Vappuna 70 vuotta täyttänyt Timo ”Tinde” Peltoniemi on ollut monessa mukana. Hänet tunnetaan mm. suomalaisen dixielandin ja New Orleans -jazzin kahden arvostetuimman orkesterimme banjistina. Tinde on DDT Jazzbandin perustajäsen ja pitkäaikaisen banjisti. Vuodesta 1998 alkaen hän on kuulunut Old Time Jazz Bandin miehistöön.
Paljasjalkainen stadin kundi toimi 1960 -luvulla rinnan DDT:n kanssa basistina ja vokalistina monissa tanssiorkestereissa kuten Raimo Rantasen, Olavi Virran, Alpo Roineen ja Tuulikki Pienimäen yhtyeissä. Hänellä on ollut omia orkestereita ja soittanut (1980-luvulla) myös vakituisena tuuraajana Antti Sarpilan Swing Bandissa.
Tinde on työskennellyt kolmisenkymmentä vuotta äänitetuotannon ja -markkinoinnin eri tehtävissä Love Recordsissa, Kompass Recordsissa ja Andaniassa, musiikkitoimittajana Yleisradiossa ja Radio Westissä sekä vetänyt myös omaa ohjelmatoimistoa.
Tinden jo 60 vuotta jatkunut ura musiikin parissa alkoi Cantores Minores -poikakuorossa. Innostus tuli ns. jo äidin maidossa. Peltoniemen perheessä harrastettiin paljon musiikkia. Isä Esko oli arvostettu laulaja, jonka bassobaritonia sai kuulla mm. vanhoissa kotimaisissa elokuvissa.
Molemmat vanhemmat olivat nuoruudestaan asti aktiivisia kuoroihmisiä. Kansallis-Kuorossa he toisensa tapasivatkin. Tinden kaksi vanhempaa sisarta olivat eteviä pianisteja.
– Minut pantiin 8-vuotiaana Pirkko Saaritsin pianotunneille. Cantores Minores -poikakuorossa lauloin 1953 -57. Ensimmäisen kitaran ostin 13-vuotiaana kesätöissä ansaitsemillani rahoilla ja aloittelijalle pakolliset muutamat tunnit kävin ottamassa Tommy Nordströmiltä, muistelee Tinde.
Varsinainen jazzkipinä iski trumpetisti Eddie Mortensenin välityksellä. – Asuimme samassa talossa ja kuuntelin usein kun hän harjoitteli parvekkeen ovi auki. Eddien soittama blues teki minuun aivan maagisen vaikutuksen. Häneltä sain tietää myös Old Housen olemassaolosta. Sinne en kuitenkaan heti uskaltautunut. Old Housen perustaja Pekka Mäyrämäki piti tiukasti kiinni ikärajoista eikä laskenut klubiin alaikäisiä.
– Aloittelevan jazzinrämpyttäjän pelastukseksi tuli Jääkärinkadulle perustettu Helsingin Nuorten Harrastusyhdistys. Siellä ei ollut ikärajoja. Aloiteltiin bänditouhuja ja saatiin kasaan jonkinlainen jazzkokoonpano, joka sai nimekseen The Original Saints.
– Sitä voitaneen pitää eräänlaisena ”esi-DDT:nä”, soittivathan siinä lisäkseni pasunisti Sven Svärd, kornetisti Raimo ”Papa” Nurmi, klarinetistit Paavo Nyyssönen ja Dudde Lindelöf sekä rumpali Raimo ”Pömpeli” Strömberg. Rikke Wahlstein löysi meidät sieltä Jääkärinkadulta ja kutsui Soutustadionille DDT:n ensimmäiselle keikalle 15.10.1958.
”Valinnan paikka”
Tindelle tapahtui vuonna 1958 monia suuria asioita. Hänen isänsä kuoli, paras kaveri menehtyi naapuritalossa vahingonlaukaukseen ja DDT Jazzband perustettiin. Keikat lisääntyivät suosion mukana ja koulu alkoi kärsiä.
Tinden luokanvalvoja Norssissa oli kuvaamataidon opettaja, joka harrasti myös kitaran soittoa. Hän havaitsi Tinden lahjat – ja vaikeudet. – Opettajani vei minut karttahuoneeseen keväällä 1959 ja sanoi: ”Se on nyt valinnan paikka. Keskityt joko koulunkäyntiin tai paneudut musiikkiin täysillä”.
– En miettinyt varmaan kahta sekuntia ja sillä tiellä olen edelleen. Ei-aina-niin-iloinen taitelijaelämä vei mukanaan, Tinde naurahtaa.
– Pikku hiljaa aloin myös hivuttautua mukaan Old Housen jengiin. ”Mäyränkolosta” muodostuikin minulle vuosiksi melkein toinen koti. Saatettiin Grandellin Bobin kanssa pitää siellä kuuntelusessioita, joissa analysoitiin Basien bändin legendaarista komppia 1930-luvun lopulta. Noista sessioista juontaa juurensa DDT:n swingiin kallellaan oleva komppi.
Fred Andersson on tuntenut Tinden jo DDT:n alkuajoista lähtien. – Hänellä on tavattoman hyvä rytmitaju ja ihaili esikuvansa Basien kitaristi Freddie Green tyyliä. Tinden ja basisti Harri Foreliuksen hyvä yhteissoitto piti komppiamme kasassa varsinkin DDT:n varhaisvuosina kun rumpaleissa oli vaihtuvuutta, Andersson tarkentaa.
– Keikkailimme DDT:n alkuaikoina paljon koulu- ja osakuntabileissä ja jopa Helsingin ympäristön lavatansseissa kuten Björkhagenissa ja Hangelbyssä. Svengaava jazz oli tosi suosittua musiikkia, se ajoi nuoret vauhtiin ja tanssiparit ”jivesivät” parketeilla.
– Sitten alkoi seuraava musiikkitrendi jyllätä, tuli rock and roll. Pantiin Suavea ja Brylcreemiä hiuksiin ja juotiin Coca-Colaa. Dixieland siirtyi tanssilattioilta vanhemman sukupolven konserttisaleihin. DDT kuitenkin säilytti kannattajansa, vanhan jazzin ystävät ovat muistaneet ihanteensa, Tinde arvioi.
– Koulunkäynnin lopetettuani menin lennättimeen töihin kolmeksi vuodeksi. Työvuoroja sattui paljon illoiksi ja jopa öiksi. 60-luvun ensimmäisen puoliskon aikana olin paljon myös ravintola- ym. kiertueilla tanssibändien kanssa. Tällöin DDT:n banjistin postia hoiti Paul ”Pave” Suominen. Hän toimi Kansallisoopperan päälavastajana ja soitti oopperan orkesterissa kitaraa.
Tinden ollessa Intissä DDT:llä sattui olemaan keikka Turussa. Samana iltana oli kuitenkin oopperassa kansanedustajille näytös, jossa Suomisen Pavelle kuului kitaraosuudet. Tinden piti siis päästä DDT:n keikalle jollain ilveellä.
– Apu löytyi ”Papa” Nurmesta, joka oli armoitettu ”lomahuulien” rustaaja. Nurmi väänsi tekstin niin juonesti, että patterinpäällikköni oli aivan varma, että tykkimies Peltoniemen täytyy mennä soittamaan Suomen Tasavallan Eduskunnalle ja myönsi empimättä loman. Totaalinen väärinymmärrys palkittiin arvon kapteenin toimesta vielä jatkuvalla iltalomalla koko palvelusaikani lopuksi. Ja me pojat nauroimme niin…”
– Old Housessa tutustuin myös Chrisse Schwindtiin. Hänestä tuli minulle eräänlainen isoveli. Hän tuki ja opasti minut perusteellisesti musiikkibisneksen saloihin. Chrissen ja minun 35 vuotta kestänyt ystävyys, työtoveruus ovat olleet elämässäni todella tärkeitä asioita. Olin Chrissen kanssa varmaan ”naimisissa” enemmän kuin konsanaan vaimoni kanssa. Meitä yhdisti lisäksi yhteinen harrastus, purjehdus ja hänestä tuli itseoikeutetusti myös tyttäreni kummi.
Musiikkitoimittajana
Yleisradiokaudeltaan Tinde muistaa legendaarisen Oki Pikkaraisen antaman ytimekkään työnohjauksen: ”Jos et ole aikaisemmin tiennyt miten sävelradio-ohjelmia tehdään, niin kerron. Tässä on kolme levypinoa; kotimainen laulettu, ulkomainen laulettu ja instrumentaalikappaleet. Otetaan vuorotellen ja naputellaan sitten Teostoon esitysilmoitukset”. Tindellä oli kuitenkin omia ajatuksia eikä hän Okin ”oppeja” juuri käyttänyt.
– Ensimmäinen työni oli sunnuntaisin lähetetty ”Lepopäivän ratoksi” ja se onnistui ilmeisesti aika hyvin. Saxelinin Hanski tuli maanantaina meidän huoneeseen; ”En ole ennen kuullut tuollaista rakennetta tässä talossa, siinähän oli selvä draaman kaari. Olisi voinut panna suoraan ylimenosoinnut – tuosta soinnusta mennään seuraavaan biisiin.”
Mieluisiin muistoihin kuuluu myös osallistuminen Jake Nymanin tuottamaan ”YLEn pyhäaamuun”. – Siinähän sunnuntain aamutunnit pantiin nippuun, kuuluttajat pois ja hoidettiin itse koko kuusituntinen. Hannu Taanila toimitti ”Kirjapäiväkirjaa”, minulla oli ”Svengin kutsu” eli svengaavaa musaa tyyliin ”Brita Koivusesta – Benny Goodmaniin” sekä ”Musiikkia lapsille ja lapsenmielisille”. Kuusituntinen sisälsi myös sketsejä ja tietysti Jaken ”Onnenpäivän”. Blokki oli erittäin suosittu ja sai ennätyksellisiä kuuntelijalukuja.”
Tinde tunnettiin aamu-unisena ja joskus taidettiin toimituksen aamupalaverejakin siirtää sen takia. ”Yökukkujalle” löytyi ihanteellinen vakanssi ”Yöradion” toimittajana, kun aloitettiin ympärivuorokautiset lähetykset. – Aamuyön tunteina kerran kolahti, kun tajusin miten tärkeä kanava oli ja miten yhteys syntyi yksittäiseen ihmiseen – rekkakuskiin, valvomon päivystäjään, palomieheen tai yösairaanhoitajaan. Myös suoran lähetyksen ainutlaatuiset tunnelmat ja salat tulivat tutuiksi.
YLElle Tinde teki töitä ensin freelancerina ja myöhemmin vakanssilla 1983 -89. Musiikkitoimittajan ura jatkui sitten Radio Westissä. – Soitin Jyrki Otilalle, kun kuulin, että paikka oli haussa. Hän sanoi, että ”tänne heti” ja Matti Paalosmaan kanssa käydyn lyhyen ”rekrytointikeskustelun” jälkeen aloin rakentaa musiikkistudion ”helahoitoa” tyhjästä. Otila oli Radio Westin toimitusjohtaja ja Paalosmaa ohjelmapäällikkö.
– Kiire oli kova, koelähetykset alkoivat jo viikon päästä. Kävin ostamassa Fazerilta röteät Yamahat, valtavasti levyjä ja kuskasin myös omat varastoni Tapiolaan toimitukseen. Meillähän oli mukana kovan sarjan radioammattilaisia ja nimekkäitä freelancereita. Aloitimme varsin hyvissä merkeissä.
Radio Westistä tuli nopeasti erittäin suosittu varsinkin jazzin harrastajien keskuudessa. – Tarinamme jäi kuitenkin lyhyeksi, valitettavasti. Huikean nousukauden jälkeen ennätyksellinen lama iski päälle vuonna 1990 ja jouduimme lopettamaan noin vuoden pyrähdyksen jälkeen. Vieläkin tapaan ihmisiä, jotka kyselevät Radio Westin ”oikeiden musiikkiohjelmien” perään.
Banjistiksi jälleen
Tinden 21 vuotta kestänyt rupeama DDT:n vakinaisena jäsenenä päättyi 1979 hänen siirryttyä täysipäiväisesti musiikkibisneksen pariin. – Yhteistyöni ei kuitenkaan loppunut vaan tuurasin melko usein seuraajaani Mesimäen Pekkaa. Yksi tällainen oli unohtumaton matka vuoden 1982 Sacramento Dixieland Jubilee´hen.
– Festivaalia pidettiin tuolloin suurimpana trad jazz tapahtumana maailmassa, 94 eri orkesteria 12 maasta. Soiton lisäksi ajoin 9-hengen pikkubussia koko reissun ajan, 981 mailia. Oli melkoinen elämys kun Riken ja DDT:nkin yksi suurista idoleista Pete Daily istui rullatuolissa kuuntelemassa konserttiamme ja oli vielä kovasti otettu musiikistamme.
Sacramento Dixieland Jubileehen kuului kutsu myös seuraavana vuonna 1983. Sille festivaalimatkalle koottiin työryhmä, joka nimettiin Helsinki Jazz Band’iksi. Käytännössä kyse oli ”laajennetusta” Sarpila-Lasanen Swing Band’istä kokoonpanon ollessa Antti Sarpila, Pentti Lasanen, Pelle Näätänen, Vova Shafranov, Tinde, Pentti Mutikainen ja Chrisse Schwindt.
Tinden pikku hiljaa lisääntyneet olkapäävaivat pakottivat hänet jättämään soiton kokonaan lähes kymmeneksi vuodeksi. – DDT Jazzbandin 40-vuotiskonsertissa tapasin Pekka Perjon, jonka tunsin jo vanhastaan. Pekka soitti pianoa DDT:ssä 1962-64. Hän pyysi minua mukaan Old Time Jazz Bandin harjoituksiin Munkkiniemeen.
– Muutaman harjoituskerran jälkeen OTJB:n pojat sanoivat ”banjistin paikka on sinun niin kauan kuin haluat”. Näin aloitin OTJB:n miehistössä vuonna 1998 ja tuntui pitkän tauon jälkeen mukavalta päästä ”tosi toimiin”.
– Keikkailua OTJB:n kanssa on jatkunut jo 15 vuotta. Erikoisen suosittuja ovat olleet kirkoissa pidetyt gospel-konsertit. OTJB lienee näissä edelläkävijä. Ikimuistoisia ovat olleet myös laaja Hollannin turnee sekä keikkamatkat Wieniin, Bratislavaan, Milanoon jne. Jäsenten ikääntyminen ja erilaiset krempat ovat alkaneet vähentää OTJB:n keikkailua, mutta Munkan harjoituksia on yritetty pitää säännöllisesti.
Tinde on viettänyt viime vuodet eläkeläisen rauhallista elämää vaimonsa Even kanssa Vantaalla. ”Musiikin moniottelijan” aika kuluu hyvin ”aiheen” parissa. Hänellä on laajat kokoelmat valokuvia, leikkeitä ja levyjä, jotka vaativat jatkuvaa huolenpitoa ja järjestelyä. Tinden ”arkistojen aarteet” ovat pelastaneet allekirjoittaneen monta kertaa, kun olen tarvinnut juttuihin kuvia tai tietoja vanhoista jazzareista.
– On aivan eri asia millä musiikilla rasvaa leipänsä päälle tienaa kuin se mikä omalla levylautasella soi. Harvemmin siinä traditionaalinen jazz pyörii. Ja jos pyörii, niin se saattaa olla joku Eddie Condonin jengin levyistä. Todennäköisesti levarilla on vaikkapa ikisuosikkini ”Thelonious Monk Orchestra At Town Hall” tai ”Mingus Ah Um”. En kyllästy niihin ikinä vaikka osaan ne unissanikin ulkoa. Keep Swinging – Päivä kerrallaan!
