Vuoden esiintyjä Eeppi Ursin! Someuutisen avaaminen vaati hieman taustatyötä. Onneksi Eepillä oli hetki aikaa kertoilla kuulumisiaan. Amerikan mantereella etäisyydet ja matkan teko on aivan eri juttu, kun kotosuomessa. Eepin tekemisiä seuranneelle tämä kiertue on hieno lisä tarinaan, jonka monipuolisuus aukeaa upeasti jutun lopussa olevasta linkistä.

Finlandia Foundation National on organisaatio, joka tukee suomalaista kulttuuria Yhdysvalloissa. Järjestöllä on edustus jokaisessa USA:n osavaltiossa. Joka vuosi järjestö valitsee vuoden esiintyjän “Performer of the Year”, joka kiertää esiintymässä ympäri maata. Vuonna 2022 vuoden esiintyjäksi on valittu New Yorkissa uraansa tekevä laulaja Eeppi Ursin.
Eepillä on vuoden aikana n. 15 konserttia ympäri maata. Hän esiintyy konserteissa soolona laulu-piano-kokoonpanolla. Konserteissa Ursin esittää omaa englanninkielistä tuotantoaan keskittyen uuden Speechless-albuminsa kappaleisiin, sekä omia sovituksiaan suomalaisista klassikoista kuten Nälkämaan laulu, Säkkijärven polkka ja Lapin kesä.
Yleisöt koostuvat suurimmalta osin USA:ssa asuvista suomalaisista ja suomalaisten jälkeläisistä, jotka haluavat ylläpitää suomalaista verenperintöä ja ovat kiinnostuneita suomalaisesta kulttuurista.

Kiertue alkoi Jeepin levynjulkaisukonsertilla New Yorkin maineikkaalla singer-songwriter-klubilla Rockwood Music Hallissa maaliskuussa 2022 ja on vienyt artistia tähän mennessä jo Arizonaan, Kaliforniaan, Massachusettsiin, Maineen sekä Alaskaan.
Tulossa ovat vielä konsertit ainakin Washingtonin osavaltion Nasellessa Finnish American Folk Festivalilla, San Franciscossa, Bostonissa ja Portlandissa. Keikkapaikat vaihtelevat Suomi-taloista ulkoilmalavoihin ja kirkoista auditorioihin.
Vastaanotto keikoilla on ollut haltioitunutta ja Ursin on saanut runsaasti uusia faneja USA:ssa .”Tämä on uskomattoman hieno mahdollisuus päästä viemään uraa eteenpäin ja saada uusia kuulijoita. Olen myös tosi innoissani, kun pääsen näkemään laajasti tätä maata, jonka luonto on ihan mieletön. Viimeksi olin Alaskassa, jossa maisemat on niin upeat, että meinasi taju lähteä.” Eeppi kommentoi New Yorkista.
Video Eeppi Ursinin monipuolisesta tekemisestä TÄSSÄ
