– Kuopio on kasvava kaupunki ja kulttuurin tarjontaa tarvitaan koko ajan enemmän. Kuopio Jazz & Blues ry jatkaa toimintaansa edelleen vahvasti. Yhdistyksen tavoitteena on jopa kasvattaa konserttitarjontaa 2022. Olemme saaneet myös uusia yhteistyökumppaneita ja niistä mainittakoon uusi konserttipaikkamme Trattoria Sorrento Wanha Mylly, kertoo KJB:n puheenjohtaja Tomi Kämäräinen.
– Satamakadulla sijaitsevaa Wanhaa Myllyä pyörittää aivan mahtava persoona Paco Nucci. Tulevissa konserteissa voidaankin nauttia varta vasten meille suunnitellusta buffetista, joka on mahdollista ostaa paikan päältä tai pöytävarauksen yhteydessä konsertti-iltoinamme. Odotamme erittäin innolla uusia konserttielämyksiä Wanhan Myllyn uudistetulla esiintymislavalla!
– Keväälle 2022 on valikoitu laadukas kattaus mahtavaa jazz ja blues musiikkia, joita kaikki jäsenet pääsevät tuttuun tapaan kuuntelemaan 10 € hinnalla. Jäsenhintaiset liput ovat ostettavissa konsertti-iltoina ovelta. Jäsenyyden voi todistaa vaikka jäsenmaksun kuitilla.
Uusi konserttipaikka korkataan ke 16.2. klo 19.00, jolloin lauteille nousee MICKE & LEFTY feat. CHEF.
Bändin ehdottomia tavaramerkkejä ovat vahva lauluosaaminen ja stemmalaulaminen, jossa kaikki kolme laulavat sekä yhdessä että erikseen. Harvemmin kuulee tämän genren bändeissä tällaista lauluvoimaa saatikkakolmea solistia. Amerikkalainen roots-musiikki luo kehyksen, pääpainon ollessa kuitenkin selkeästi bluesissa. Omaperäisen ja aidon blues-soundin viimeistelevät virtuoosimainen slidekitara, matkalaukulla varustettu rumpusetti sekä taiturimainen huuliharppu.
Vahva kokonaisuus syntyy erinomaisista omista kappaleista sekä kovan luokan musiikillisesta ammattitaidosta. Pitkästi yli 10 vuotta toiminut bändi on vuosien saatossa esiintynyt lähes kaikilla alan festivaaleilla Suomessa sekä lukuisilla myös ulkomailla.
MICKE & LEFTY feat. CHEF:
Mikael ”Micke” Björklöf – laulu, perkussiot, kitara, huuliharppu
Ville ”Lefty” Leppänen – laulu, slide- ja akustinen kitara, huuliharppu
Miikka ”Chef” Kivimäki – bassokitara, laulu
Ravintola Sorrento Wanha Mylly
Satamakatu 13b, 70100 Kuopio
Liput 15 eur/10 eur.
Kevään ohjelmistoa:
ke 2.3. klo 19.00 Mathias Sandberg Trio
to 31.3. klo 19.00 “Vapaat äänet” Raoul Björkenheim eCsTaSy, Raoul Björkenheimin 40-vuotisen taiteilijauran juhlakiertue
ke 6.4. klo 19.00 PEELA Jazzliiton kiertue
ke 11.5. klo 19.00 New New Trio
–