Jylhällä oli herkkätuntoiseksi kirjailijaksi johtamisominaisuuksia jopa sodan ankariin oloihin. Taipaleen lohko oli yksi sodan kovimpia paikkoja, jossa Jylhä palveli komppanianpäällikkönä. Sinne suuntautui puna-armeijan painopistehyökkäys. Taipaleenjoen yli vihollinen ei tullut, mutta hinta oli kova.
Ilkka Kuusisto (s. 1933) on oopperasäveltäjänä kokenut, ja hän on usein ladannut teoksiinsa mukaan paljon uutta ja kokeilevaa musiikkia, minkä hän tekee hyvällä maulla. Esimerkiksi kirkkokonserttoon hän sijoitti kerrankin sambapillin ja eräässä soolokohdassa sooloviulisti aloitti soolonsa pizzicatolla ja pisti viheltäen loput.
Taipaleenjoessa on vastaavaa tendenssiä mm. venäläisten kansanlaulujen ja ripaskan pohjalta, ja groteskia pilaa, kuten Ateenalaisten laulu lapsikuoron rap-versiona – aiheellinen muistutus lapsisotilaiden aikana, mihin Suomessakin on saatu tuntumaa aivan viime vuosina. Lapsisotilaathan eivät kaadu “urhoina, puolesta maan”, vaan veritimanttien ja afrikkalaisten sotalordien vuoksi.
Yleissävy on kuitenkin vakava, erikoisuuden tavoittelu ei ole tarkoitus. Samoin tehoäänien ja ulkomusiikillisten efektien käytön suhteen Kuusisto on maltillinen, vaikka hän on modernisti ja lähestyy monin ajoin mm. jazzin ja kollektiivisen improvisoinnin suosimia ilmaisukeinoja.
Oopperassa rytmimusiikin aineksia ilmentävät mm. lyömäsoittimien ja matalien jousien väkevä sointi. Suomalaista kansanmusiikkiakin on sovitettu hyväntahtoinen pilke silmäkulmassa, samoin virsiperinnettä.
Kuusisto on ylittänyt raja-aitoja ja hänen poikansa vielä enemmän. Viulistit Jaakko ja Pekka Kuusisto ovat ansioituneita jazzmuusikoita, mm. Iiro Rantalan kanssa tehtyjen produktioiden kautta.
Sinfonia Lahdelta on ilmestynyt Kuusiston orkesteriteoksia sisältävä levy Orchestral Works, sisältäen Sinfonian nro 1, viulukonserton Concertino improvisando ja kantaatin Kun talo alkaa soida. Musiikkinsa ansiosta Taipaleenjoki ansaitsisi myös tulla levytetyksi.
Epätavallinen sommitelma
Jos Taipaleenjoki sävellyksellisesti ylittää rajoja hallitusti, aivan samaa ei voi sanoa teoksen libretosta, jonka on laatinut Panu Rajala.
Sodassa vastapuolella taisteli komppaniapäällikkönä toinen runoilija-sotilas, Jevgenij Dolmatovski. Runoilijat eivät sodan jälkeen kohdanneet, mutta kumpikin kirjoitti vaikutelmistaan. Jylhän Kiirastuli (alkuteos 1941) on talvisodan ajan poeettinen muistomerkki, yhä arvostettu runoklassikko. Dolmatovskin runo Taipaleenjoki (1940) kertoo Tuonelan virtaan vertautuvasta joesta, jota on vaikeampi ylittää kuin elämää itseään.
Rajalan idea on ollut nivoa toisiinsa runoilija Dolmatovski ja Jylhä. Mikä lienee tarkoitus ollut “kirjallisen kontrapunktin” käyttöön, mutta yhteen oopperatekstuuriin olisi aineksia löytynyt Jylhänkin vaikeasta ihmiskohtalosta.
Talvisodan koko kauheus, itsemurhaan päättynyt suomalaisrunoilijan kohtalontie ja kimurantti suhde Kirsti-vaimoon – pienemmästäkin aihelmista on oopperaa tehty. Dolmatovski-sitaatit jäävät melko pinnallisiksi ja koko hänen läsnäolonsa ulkokohtaiseksi.
Rajala on historian ja pitkän muodon taitaja, joten lyhytmuotoinen laulurivi on hänelle vaikeasti hallittava. Laulajat tuntuvat välillä olevan hieman hukassa intonaation ja tekstipainotuksen parissa. Jylhän inhimillisiä ikeitä Rajala tulkitsee ymmärtävään tyyliin, toisinaan jo ehkä vähän liikaakin.
Musiikillinen tapahtuminen on yltäkylläistä, tekstuuri ylitsevuotavaa, kuulija ei pysty ottamaan kaikkea vastaan ja sulattelemaan kuulemaansa. Draamallinen tapahtuminen taas on minimalistisen niukkaa; kalmasta ja matkanpäästä muistuttava valkoinen juoksuhauta on kaiken tapahtumisen karmaiseva estradi.
Solistit ja kuoro ilonaiheena
Bassobaritoni Juha Kotilainen Jylhän roolissa tekee henkeäsalpaavaa työtä. Kaameat sotakokemukset nousevat herkän runoilijan kokemuksissa, näyissä ja muistikuvissa mahtivoimiksi. Tunteet muuttuvat elävästi ja ääripäisesti.
Muista miessolisteista nousevat esiin mm. Heikki Aalto, Jussi Merikanto ja Pasi Löppönen. Jyrki Anttila on vahva tenori, mutta hän vaatisi tuekseen myös määrätietoisen ohjaajan, mitä Tuomas Parkkinen ilmeisesti ei ole. Joukkokohtausten täytäntöönpanossa ohjaaja ei liioin ole erityisen vakuuttava.
Sotahan on miehinen laji, mutta naisroolit ovat Taipaleenjoessa myös tärkeitä. Mari Palo kirjailijan Kirsti-vaimona on vähäeleinen ja siten hyvä. Tiina-Maija Koskela ottaa lääkintälotan roolin vakavasti.
Ilmajoen oopperat ovat toiminnallisia, langattomien mikrofonien avulla solistit ja myös kuoro liikkuvat laajasti rooliasuissaan. Tämähän on hyvin vaativaa, koska liikkeiden ja mimiikan täytyy olla luontevia, laulun pitää sujua hengästymättä ja luonnollisesti ulkomuistista.
Tämä toimii oikein hyvin, ja nuoren Mikk Murdveen johdolla myös 40-henkinen Vaasan kaupunginorkesteri erinomaista työtä. Äänentoisto ja miksaus toimivat Ilmajoella hienosti, pyrotekniikka ja tehosteet ovat vaikuttavia. Monet jazzfestivaalit saisivat tulla paikan päälle ottamaan oppia miksauksesta ja volyymin käytöstä.
Ilmajoen musiikkijuhlat:
Taipaleenjoki- ooppera, sävellys Ilkka Kuusisto, libretto Panu Rajala
Keskeisissä rooleissa:
Yrjö Jylhä: Juha Kotilainen; Jevgenij Dolmatovski: Jyrki Anttila; Kirsti: Mari Palo; Politrukki /Kilpeläinen: Heikki Aalto; Sohlo: Jussi Merikanto; Punasotilas/Jaakko Sola: Ville Salonen; Antinaho/Jurkka: Antti Nissilä; Hakala/Asunta: Pasi Löppönen; lotta: Tiina-Maija Koskela
Ohjaus Tuomas Parkkinen; pukusuunnittelu, Leena Rintala; lavastesuunnittelu, Antti Kortesniemi
Äänentoisto: Akun tehdas
Vaasan kaupunginorkesteri, johtajana Mikk Murdve
