Bremen 27.4.2017
Eurooppalainen jazz-verkosto, European Jazz Network (EJN) -organisaatio on päättänyt jakaa tänä vuonna parhaan jazzfestivaalin ohjelmistosuunnittelupalkinnon (EJN Award for Adventurous Programming) suomalaiselle festivaalijärjestäjälle Tampere Jazz Happeningille. Palkinto jaetaan menestyksellisestä yleisöä kiinnostavien jazzfestivaalien suunnittelutyöstä ja onnistuneista järjestelyistä. Palkinnon saa nyt ensimmäistä kertaa pohjoismaalainen promoottori.
Palkinnon saajan valitsee vuosittain viisijäseninen palkintoraati, johon kuului edustajia merkittäviltä eurooppalaisilta jazzfestivaaleilta sekä lehdistöstä. Valinnan perusteissa raati kiinnitti huomiota Tampere Jazz Happeningin kehittymiseen maailmanluokan festivaaliksi 35 vuoden olemassa olon aikana. Korkeatasoinen ohjelmisto on saatu tiiviiksi ja yleisöä kiinnostavaksi laaja-alaisella ja monipuolisen rohkealla ja innovatiivisella musiikkitarjonnalla.
Suomi on tänä vuonna jazzahead! -yhteistyökumppanimaa ja näin paljon esillä Bremenissä eri kulttuurin aloilla. Siinä mielessä tämä suomalaiselle organisaatiolle myönnetty tunnustuspalkinto sopii mainiosti tähän yhteyteen lisähuomionosoituksena.
Palkinnon jako iltaohjelmineen tapahtuu Bremenin kansainvälisen jazzahead! konferenssin ja messujen yhteydessä huomenna perjantaina 28.4. Schlachthofin kulttuurikeskuksen kellaritilassa alkaen 23.45. Illan järjestäjänä toimii Tampereen kaupunki ja juhlailta päättyy tietenkin jamitilaisuuteen suomalaisvoimin.
Illan aikana esiintymässä käyvät ainakin Kari Ikonen, Olli Rantala, Markku Ounaskari, Verneri Pohjola, Sid Hille ja Raoul Björkenheim. Oletettavaa on kuitenkin, että lavalla nähdään monia muitakin suomalaisia jazzmuusikoita, sillä paikanpäällä on 8 suomalaista showcase-orkesteria esiintymässä tänään. Klubitilaisuuksissa on näiden lisäksi vielä useita eri kokoonpanoja.
Jazzahead! 2017 Bremen http://jazzahead.de/de/