30. Göteborg Classic Jazz Festival 7.- 9.9. legendaarisessa Valandshusetissa onnistui hienosti. Festivaalien nykyinen vetäjä Bosse Johnson oli suunnitellut juhlaohjelmiston huolella. 19 konserttia ja kolmet jamit neljällä esiintymispaikalla saman katon alla olivat toimiva yhdistelmä. Göteborgissa riittää vielä perinteisen jazzin ystäviä.
Vuonna 1989 pianisti Ulf Albrektssonin perustaman Göteborgs Jazzfestival:in järjestelyvastuu siirtyi 2014 paikalliselle jazzyhdistykselle ja samalla nimeksi tuli Göteborgs Classic Jazz Festival.

– Talouden epävarmuus ja raskas työtaakka pakottivat meidät lopettamaan 25 festivaalin jälkeen, totesi silloinen vetäjäkolmikko Albrektsson, Niklas Carlsson ja Ulfin poika Jesper Albrektsson (Jazzrytmit 19.3.2014)). Myöskään Ruotsissa perinteinen jazz ei saa juuri yhteiskunnan tukea.
– Festivaalimme kukoisti 1990-luvulla. Huippuvuosina meillä oli konsertteja ympäri kaupunkia kymmenessä paikassa, pubeissa, hotelleissa ja puistoissa, kertoi Ulf Albrektsson vuonna 2014. Parhaana hän pitää vuoden 1995 festivaalia, jolloin mukana oli 45 orkesteria ja yleisöä yli 10 000 henkilöä.
– Me kaikki kolme olemme amatöörejä festivaalien järjestäjinä, emmekä tee tätä rahasta vaan rakkaudesta jazziin.
Nyt viidennen kerran FCJG:n järjestämä festivaali sujui mallikkaasti ja oli jälleen entistä parempi. Föreningen Classic Jazz Göteborg yhdistykseen kuuluu yli 700 jäsentä ja noin 50 orkesteria. Tällaisesta joukosta löytyy talkooväkeä ja vapaaehtoisia. Seurasin festivaalia perjantaina ja lauantaina. Lähes kaikki konsertit olivat täynnä. Useimmat sisälsivät kaksi settiä ja samassa rakennuksessa oli helppo seurata missä salissa vapautui tilaa.
Juhlafestivaalin esiintyjälistalta löytyi suuri joukko Ruotsin klassisen jazzin huipputekijöitä sekä muutama vierailija Tanskasta. Sunnuntaina oli mahdollisuus jännittää jazzin tahdissa Ruotsin valtiopäivävaaleja brunssia nauttien.
Parhaita paloja:
– Minulle uusi tuttavuus oli lauantaina esiintynyt Gentlemen & Gangsters, joka tributoi tyylikkäästi Lester Youngia. Erikoisesti minua miellytti rytmiryhmän (Peter Sundin gtr, Martin Olsson b ja Adam Ross dr) vakuuttava työskentely. Trumpetisti Pål Waltridsson puhalsi komeasti ”korkealta ja kovaa” ja hallitsee myös jazzlaulun jalon taidon.
– Ensi vuonna 30-vuotta täyttävä Göteborgin lahja eurojazzille, Second Line Jazzband oli todella kovassa iskussa. Pojat ovat tuotteistaneet esityksestään huikean shown, jota pasunisti Niklas Carlsson vauhdikkaasti juontaa. En lakkaa koskaan ihmettelemästä fonisti/klarinetisti Olf Skoogin suvereenia tekniikan hallintaa, täydellistä.
– Storyvillessäkin vieraillut Papa Piders Jazzband vaalii pieteetillä brittidixien parhaita perinteitä a´la Acker Bilk, Ken Colyer ja Chris Barber. ”Pappojen” soitantaa kuuntelee aina mielikseen. Setit ovat varsin vaihtelevia, koska melkein kaikki jäsenet myös laulavat.
– Ennen kokematon tuttavuus oli myös Terrassnorkestern. Orkesterin soundeissa soi upeasti ruotsalainen swing ja schlagerit 1930- ja 40-luvuilta. Lieneekö bändi saanut vaikutteita myös Max Raabelta & Palast Orchesterilta.
– Aina luotettava Sir Bourbon Dixieland Band soitti svengaavaa ruotsalaista perusdixietä yli kolmenkymmenen vuoden rutiinilla.
Göteborg Classic Jazz Festival 30 år, 7.- 9.9.2018, På Valand, Vasagatan 41 Göteborg
Orkestrar: Peruna Jazzmen (DK), Second Line Jazzband, Gentlemen & Gangsters, New Generation Big Band, Matti Ollikainen All Stars, West Jazz, Tubakvartetten, Curly Lou, Maria And Her Lady Orchestra, Foggy Bottom Classic Jazz Band featuring Alain Marquet (F), Swing Mon Amour, Sir Bourbon Dixieland Band, Papa Piders Jazzband, Thilini Kvartett, Göta River Jazzmen, Öresund Triplettes (DK/SE), Marigold Jazz, Terrassorkestern, Tess And The Jazzcats.