Siellä he soittivat kaksi settiä niin sanotusti “tuutin täydeltä”. Välillä he liikkuivat kukin tahoillaan kahvilan eri puolilla, antaen oman “kommenttinsa” yleisön edessä oleville soittajille. “Roudarin”, jokapaikan teippi, sai tällä kertaa uuden tehtävän toimia torvien suukappaleena. Näin meno jatkui kuin turboahdetusta “rollaattorista” olisi ajettu kaikki tehot irti ja noustu lehtoon turbulenssien vietäväksi. Trumpetisti Ryan Quigley, altto saksofonisti Paul Towndrow, tenori saksofonisti Konrad Wiszniewski ja baritoni saksofonisti Allon Beauvoisin ovat skotteja, mutta eivät he nyt sentään kilteissä esiintymään tulleet, vaan tyylikkäästi tummissa puvuissa. Ryhmäänsä he kutsuvat itse nimellä “a cappella horns”.
Brass Jaw tekee musiikkia omavaltaisella tavalla. Yhtyeen soitto oli sen verran epätavallista, energistä ja kovatempoista, että festivaalikansa on varmasti päässyt hyvään tunnelmaan aikaisempien esitysten jälkeen Lontoon keskustassa. Täytyyhän sitä tietenkin aimo annos “komppia” saada torvista ulos, kun soitetaan ilman rytmiryhmää. Sen nämä herrat tuntuivat osaavan. He haastavat rajoja muuttamalla tunnettuja ja rakastettuja jazz standardeja omilla sekopäisillä sovituksillaan. Teräväpiirtoinen raaka voima sai musiikin elämään villisti. Soitto kulki kuin vapaasti hengittävä ottomoottori, tasaiseen tappavaan tahtiin suurella intohimolla.
Yhtyeen kokoonpano on niin harvinainen, ettei vastaavaa varmaan muita ole, joten he joutuvat improvisoimaan musiikkinsa sen mukaan. Ryan Quigleyn mukaan he pyrkivät sekoittamaan kaikkia musiikin tyylejä niin paljon kuin se vain on yleensäkin mahdollista. Kokonaistulos on siten jotain 50 – 50 standardeiden ja oman musiikin välillä.
Yhtyeeltä ilmestyi juuri Festivaalin alla uusi albumi “Deal With It!”. Tämä mini kiertue oli samalla eräänlaista levyn myynnin edistämistä. Joten siitä vaan, olkaa hyvä, uutta levyä hyllyyn ja tätä ilottelua pääsee kuuntelemaan, ken haluaa.