“Tänään olisi gumboa, tulkaapas ottamaan”, kehottaa mestarituottaja Mark Bingham. New Orleansin Piety Street Recording -studion keulamies osoittautuu verrattomaksi cajun-keittiön taitajaksi, kun hänen valtakunnassaan vierailee suomalainen yhtye Micke Björklöf & Blue Strip.
Blue Stripin viisikko tottelee kiltisti Binghamin vienoa kutsua. Björklöf istuu itseoikeutetusti studion ruokapöydän päähän. Koko seitsemän miehen porukka on koossa, kun paikkansa pöydän äärestä löytää vielä nuori äänittäjävelho Wes Fontenot. Huuli lentää ja nauru raikaa, kun Bingham singauttaa ilmoille taas joukon tarinoitaan ja hersyviä vitsosiaan.
Aitosuomalaiseen tapaan suomalaisvieraat suuntaavat heti ruoan jälkeen kahvipannun ääreen. “Ihmeellistä hommaa, tehän juotte enemmän kahvia kuin kuubalaiset”, Bingham murjaisee aiempaan levytysryhmään viitaten.
Leikki sijansa saakoon – rennolle asenteelle oli totisesti tilausta, sillä Micke Björklöf & Blue Strip paiski New Orleansissa töitä tosissaan. Kahden lokakuisen viikon ajan tehtiin ympäripyöreää päivää. Varsinaiseen soitto- ja lauluhommaan kului runsas viikko, ja loput ajasta käytettiin tulevan albumin miksaukseen.
Kappaleita kertyi kaikkiaan neljätoista. Kitaristi Ville “Lefty” Leppänen, monen muunkin suomalaisbändin säveltäjä, vastasi suurimmasta osasta. Käsittelyssä oli myös yksi basistin ja perustajajäsenen Seppo Nuolikosken – jolle Mark Bingham lohkaisi upouuden lempinimen “Led Zeppo” – sävelteos.
Pitkäaikainen suunnitelma toteen
Päätyminen New Orleansin maisemiin oli Micke Björklöf & Blue Stripille iso juttu. Piety Street Recording sijaitsee Bywaterin kaupunginosassa, parin kilometrin päässä kaupungin kuuluisasta ranskalaiskortelista. Bändillä oli käytössään vierastalo Dauphine-kadulla, melkein vastapäätä Dauphinen ja Piety Streetin kulmassa nököttävää studiota.
Alue on ulospäin karun näköinen. Halkeillutta tienpintaa, paikoittain pahasti ränsistyneitä taloja, hylättyjä kauppoja. Nuorempi, taiteellisuuteen kallellaan oleva väestö on kuitenkin löytänyt kyseisen kulmakunnan. Rujojen julkisivujen taakse kätkeytyy tyylikkäitä kahviloita ja rempseää New Orleansin henkeä.
“Ennen vanhaan tämä oli 70-prosenttisesti mustaa aluetta. Muutamassa vuodessa kaikki on muuttunut, nyt täällä ovat melkein kaikki valkoisia”, Bingham taustoittaa.
“Nyt kadulla voi nähdä vaikka Dave Matthewsin pyöräilemässä. Alueesta on tullut muodikas – ehkä porukka on kuullut minusta!”
Micke Björklöf aloitti muusikontaipaleensa rumpalina, ja nimenomaan second line -rumpurytmiikka oli ensimmäinen asia, joka New Orleansin musiikissa häneen aikoinaan vetosi. “Sellainen musiikki kolahti, vaikka en aluksi välttämättä tiennytkään, että se oli New Orleansista kotoisin”, Björklöf sanoo.
Kaupungista lähtöisin olevia esikuvia ovat muiden muassa Snooks Eaglin, John Mooney, Dr John ja Neville Brothers. “Tuoreemmista nimistä myös Tab Benoit’sta ja Anders Osbornesta pidän paljon. Heidän nykyinen musiikkinsa ei niin vahvasti nojaa New Orleansin rytmiikkaan, mutta vahvasti kaupungin musiikilliseen perinteeseen kylläkin.”
Levyttäminen New Orleansissa tarkoitti siis todella pitkäaikaisen haaveen toteutumista. Ulkomailla työskentelyyn otettiin tuntumaa jo kuusi vuotta sitten, jolloin bändi äänitti viimeisimmän levynsä “Whole ‘Nutha Thang” Lontoossa.
“Ajatus New Orleansissa levyttämisestä kasvoi ja kasvoi. Piety Street Recordingin nimi vilahti diggaamieni levyjen kansissa vähän väliä. Otin vihdoin viime joulukuussa studioon yhteyttä. Kun päätös lähtemisestä muutamaa kuukautta myöhemmin varmistui, asiat kulkivat omalla painollaan.”
Yllättävää kyllä, Micke Björklöf & Blue Strip ei ollut ainoa suomalainen bändi New Orleansissa lokakuussa 2012. Paikalla oli myös Nightwish. Ja mikä vielä hauskempaa, molemmissa miehistöissä on porukkaa Kauhavalta: Björklöf ja rumpali Teemu Vuorela ovat Kauhavalta, samoin Nightwishin ääniteknikko Kimmo Ahola. Bändi tapasi Aholan käydessään Nightwishin keikalla – konserttipaikkana House of Blues.
“Melkoisen hauska yhteensattuma. Huomasimme Kimmon kanssa jo kesällä kahvilla käydessämme, että aikataulut kohtaavat. Sovimme, että seuraavat kahvit juodaan sitten New Orleansissa”, Micke naurahtaa.
Lyömäsoittajien pyhättö
New Orleansilla on mahtavat perinteet rumpujen soiton alalla. Historian sekä synkopointi- ja second line -tyylit tuntee myös Blue Stripin rumpali Teemu Vuorela. Miehellä oli aiempaa kokemusta USA:sta, sillä hän opiskeli Los Angelesissa 90-luvun puolivälissä.
“Olin juuri niihin aikoihin alkanut kiinnostua New Orleansin rytmeistä”, Vuorela sanoo.
“Kävi vielä niin, että minulla ja eräällä opettajallani sattui olemaan sama kirja aiheesta. Siitä riittikin sitten keskusteltavaa. Sittemmin New Orleansiin perehtyminen on jatkunut ja syventynyt ennen muuta musiikin kuuntelun ja diggailun kautta. Eli ei tänne New Orleansiin ihan takki auki tultu”, Vuorela hekottaa.
Vihdoin paikan päälle päästyään rumpali iloitsi siitä, että kaupunki on joka ilta täynnä elävää musaa. Paikallisten soittajien ja ennen muuta rumpalien taso on huikea.
“Hyvistä keikoista tuntuu olevan jatkuva kilpailu. Se näkyy soittajien luovuutena ja siinä, että kaikki vetävät aina sata lasissa. Koin, että sama ilmapiiri huokuu myös muusta taiteesta kaupungissa.”
“Olimme täällä tietysti suhteellisen lyhyen ajan, mutta väitän, että paikallinen fiilis tarttui bändiin. Vastaavaa avartamista on helppo suositella kenelle muusikolle tahansa.”
Blue Stripin toinen lyömäsoittaja, multi-instrumentalisti Timo Roiko-Jokela, mieltyi paitsi NOLA:n rentoon meininkiin myös käytännön olosuhteisiin.
“Oli hienoa, kun kaikki keskeinen oli aivan lähellä. Kämppä, studio, ruokapaikat ja kaupat. Löysin jopa todella asiallisia kalvotamburiineja musiikkikaupasta aivan nurkilta.”
Levytyksissä Roiko-Jokela hoiteli lukemattomien lyömäsoittimien – muun muassa studiolla olleen betonimöhkäleen – lisäksi MalletKAT-syntetisaattoria.
“Tällä kertaa perinteiselle vibrafonille ei ollut käyttöä. Sen sijaan irrottelin MalletKAT:ista esimerkiksi klavinetin ja Wurlitzer-pianon soundeja.”
Blue Stripin ukoilla oli vähänlaisesti aikaa varsinaiselle turistimeiningille, mutta välillä “kirkollekin” ehdittiin. Roiko-Jokela sattui jopa tapaamaan kollegansa Mississippi-joen töyräällä: conga-rumpua mätkinyt herra esittäytyi Errolliksi, joka oli asunut Suomessakin. Homman todistaakseen “Erska” paukutteli pätkän J. Karjalaisen biisiä “Keinu kanssani”.
“Ensimmäinen katusoittaja, jonka tapasin, ja hän oli heti Suomen-veteraaneja”, Roiko-Jokela äimisteli.
“Parasta, mitä bändille tapahtunut”
Micke Björköf & Blue Strip on toiminut pian täydet kaksi vuosikymmentä. Björklöfin lisäksi alkuperäisistä jäsenistä on jäljellä vain basisti Seppo Nuolikoski. Hän onkin oikea mies arvioimaan bändin historian ja nykypäivän isoa kuvaa.
“Paljon tulee muistoja mieleen. Kaikki vaiheet ja henkilöt ovat olleet bändille tärkeitä. Asiat ovat kehittyneet paljon, mutta on New Orleans silti parasta, mitä yhtyeelle on tapahtunut. Soittaminen ei ole koskaan ollut näin helppoa, kiitos studion olosuhteiden. Ihmiset ovat uskomattoman mukavia ja kaikilla on easy meininki. Mahtavaa saada palanen kaikesta tästä”, Nuolikoski miettii.
Björklöfillä ja Vuorelalla on poikkeuksellinen yhteinen tausta. Pieni rumpalinalku oli näet aikoinaan Björklöfin perheellä hoidossa Kauhavalla. Nuolikoski puolestaan on yksi Micken pitkäaikaisimmista, ellei pitkäaikaisin soittokaveri.
“Micke on rytmisesti todella lahjakas muusikko”, Seppo arvioi. “Laulajana hän on kehittynyt hurjasti, eikä sovi unohtaa myöskään hänen huuliharpun soittoaan.”
“Micke on hyvä ystävä. Häntä on aina kiva nähdä, ja tien päälle lähteminen on mukavaa. Viime aikoina sitä meininkiä on tosin ollut Micken muiden kiireiden takia vähän vähemmän.”
Rouheammalla soundilla
Piety Street Recording -studiolla pyöri parin viikon aikana monenlaista osaajaa. Laulajat Alexis Marceaux ja Michaela Harrison kävivät tulkitsemassa muutamat taustalaulut. Brian Coogan vieraili kosketinsoittajana. Omaa työtään teki lisäksi dokumentaristi Aaron Walker, joka kuvasi Micke Björklöf & Blue Stripin matkan tarkasti, lentokentälle saapumisesta lähtien.
Töihin oli lähdetty. Studiotyöskentely sekä elo- ja valokuvaussessiot veivät leijonanosan ajasta. Jonkin verran mahdollisuuksia oli silti ihmetellä legendaarista paikkakuntaa ja tietenkin käydä klubeilla. Etenkin lyhyen taksimatkan päässä sijaitsevalta Frenchmen Streetiltä löytyi hyviä, aavistuksen Bourbon Streetin bilehenkisiä mestoja mielenkiintoisempia viihdehuoneistoja.
Jos pitkä päivä oli vienyt miehistä mehut, nautittiin kulkurin iltakaljat rennosti Markey’s Barissa, parin korttelin päässä kämpiltä. Keskustelu musiikista oli lähes taukoamatonta. Ja jos juttu loppui, oli joku heti rummuttelemassa pöydän reunaan tai näppäilemässä kitaraa. Tämä viisikko elää musiikissa. Ja musiikki heissä.
Yleisön sopiikin jo janota uutta Blue Strip -levyä. Milloin se ilmestyy ja millaista materiaalia sopii odotella?
“Bändi on viimeiset pari vuotta ollut vähemmän aktiivinen, joten nyt oli hyvä ajankohta saada aikaan jotain uutta, tuoretta näkökulmaa aiheeseen. Lähdimme ihan tietoisesti tekemään asioita eri tavalla kuin aikaisemmin”, Micke Björklöf korostaa.
Uusien biisien sovituksissa haluttiin vielä vahvemmin tuoda esille bändin rytmistä puolta; se on alusta saakka ollut tärkeä elementti bändin musiikissa. Ajatus oli myös saada soundimaailmasta aikaisempaa rouheampi.
“Tyylillisesti haettiin tiiviimpää albumikokonaisuutta. Meillä on ollut aikaisemmin tyylinä ‘musiikillinen jambalaya’. Toisaalta pidän sellaisestakin. Biisimateriaalia oli alussa runsaasti. Hiljalleen niistä alkoivat erottua biisit, jotka sopivat parhaiten ajateltuun konseptiin.”
Levyn pohjoismainen julkaisu tulee ajoittumaan maalis-huhtikuuhun 2013.
“Laajempaakin julkaisua albumille varmasti haetaan, kunhan nyt ensin saadaan kaikki materiaali tehtyä valmiiksi. Sitten on jotakin kättä pidempää esittää mahdollisille yhteistyötahoille”, sanoo Björklöf.
Ja prosessin etenemistä tervehtii ilolla myös tuottaja Mark Bingham. Mies on täpinöissään, kun projekti rupeaa lauantai-iltana vaikuttamaan lupaavalta.
“No niin, levyhän alkaa löytää muotoaan… ei muuta kuin lasi viiniä huiviin ja menoksi!”
HOVISÄVELTÄJÄ TYÖSSÄÄN
Ville “Lefty” Leppänen häärää paitsi Micke Björklöf & Blue Stripin kitaristina myös pääasiallisena säveltäjänä. New Orleans -albumillekin on tyrkyllä peräti 13 kappaletta. Viime vuosina Leppänen on kirjoittanut biisejä muun muassa omalle bändilleen Keystone Copsille sekä Björklöfin triolle Micke & Lefty feat. Chef.
“Onhan niitä tullut aika paljon tehtyä… taitaa olla yhteensä jokseenkin 14 levyllistä. Osa täällä äänitetyistä biiseistä on tosi vanhojakin, osa taas varta vasten tehtyjä. Hienoa, että on saanut olla ‘hovisäveltäjänä’ niin monelle bändille”, Leppänen virnistää.
Kitaristi vei mukanaan New Orleansiin kaksi sähkökitaraa sekä rakkaan, vuodelta 1930 peräisin olevan National-resonaattorikitaransa.
“Resonaattorikitaroiden guru Bob Brozman pystyi arvioimaan kitarani iän kuukauden tarkkuudella. National on kestänyt rakenteidensa puolesta loistavasti. Ainoastaan otelauta on vaihdettu, ja sekin on peräisin 50-luvun kitarasta.”
“Tämä kyseinen yksilö päätyi minulle parikymmentä vuotta sitten. Hinta oli mummonmarkoissa melkoinen, mutta on kitara sitten toiminutkin leipäkoneenani siitä lähtien”, Lefty heittää.
“Sustainiahan siinä ei ole ensinkään, mutta botnea senkin edestä.”
Lisäksi Leppäsen työllistäjiin kuuluvat oma instrumentaalibändi Southpaw Steel ‘n’ Twang, Commotion Band sekä niin ikään hiljattain levyn purkittanut Lena & The Slide Brothers.
“Blue Strip antaa minulle omanlaisensa kanavan. Kun Micke on selkeästi bändiliideri, pystyn itse panostamaan enemmän instrumentalistin hommiin.”
Blue Stripin tulevan New Orleans -levyn uutuuskappaleet eivät ole varsinaisia valtiosalaisuuksia, sillä kaikkia niitä esiteltiin Suomen-keikoilla ennen rapakon yli matkaamista. Leppäseltä on luvassa muun muassa Son Housesta ja New Orleansia koetelleesta Katrina-hurrikaanista alkunsa saaneet kappaleet. Yksi biisi on tuliainen Memphisistä: sen inspiroi alkuvuoden matka Mississippin rantamille. Micke & Lefty feat. Chef kisasi tuolloin International Blues Challenge -kilpailussa.
Kaikkien bändin jätkien tavoin Leppänen nautti NOLA:sta täysin rinnoin. Mies otti ympäristöstä paljon irti tutkien kaupunkia apostolin kyydillä. Seitsemän kilometrin kävely väliaikaisena kotipaikkana toimineesta Bywaterin kaupunginosasta legendaariselle Congo Squarelle ja takaisin kävi kevyestä aamulenkistä.
STUDIOLLA TOIMI KAIKKI
Piety Street Recording -studio on varsinainen New Orleansin musiikin ABC. Studiolla ovat levyttäneet lukemattomat merkittävät muusikot ja bändit. Tuottajana on usein työskennellyt Mark Bingham. Nyt mies pääsi tekemään tuttavuutta Micke Björklöf & Blue Stripin ja heidän musiikkinsa kanssa.
“Yhteistyö tuottaja Mark Binghamin ja äänittäjä Wes Fontenotin kanssa oli todella hyvää. He olivat etukäteen tehneet aika tarkat suunnitelmat koko äänitysprosessista. Heillä oli selkeät visiot, miten mikäkin biisi tehdään. Palvelu oli kyllä todella hyvää ja ammattitaitoista, yksinkertaisesti kaikki toimi”, Björklöf kiittää.
“Markin kanssa käytiin pitkin kesää kirjeenvaihtoa ja vaihdettiin ajatuksia demoversioista. Studiossa hän ei puuttunut tekemisiimme enää kovin yksityiskohtaisesti. Session aikana tehtiin pieniä korjauksia lyriikoihin ja tarkasteltiin fraseerausta sekä jonkin verran englannin ääntämistä.”
Wes Fontenotin valpas äänittäjäntyö keräsi Blue Stripiltä valtavasti positiivista huomiota. Wes, joka on nuoresta iästään huolimatta työskennellyt Piety Streetillä yli vuosikymmenen, oli jatkuvasti kartalla ja singahteli oikeaan suuntaan kuin bändin ajatuksia lukien.
“Mark ja Wes olivat tehneet pohjatyönsä todella hyvin. Pääsimme tehokkaasti työn touhuun, kun Wes osasi sijoittaa mikrofonit nopeasti ja oikein heti kättelyssä. Voisi tietysti äänittää biisit yksi mikki keskellä huonettakin, mutta se ei taida olla ihan meidän juttumme.”
Vaikka studiolla painettiin pitkää päivää, Wes Fontenot ei ollut moksiskaan.
“Meno on oikeastaan aika normaalia. Usein käy niinkin, että ensimmäinen viikko otetaan todella rennosti, ja sitten toisella viikolla joudutaan tekemään 15-tuntistakin päivää”, Wes vertailee.
Mies on tallentanut Apple-tietokoneella pyörivällä ProTools HD -ohjelmalla monenlaista.
“Meillä on ollut asiakkaita Sierra Leonesta, Ranskasta, Tanskasta… ja kävi täällä myös ruotsalainen Bo Kaspers Orkester äänittämässä. Välillä aika outoakin shittiä, mutta ei koskaan aiemmin suomalaisia.”
