Säännöllisen viikoittaisen jamitoiminnan alkuna voidaan pitää rumpaliveteraanien Esko ”Rusina” Rossnellin ja Ilpo Kallion illanistujaisia porilaisessa ravintolassa Winstonissa, missä he pohtivat musiikin syvintä olemusta. He päättivät siirtyä ravintola Selkämereen ja ottivat siellä puheeksi ravintoloitsija Marjatta Karttusen kanssa ajatuksen, josko hänellä olisi kiinnostusta jazzmusiikin soittoiltojen järjestämiseen pitämässään ravintolassa.
Hän olikin innostunut ajatuksesta ja siitä käynnistyivät säännölliset jami-illat kerran viikossa Selkämeressä. Kun maanantai-ilta eikä tiistaikaan sopinut ravintolalle, niin soittopäiväksi sovittiin torstai. Ns. house bändissä soittelivat kitaristi Mikko Latvala, kosketinsoittaja Jussi Reunamäki, basisti Jouni Hokkanen ja rumpali Ilpo Kallio. Toisinaan mukana soitteli myös muita porilaisia muusikoita, kuten Kari Sarpila ja Ilkka Karumo.
Jami-ilta sai hyvän vastaanoton ja väkeä alkoi käydä runsaasti. Tämä oli tavallaan entisten Pori Jazzin maanantaijamien henkistä jatkoa. Päätarkoituksena oli jatkaa ja pyörittää säännöllisiä ympärivuotisia jameja Porissa. Toiminta alkoi kuitenkin pikkuhiljaa hiipua, kun soittaminen oli pääasiassa samojen muusikoiden varassa.
Yhdistyksen perustaminen
Tässä vaiheessa syntyi ajatus perustaa yhdistys, mikä lähtisi vetämään toimintaa.
Yhdistyksen perustamiskokous pidettiin 22.1.2002. Ensimmäiseksi puheenjohtajaksi valittiin juuri eläkkeelle siirtynyt Erkki Lohva ja hänen lisäkseen hallitukseen valittiin Outi Oja, Jouni Hokkanen, Ilpo Kallio, Ari Lehtinen ja 1. varajäsen Petteri Teräs.
Perustamisen ensimmäinen ajatus oli jazzmusiikin soittaminen eikä rahalla koettu siinä vaiheessa olevan suurtakaan merkitystä. Aatteellisella pohjalla toimiminen jazzin hengessä oli peruskriteeri, mikä sai myös paikalliset soittajat innostumaan asiasta.
Tästä eteenpäin pyrittiin saamaan mukaan soittajia myös muualta Suomesta, mutta kustannukset arveluttivat. Vaikeutena oli kuitenkin saada soittajia mm. Helsingistä lähtemään liikkeelle pelkän matkakorvauksen ja ruokapalkan voimalla. Eteen tulivat varainhankinta kysymykset. Toiminnan pyörittämiseksi yhdistys aloittikin apurahojen anomuksen tekemisen eri kulttuuriorganisaatioilta, joista merkittävimmät ovat Satakunnan Kulttuurirahasto ja Taidetoimikunta.
Yhteistyö Palmgren konservatorion kanssa
Toinen tärkeä seikka yhdistyksen perustamiselle oli nuorten muusikonalkujen kouluttaminen sekä ennen kaikkea tarjota paikka, missä voi soittaa ja harjoitella ns. “live yleisön” edessä. Niinpä Palmgren konservatorion kanssa tehtävä yhteistyö on tärkeässä asemassa yhdistyksen toiminnassa.
Sen lisäksi pyrkimys on tuottaa muutaman kerran vuodessa vieraileva orkesteri paikalle soittamaan tai yksittäinen muusikko, jonka ympärille sitten kootaan paikallisesti muut soittajat.
Selkämeri tarjosi varsin hyvät puitteet ravintolapalveluineen iltaisin, kunnes omistajavaihdoksen myötä toimintamalli muuttui ja lopulta loppui siinä muodossa, että jamitoimintaa olisi voitu jatkaa. Yhdistys alkoi etsiä uutta esiintymispaikkaa jami-iltojen pitämiseksi.
Klubi 19:ssa yritettiin ensin, mutta se loppui lyhyeen. Kolme iltaa taidettiin vetää siellä muistelevat yhdistyksen nykyinen puheenjohtaja Petteri Teräs ja toinen taiteellinen johtaja Jouni Hokkanen. Tilanne ei ollut hyvä.
Uutta paikkaa ja ravintoloitsijaa etsittiin koko kesän ajan, kunnes vuodesta 1969 Rattaanpyöränä tunnetun pub-tyyppisen ravintolan pitäjä tarjosi ravintolaansa torstaisten jami-iltojen pitopaikaksi. Näin päätettiin jatkaa toimintaa Rattiksena tunnetun pubin tiloissa vuonna 2005.
Ravintoloitsija hankki vahvistinlaitteet ja ensimmäiset jamit pidettiin helmikuun alkupuolella. Jouni Hokkasen rooli nousi tässä vaiheessa merkittäväksi. Hän opettaa Palmgren konservatoriossa, soittaa teatterissa ja toimii basistina eri kokoonpanoissa sekä kaiken kukkuraksi siinä ohessa nykyään myös opiskelee.
Hänen kontaktiensa avulla musiikin opiskelijoiden rooli on vahvistanut jami-iltoja. Näin saadaan vaihtuvuutta soittajien joukossa ja lisäksi opiskelijat saavat samalla konkreettisesti myös mahdollisuuden kehittää esiintymistaitojaan soittaessaan jami-illoissa. Toiminnassa pyritään näin löytää samalla synergiaetuja opiston, ravintoloitsijan ja yhdistyksen kesken.
Jäsenkunta
Yhdistyksen maksava jäsenkunta on melko kirjavaa joukkoa, muusikoista tavalliseen kaduntallaajaan. Muusikoita on ehkä 15-20, loput muuten vaan jazzmusiikin ystäviä. Maksavien jäsenten määrä on tällä hetkellä vakiintunut noin 60-70 paikkeille, vaikka se oli alkuvuosina suurempikin.
Varainhankinnassa jäsenmaksut eivät pelkästään riitä täysipainoisen toiminnan ylläpitämisessä, siksi kaupungilta saatujen avustusten määrä näyttelee ratkaisevan merkittävää osaa. Jäsenmaksuna on pidetty 10 euroa ja opiskelijoille puolet halvempi. Jami-iltoina myydään arpoja, joista saama tuotto on yksi keino saada kustannuksia katetuksi.
Nykyinen johtokunta
Yhdistyksen puheenjohtaja, Petteri Teräs, sanoo olevansa pelkästään asian harrastaja, eikä hänellä ole minkäänlaista musiikillista taustaa. Hänen mielenkiintonsa jazzmusiikkiin heräsi jo pikkupoikana asuessaan perheensä kanssa 1950-luvun alkupuolella Torontossa Kanadassa. Siellä oli mahdollisuus kuulla jazzia usein kadulla erilaisissa pick-nick konserttitilaisuuksissa kaupungin puistoissa ja näyttelyalueilla.
Hän onkin ehkä yksi harvoista suomalaisista, joka on voinut kuulla legendaarista bebop-kauden saksofonistia Charlie Parkeria livenä lavalla. Muina jäseninä ovat taiteelliset johtajat, monitoimimies Jouni Hokkanen ja rumpalilegenda Ilpo Kallio, muusikko, opettaja Tomi Harrivaara sekä Heli Latvala.
Tulevaisuuden näkymät
Muuten tulevaisuudessa aiotaan edetä näillä näkymin aika pitkälti samalla kaavalla. Yhteistyö jatkuu Palmgren-konservatorion opetustoimen kanssa ja oppilaille luodaan näin mahdollisuudet saada yleisön edessä esiintymiskokemusta .
Jazzliiton tarjoamat yhtyekiertueet ovat myös yksi mahdollisuus, mutta siinäkin tarvitaan, jonkun tahon riskinottoa, vaikka liitto on kustannuksissa osittain mukana.
Yhdistys on järjestänyt kaksi merkittävää jazzkonserttia Promedanikeskuksen salissa, mutta toinen niistä jäi sen verran huonolle tuotolle, ettei niiden järjestämistä ole tulevaisuudessa näköpiirissä.
Kustannusten peittämiseksi tarvittaisiin 450 maksanutta katsojaa, mikä määrä on aika vaikea saada kasaan. Hieman viihteellisemmän konsertin järjestäminen jossakin pienemmässä tilassa tanssimahdollisuuksineen esityksen jälkeen, voisi olla yksi malli toiminnan laajentamisessa.
