Joensuun musiikkielämä monipuolistui entisestään, kun trumpetisti Ville Karjalainen perusti kaupunkiin uuden, täysikokoisen big bandin. Nurmijärvellä syntynyt ja Lahden ja Tampereen kautta viisi vuotta sitten Joensuuhun muuttanut Ville on itse soittanut jo monissa sekä klassisen että kevyen musiikin kokoonpanoissa. Joensuussa hän täydentää Lahden ja Tampereen ammattikorkeakouluissa aloittamiaan musiikkipedagogin opintojaan Karelia-ammattikoulun Pop/Jazz -osastolla. Opintojensa ja useiden musiikkiprojektiensa ohella mies ennättää toimia vielä Keski-Karjalan musiikkiopiston vaskisoittimien soitonopettajana.

Joensuussa on vuosien mittaan aiemminkin ollut joitakin big bandeja ja muita useilla puhaltimilla varustettuja orkestereita. Viime vuosina kaupungin big band -perinnettä on eniten vaalinut saksofonisti Timo-Teemu Passin johtama, yliopiston nykyisistä ja entisistä opiskelijoista koottu laajennettu big band (mukana muutamia muitakin kuin perinteisen big bandin soittimia), RytmiHäiriköt, johon Ville Karjalainenkin Joensuuhun saavuttuaan liittyi trumpetistiksi.
Vuosi sitten Ville päätti lopulta toteuttaa pitkäaikaisen unelmansa ja perustaa oman, täysikokoisen big band -orkesterin. RytmiHäiriköitten johtaja Timo-Teemu Passi vaikutti ratkaisevasti uuden Joensuu Big Bandin syntymiseen toimien Villen neuvonantajana ja yhteistyökumppanina monissa käytännön asioissa. Suurin osa uuden big bandin soittajistakin löytyi Passin RytmiHäiriköistä. Itse Timo-Teemu Passi soittaa uudessa bändissä tenorisaksofonia.

Näin näiden kahden aktiivisen musiikkimiehen työn tuloksena syntyi todellinen kulttuuriteko: tasokas, täysikokoinen Joensuu Big Band, jonka soittajisto koostuu ammattilaisista, ammattiin opiskelevista muusikoista sekä alan pitkäaikaisista harrastajista. Joukossa on mm. Joensuun konservatorion opettajia. Soittajien lisäksi bändillä on kaksi laulusolistia: laulunopettajaksi opiskeleva Juliana Vehviläinen ja pitkän linjan muusikko, monissa erilaisissa bändeissä laulusolistin tehtävissä toiminut Hannu ”Heavy” Tikkanen.
Ville Karjalaisen johtamalla Joensuu Big Bandilla on tällä hetkellä takanaan kaksi konserttia: ensiesiintyminen viime helmikuussa Joensuun konservatoriossa ja toinen keikka toukokuun lopulla Joensuun torilavalla. Bändin ohjelmisto koostuu mm. Glenn Millerin, Maynard Fergusonin, Steve Allenin, Thad Jonesin ja John Coltranen jazz-klassikoista. Juliana Vehviläisen ohjelmistoa ovat kappaleet Summertime ja Sway, ja Heavy Tikkanen on erikoistunut Frank Sinatra -tulkintoihin.
Joensuu Big Band tekee muiden yhteistyökumppaneiden lisäksi tiivistä yhteistyötä Joensuun konservatorion kanssa. Bändi harjoittelee konservatorion tiloissa ja käyttää konservatorion kirjastoa, mistä on löytynyt monia tarvittavia big band -sovituksia. Bändille sopivaa ohjelmistoa on löytynyt myös RytmiHäiriköiden nuotistosta.

Ville Karjalaisen suunnitelmissa on hankkia bändille tulevaisuudessa omiakin sovituksia, sekä laajentaa ohjelmistoa niin, että se sisältäisi mahdollisimman monipuolista musiikkia eli perinteisen jazzin lisäksi esim. modernia suomalaista big band -musiikkia sekä aikamme populaarimusiikkia.
Bändi harjoittelee säännöllisesti, ja lisää keikkoja on tulossa kesän ja syksyn mittaan. Musiikkia tehdään tosissaan, ja tavoitteet ovat korkealla. Joensuu Big Band esiintyy seuraavan kerran Joensuun torilavalla 1.7.
Tulevana syksynä orkesterin keikoilla kuullaan myös vierailevia solisteja, mm. trumpetisti Tero Lindbergiä. Espoo Big Bandin ja Turku Jazz Orchestran 1. trumpetistina toimiva Lindberg on soittanut lukuisien maamme eturivin artistien levyillä ja orkestereissa, useissa TV-ohjelmissa (esim. Tähdet, tähdet, Saturday Night Live Suomi ja Tanssii tähtien kanssa) ja kiertänyt Eurooppaa mm. Sunrise Avenuen, Leningrad Cowboysin ja Jimi Tenorin kanssa.
Joensuu Big Band on energisissä, nuorissa käsissä, ja näyttää vahvasti siltä, että tulevaisuudessa bändin soundi kajahtaa vielä kauas.