Jazzstandardit ovat paitsi merkittävä osa jazzmusiikin yhteistä perimää niin myös oiva tapa konkreettisesti hahmottaa eri aikakausien ja jazzmuusikoiden tyylejä. Tässä juttusarjassa esitellään tunnettuja jazzstandardeja, niiden historiaa ja eri tulkintoja. Lisää tulkintoja löytyy artikkelisarjan edetessä päivittyvältä Spotify-soittolistalta.
Thelonious Monkin ’Round Midnightia pidetään kaikkien aikojen levytetyimpänä jazz-muusikon säveltämänä standardina. Tie muusikoiden ja kansan suosikiksi ei kuitenkaan ollut aivan suoraviivainen. Elämänkerturi Thomas Fitterlingin mukaan Monk sävelsi kappaleen jo 18 vuotiaana 30-luvun puolessa välissä ja haki sille copyrightin vuonna 1943 nimellä I Need You So. Pianisti Bud Powellin suosituksesta biisi päätyi trumpetisti ja orkesterinjohtaja Cootie Williamsin ohjelmistoon joka teki Monkin alkuperäiseen sen verran muutoksia että sai itselleen jaetun sävellyskrediitin ja elokuussa ’44 Williamsin orkesteri levytti ensimmäistä kertaa sävellyksen nimellä ’Round Midnight.
Monkista on muodostunut vuosikymmenten varrella yksi jazzin suurimmista ikoneista joka vieläkin innoittaa erityisesti pianisteja sukupolvesta toiseen. Erityisesti Monkin tavaramerkiksi muodostui konventioita kaihtava, persoonallinen soittotyyli jossa perinteistä jazz-ilmaisua maustettiin perinteiseen harmoniaan tottuneeseen korvaan särähtävillä nuoteilla ja hieman omia polkuja kulkevalla rytmiikalla. Onkin ehkä hieman ironista, että hänen levytysten perusteella suosituin sävellyksensä on surumielisen kaunis hämyisen jazzkapakan mieleen tuova balladi – Round Midnightiin on tarttunut moni muusikko jonka ohjelmistoon muut Monkin sävellykset eivät istuisi ja toisaalta moni korvaa haastavampaa jazzia tavoitteleva jättää tämän biisin Monk-tribuutiltaan pois.
Round Midnightia voisi ehkä pitää vähän laajemman porukan kollektiivisena tuotteena – Cootie Williamsin panoksen lisäksi oman usein levytetyn mausteensa kappaleeseen toi jo 40-luvulla Dizzy Gillespie, joka kirjoitti biisin omaan big band sovitukseensa vuonna ’46 intron joka sopi niin mainiosti että Monk itsekin otti sen käyttöön. Tällä Dizzyn introlla alkaa Monkin ensimmäinen oma levytys biisistä vuodelta 1947. Tämä tulkinta sai julkaisunsa vuonna 1951 Monkin varhaisia levytyksiä yhteen pakettiin koonneella legendaarisella Blue Noten julkaisemalla Genius of Modern Music vol.1 levyllä – suuren persoonan oma tyyli kuuluu tulkinnassa vahvana.
Ehkä kuuluisin ’Round Midnightin esitys tapahtui Newportin jazzfestivaaleilla heinäkuussa ’55. Count Basien orkesterin ja Dave Brubeckin kvartetin väliin oli buukattu all-star jamisessio – Monk pianossa, Gerry Mulligan ja Zoot Sims saksofoneissa, Modern Jazz Quartetista bassossa Percy Heath ja rummuissa Connie Kay. Viime hetkillä festivaalin puuhamies George Wein lisäsi Miles Davisin joka oli 50-luvun alussa kärsinyt vakavasta heroiiniongelmasta ja oli ollut muutamia vuosia poissa julkisuudesta. Moni piti Milesin uraa jo loppuneena, mutta Miles oli valmis comebackiin.
Omaelämäkerrassaan hän kirjoitti keikasta näin: ”And then we played “’Round Midnight,” Monk’s tune. I played it with a mute and everybody went crazy. It was something. I got a long standing ovation. When I got off the bandstand, everybody was looking at me like I was a king or something – people were running up to me offering me record deals. All the musicians were treating me like I was a god, and all for a solo that I had had trouble learning a long time ago. It was something else, man, looking out at all those people and then seeing them suddenly standing up and applauding for what I had done.”
Milesin ura lähti nopeasti nousukiitoon – siitä alkoi 30 vuotta kestänyt yhteistyö Columbia levy-yhtiön kanssa, ehtona vakituisen bändin perustaminen, syntyi Milesin ”ensimmäinen suuri kvintetti”, joka levytti nopeaan tahtiin vuoden 1956 aikana edellisen levytyssopimuksen vaatiman määrän materiaalia Prestige levy-yhtiölle – tuloksena noista sessioista sittemmin legendaarisiksi muodostuneet levyt Cookin’, Relaxin’, Workin’ ja Steamin’.
Monk itse sen sijaan ei ollut tuohon tulkintaan tyytyväinen – autossa paluumatkalla Monk ilmoitti Milesille että tämä oli soittanut biisin väärin – Miles oli toki ottanut vapauksia kirjoitetun teeman tulkinnassa niinkuin hänellä usein tapana oli. Miles tykitti takaisin ettei ollut itse oikein pitänyt siitä miten Monk oli soittanut, omien sanojensa mukaan pilke silmäkulmassa, mutta Monk otti tylyn palautteen tosissaan, käski kuljettajan pysäyttämään auton ja mielenosoituksellisesti jäi pois kyydistä palaten New Yorkiin Newportista lautalla.
Kahdeksankymmentäluvulla Round Midnight antoi nimensä Bud Powellin ja saksofonisti Lester Youngin elämäntarinoista ammentaneelle fiktiiviselle päihdeongelmaisesta jazzmuusikosta kertovalle elokuvalle jonka pääosa toi saksofonisti Dexter Gordonille Oscar-ehdokkuuden.
Oscareista elokuva ensisijaisesti ehkä muutenkin parhaiten muistetaan – tosin yleensä negatiivisessa valossa. Herbie Hancockin soundtrack nimittäin nappasi Oscarin Ennio Morriconen The Missionin (Linnake) nenän edestä ja tuli usein mainituksi kun mietittiin että millekäs ne Morriconen nimekkäimmät soundtrackit oikein hävisivät Oscareissa ennenkuin The Hateful Eight vihdoin toi tämän palkinnon elokuvamusiikin legendalle vuoden 2015 mittelöissä.
Soundtrackin tulkinta tämän kerran aiheesta on erityisen huomionarvoinen siitä, että Bobby McFerrinin laulu kuulostaa varsin erehdyttävästi trumpetilta – tsekatkaapa ohesta, tässä versiossa ei siis ole trumpettia mukana ollenkaan.
Suomessakin on toki ’Round Midnightia levytetty useampaan kertaan – varhaisin Suomen Äänitearkiston tuntema levytys biisistä on Oulunkylän Popjazz Konservatorion Big Bandilta vuodelta 1987, sitä mielenkiintoisempi kuriositeetti on seuraavalta vuodelta Maaritinsuomenkielinen pop-jazz henkinen käännösversio Vain öisin johon sanat teki Juice Leskinen.
Juicen sanoituksen nosti 2016 uudestaan esiin KYN kuoro joka levytti kappaleesta Mikko Hassisen kauniin sovituksen Jos minä puhuisin sinulle -levyllä. Tänä vuonna kappaleen tulkitsi myös Jukka Perko Tritone Dizzy -levyllään – ehkä vähän ironisesti ilman sitä Dizzyn introa. KYNiä ja Perkoa ei tähän hätään löydy YouTubesta upotettavaksi, mutta juttusarjan virallinen Spotify-soittolista palvelee.
Aiemmin sarjassa käsitelty:
