Jazzkärpänen pisti minuun 1950-luvun lopulla Joensuun Lyseolla. Musiikin opettajamme Pentti ”Äry” Paalanen oli aikaansa edellä ja järjesti koululle YLEn silloisen musiikkitoimittajan Erkki Melakosken pitämään jazzluennon. Hän kiersi silloin kouluissa jazzin lähettiläänä, puhui innostavasti ja soitti tunnettuja jazzstandardeja.
Kiinnostuin heti jazzista ja halusin tietää siitä enemmän. Vanhemmillani ei ollut varaa levysoittimeen puhumattakaan soitinten ostamiseen. Olisin halunnut oppia soittamaan rumpuja tai klarinettia. Oma hapuileva soittoharrastukseni jäi sittemmin huuliharpun puhalteluun, sekin hiipui lahjojen ja pitkäjänniteisyyden puutteisiin
Aloin vierailla ahkerasti trumpettia soittavan vanhemman koulukaverini luona. Hänellä oli hyvät valikoimat jazzlevyjä. Erikoisesti minuun vaikutti dixieland-jazz. Svengaavan imuisa syke tarttui vastustamattomalla voimalla selkäytimeeni, ettei ole hellittänyt vieläkään
Traditionaalinen jazz koki valtavan suosiopiikin 1950-60 -lukujen vaihteessa, jolloin Englannissa mm. Chris Barber, Acker Bilk ja Kenny Ball levyttivät suuria listahittejä.
Hollannissa 1945 perustetusta Dutch Swing College Bandista kehittyi menestyvä instituutio. Orkesteri alkoi tehdä liukuhihnalla levyjä, 1960-luvulla peräti 135 albumia dixietä.
Kotikaupungissani vaikutti tanskalainen Gunnar Pedersen. Hän oli muusikko, jolla oli oma jazztrio ja piti musiikkikauppaa. Kun sain hankittua levysoittimen, aloin tilailla Gunnarilta levyjä. Häneltä sai myös tietoa jazzista. Myös Tanska oli perinteisen jazzin kärkimaita mm. Arne “Papa” Bue Jensenin ja hänen Viking Jazz Bandin ansioista.
Sotavuosien jälkeen 1950/60-luvulla jazz nautti maassamme kohtalaisen suurta suosiota ja sai myös näkyvyyttä varsinkin Helsingin seudulla. Paavo Einiö tuotti konsertteja, joissa esiintyi jazzmaailman suuria nimiä. Helsingissä oli myös kerhotoimintaa ja jamiklubeja. Tärkeä paikka oli legendaarinen Old House Jazz Club eli “Mäyränkolo”.
Monessa maaseutukaupungeissa jazztietoutta saatiin lähinnä Rytmi-lehdestä ja levyjen kansista. Live-jazzia kuultiin tanssipaikoilla, joissa soitettiin usein ensimmäinen setti jazzahtavia kappaleita, varsinkin jos muusikoissa oli kovia jazzareita. Pertti Metsärinteen orkesteri ja Reijo Tani olivat kova juttu myös Joensuussa.
Ensimmäiset ostamani levyt olivat; LP Dutch Swing College Band ”Swing College At Home” ja EP Chris Barber´s Jazz Band “Sheik Of Araby”. Vinyylit kuluivat melkein puhki ahkerassa soitossa ja ovat vaihtuneet myöhemmin CD/DVD äänitteisiin. Weary Blues ja Sheik Of Araby biisit “ovat jääneet päälle” ja soivat edelleen säännöllisesti niin Youtubessa kuin autoradiossani.
Dixieriippuvuuteni sai tehosteena ”DDT-viruksen” vuonna 1966, kun muutin Helsinkiin ja kuulin ensimmäisen kerran DDT Jazzbandia livenä Espan Kappelin lavalla. Olen ollut siitä lähtien myös vannoutunut DDT-fani. Aina kun kuulen tunnarin Royal Garden Bluesin vetävän intron tiedän, että seuraavan tunnin parin aikana arjen ongelmat unohtuvat.
Peter Schilperoort
Dutch Swing College Bandin perustaja Peter Schilperoort (1919-1990) aloitti musiikkiopinnot pianolla ja valmistui soittamisen ohella diplomi-insinööriksi. Hän jätti syksyllä 1955 DSC:n ja meni suunnittelijaksi lentokoneyhtiö Fokkerin palvelukseen. Varsin pian hän kuitenkin valitti ”etten voi olla ilman jazzia ja heti kun joku vain soittaa minulle niin… ”. Niinpä Schilperoort palasi takaisin bändin johtajaksi vuonna 1960 ja johti sitä kuolemaansa 17.11.1990 saakka.
Tapasin hänet ”livenä” kaksi kertaa, vuonna 1985 Amsterdamissa ja 1990 Imatralla Big Band Festivaaleilla. Tapaamisten aikana Schilperoort tuntui toisaalta hyvin ystävälliseltä ja toisaalta välinpitämättömältä. Tähän saattoi vaikuttaa, että hän oli Imatralla jo melko sairas ja kuolikin sitten muutama kuukausi myöhemmin.
Hollannin Jazzarkiston Jop Adrianin mielestä Schilperoortin pääansiot DSC:ssä eivät ole niinkään soittajana. Hänen roolinsa oli ennen muuta Hollannin kansainvälisesti kuuluisimman bändin innovaattorina, ohjaajana ja kannustajana.
Dutch Swing College Band täyttää 75-vuotta 5.5.2020. Bändin piti juhlia merkkipäiväänsä toukokuussa 50. International Dixieland Festivaaleilla Dresdenissä, mutta festivaali siirtyi ensi vuoteen koronaepidemian takia.
Dutch Swing College Bandin kotisivut.
Chris Barber
Pasunisti ja orkesterinjohtaja Chris Barber (s. 1930) on brittidixien viimeinen elossa oleva Suuri ”B”. 1960-luvun trad jazz-boomin kaksi muuta jumaloitua ”B:tä” ovat edesmenneet trumpetisti Kenny Ball (1930-2013) ja klarinetisti Acker Bilk (1929-2014).
Chris Barber ilmoitti viime elokuussa siirtyvänsä eläkkeelle johdettuaan suosittua bändiään peräti 65-vuotta. Barberin 1954 perustama sekstetti The Chris Barber Band nousi maailman maineeseen 50-luvun lopulla saatuaan miljoonan myyntihitin Petite Fleurilla.
Olen tavannut Chris Barberin livenä parisen kymmentä kertaa. Hän on todella kohtelias ja ystävällinen englantilainen herrasmies. Jaksaa innostua faneistaan ja on ollut myymässä ahkerasti levyjään konserttien väliajoilla.
Chris Barberin vaikutus eurooppalaiseen musiikkimaailmaan on ollut erittäin merkittävä, aina perinteisestä jazzista Chicagon bluesiin, soitettuna aina hänen suurella omistautumisella rakastamaansa musiikkia kohtaan.
Chris Barber täyttää 90 vuotta 17.4.2020.
The Big Chris Barber Bandin kotisivut.
Olenko ollut 60-vuotta väärässä?
Halusin tietää ovatko jo yli 60 vuotta jatkuvasti soittamani kappaleet oikeasti hyviä genressään vai pelkkää ”ränttätänttää ja mikkihiirijazzia”. Pyysin Mikko Virrolta rehelliset arviot kappaleista.
Mikko on pitkän linjan muusikko ja opettaja. Hän aloitti ammattisoittamisen vuonna 1971 ja on toiminut pääasiassa tanssi- ja klassisen jazzin orkestereissa. Mikko on ollut alusta lähtien legendaarisen Polaris Celebration Bandin (per. 1981) rumpali.
Hän on viime vuodet opettanut lyömäsoittimia ja musiikkiteknologiaa mm. Helsingin Työnväenopistossa ja Pohjois-Helsingin musiikkiopistossa:
Dutch Swing College Band 1955 – Weary Blues, (Artie Matthews)
Dutch Swing College Band 1950-60 luvuilla oli ehkä Euroopan merkittävin dixieland yhtye, muitakin oli, mutta jollain tavalla juuri DSC loi perustan ns. eurooppalaiselle dixielle. Tämä perusta oli niin merkittävä, että kun nyt kuuntelee noita vanhoja äänityksiä tuntuu, että eihän niissä ole soitto- tai tyylivirheitä. Vähän sama jos etsisi äänenkuljetusvirheitä J.S. Bachin fuugista.
Dutch Swing College Band siis suurelta osin loi sen soittoperinteen ja tyylin jota myöhemmät bändit alkoivat seurata ja joka usein on vertailukohta kun jotain uudempaa bändiä arvioidaan.
Weary blues on vanha kappale, ei varsinaisesti bluesia vaan ragtime. New Orleans peräisten bändien käsittelyssä kappale ei ole samalla (eurooppalaisella) tavalla tiukka kuin DSC versio.
Ehkä yksi ero tuon ajan nimekkäidenkin amerikkalaisbändien ja eurooppalaisten bändien välillä oli se, että eurooppalaisilla muusikoilla oli enemmän ns muodollista (eurooppalaista) musiikillista koulutusta, joka DSC:n soitossa kuuluu tarkkuutena, täsmällisyytenä, moniäänisinä puhallinstemmoina ja samalla kuitenkin svengaavana soittona.
1955 versio DSC:n Weary Bluesista on tempoltaan nopea, kaikki soittajat kuitenkin selviävät nopeassa tempossa helpon tuntuisesti myös soolojen aikana. Soolot ovat maukkaita ja teknisiä, tavallaan harkitun tuntuista improvisaatiota, jossa ei ”vääriä ääniä” juuri kuule.
Rytmisektio soittaa tarkasti ja hyvällä maulla, rumpali esim. vaihtaa kulloisenkin solistin ja soolokohdan mukaan penaaliin tikuttelun (wooden block) ja symbaalikompin välillä ja iskee tarkkoja synkooppi-iskuja sopiviin paikkoihin. Dutch Swing College Bandin Weary Blues on ns. mallisuoritus, ja kyllä siitä on mallia otettukin.
Soittajat:
Wybe Buma (tpt), Wim Kolstee (tbn), cl-solot; Jan Morks, Dim Kesper ja Peter Schilperoort, Joop Schierer (p), Arie Lihthart (bj), Bob van Oven (b) ja André Westendorp (drm).
Weary Bluesin voit kuunnella tästä.
Chris Barber’s JB 1957 – The Sheik of Araby, (Ted Snyder)
Pasunisti ja orkesterinjohtaja Chris Barber on merkittävä mies englantilaisessa musiikkielämässä. Hän on vaikuttanut monen itseään kuuluisamman englantilais-muusikon taipaleeseen.
The Sheik of Araby vuodelta 1957 on Dutch Swing College Bandiin verrattuna hiukan rosoisempaa ja enemmän swingiä. Vaikka hollantilainen DSC oli ehkä Euroopan paras dixie-bändi (sitä mieltä oli kuuleman mukaan itse Louis Armstrong) niin Euroopan tärkein dixieland oli Englanti.
The Sheik of Araby käynnistyy konsertissa, ehkä Barberin jalan lyönneillä lattiaan, melko nopealla tempolla. Perinteiseen tapaan trumpetti liidaa, jonka jälkeen tulee lauluosuus, jossa laulusolistia tukevat muut soittajat tyyliin kuuluvilla välihuudoilla.
Laulun jälkeen tulee Monty Sunshinen hieno klarinettisoolo, sitten trumpettisoolo ja sen jälkeen pasuunasoolo, jonka taustalla klarinetti ja trumpetti soittavat riffityyppistä taustaa. Soolojen jälkeen tutti, jonka kertaus soitetaan hiljaa ja minimalistisesti rumpalin lyödessä virveliin tavallaan halftimea 2 ja 4 iskuille (tai ns 3. jos 1/4 lasketaan nopeassa tempossa).
Hiljainen pianissimo-tutti purkautuu vielä kolmanteen täysillä soitettuun tuttiin. Chris Barberin Jazz Bandin Arabian sheikissä ovat kaikki ne tyylikeinot, joita bändit tänä päivänäkin käyttävät. Barberin bändissä puhaltajat ottavat enemmän riskejä kuin DSC:n puhaltajat, joka tekee soitosta ehkä hiukan enemmän jazzia kuin DSC. Myös Barberin bändin komppi on hiukan enemmän swingiä kuin DSC, mutta tyylin mukaista englantilaista dixielandia, joka menestyi hyvin myös Amerikassa.
Soittajat:
Chris Barber (tbn); Pat Halcox (Tp); Monty Sunshine (cl); Eddie Smith (bjo); Dick Smith (bs); Ron Bowden (dr )
The Sheik of Arabyn voit kuunnella tästä.
MIKKO VIRTO
***
Martti ”Dixieturisti” Koljonen, (s. 1942), rakennusinsinööri, eläkkeellä
– Työskennellyt rakennus- ja turvallisuusalan tehtävissä 1966-2004
– Harrastanut lehtityötä kirjoittajana ja taustavaikuttajana 1960-luvulta lähtien
– Toimittanut päätoimiensa ohella henkilöstölehtiä ja ammattikirjoja sekä DDT Jazzbandin 50/60-vuotishistoriikin
– Jazzrytmien toimittajakaartissa vuodesta 1995 alkaen
