Olin ollut jo Tapani Kansan ja Tapiola Big Bandin kanssa jonkun verran keikoilla Ruotsissa, mutta ne olivat aina ruotsinsuomalaisten paikkoja. 1973 loppukesästä pääsin maistamaan elämää “ruotsalaismuusikkona” kun suuntasimme Kalevi Falkin yhtyeen kanssa kohti Tukholmaa.
Tom Herttel oli legendaarinen manageri- ja ohjelmatoimiston pitäjä, jolla oli paljon suhteita myös Suomen ulkopuolella. Vuosia myöhemmin – 1991, olin soittamassa Silja Symphonyn neitsytmatkalla, myös sen keikan järjesti Tom Herttell. Hän matkusti bussilla bändin mukana Pansion telakalle, jossa esiintyjät siirtyivät laivaan.
Herttelin kautta muutamat parhaimmat (onnekkaimmat?) bändit esiintyivät myös Berns -ravintolassa Tukholmassa. En tiedä miten Kalevi Falk -yhtye sinne valikoitui, mutta muistan elävästi sinne tulon.
Tulimme suoraan Turun lautalta auton ja peräkärryn kanssa ravintolan eteen ja valmistauduimme roudaamaan, kun sisältä tulivat teknikot, jotka sanoivat hoitavansa roudauksen. Niin sitten katsoimme sivusta kun tavaramme vietiin isolle näyttämölle, jossa saman tien aloitimme soundcheckin.
Kalevi Falk oli yhtyeen nimi, sen nimistä henkilöä yhtyeessä ei koskaan ollut. Bernsin kokoonpanossa soittivat; Kari ‘Kappu’ Veisterä fl/ts/voc, häneen olin tutustunut jo Sibelius-Akatemiassa, allekirjoittanut (Mikko Virto) trb/voc/congas, Timo ‘Jesse’ Kalaoja pno/voc, Jussi Mikkola bass/voc ja Heikki Vennola drs.
Laulusolistina oli Paula Karppanen, joka lauloi tietysti englannin kielellä, sillä suomen kieli ei Bernsiin sopinut. Sama kokoonpano nimellä Musta Pörssi säesti tuona vuonna myös Katri-Helenaa.
Jokainen ilta Bernsissä alkoi bändin osalta sillä, että ohjaaja antoi merkin, josta bändi alkoi soittaa aina tasan klo 20.00.
Samalla väliverho nousi ja Gabriel Faure’n Pavane alkoi soida. Se oli joka ilta 1. kappale. Ensimmäisen tunnin aikana ei saanut soittaa tanssimusiikkia eikä laulukappaleita.
Lavan takaa pääsi suoraan isoon takahuoneeseen, sekä pienempiin, joissa oli meikkauspöydät. Ison “bäkkärin” seinillä oli Bernsissä esiintyneiden taiteilijoiden ja bändien kuvia, Louis Armstrongista Hazy Osterwaldin orkesteriin, Marlene Dietrichistä, Frank Sinatraan ja Liza Minelliin. Kaikki 50-70 luvun merkittävät bändit ja taiteilijat esiintyivät Bernsissä.
Bernsissä oli henkilökunnan ruokailua varten oma kokki. Kokki ei osannut oikein mitään kieltä paitsi Italiaa, ruokana oli usein tortelliinejä. Illan aikana bändin ei ollut suotavaa liikkua asiakkaiden parissa.
Asuimme melko kaukana Bernsistä Vasastanissa Karlbergsvägen 69:ssä, mutta usein yöllä kävelimme “kotiin”.
Kalevi Falkin solistina oli koko Bernsin keikan ajan Paula Karppanen, joka oli hyvä laulaja vaikka ei kovin tunnettu. Paula tulkitsi erinomaisesti jazz-standardien lisäksi mm Close To You’n, Yesterday Once More’n ja Killing Me Softly With His Song’n.
Edellä mainittu aloituskappale – Pavane, soitettiin Hubert Laws’n The Rite Of Spring – albumilla olevan Pavanen sovitusta mukaillen. Ensimmäinen setti sisälsi aina jazz-standardeja sekä mm. useita Jobimin bossa novia.
Ilta alkoi siis viihdemusiikkisetillä, sitten oli 1. tanssimusiikkisetti, illan Show ja vielä tanssimusiikkia noin yhteen yöllä. Ensimmäiset 2 viikkoa Bernsin tähtiesiintyjänä oli ruotsalainen Family Four lauluyhtye, jonka taustat tulivat Revox -kelanauhurilta. Laulajat, kaksi naista ja kaksi miestä, soittivat kitaroita ja yksi (Björn) bassoa.
Olin hiukan ihastunut Family Fourin Agnetaan, mutta en sitä hänelle uskaltanut kertoa. Meidän bändistä Kappu ja Jesse saivat erikoispestin Family Fourin showssa, he hoitivat kahta valospottia parvelta. Family Four teki Bernsissä myös livelevyn, jossa allekirjoittanut taputtaa mukana. Tässä Youtube linkki ko levyyn.
Family Fourin suurin suosio oli 70-luvulla juuri, ennen kuin Abba nousi pinnalle, tosin Family Fourin suurin hitti oli Björn Ulvaeus/Benny Andersson pajasta peräisin oleva “Kalla’t va du Vill”.
Family Four nousi surullisesti muistoihin vielä vuonna 1994 Estonia -onnettomuudessa. Laivalla oli risteilyisäntä, joka tyynesti valkoinen puku päällä auttoi ihmisiä onnettomuudessa. Risteilyisäntää ei koskaan löydetty, hän oli Family Four basisti Björn Isacsson.
Seuraava tähtivieras Bernsissä oli Eva Rydberg, ruotsalainen näyttelijä, komedienne ja laulaja, hänen show ei juuri jäänyt mieleen koska hän oli Bernsissä vain pari iltaa ja niihin aikoihin Tukholmassa ja maailmassa tapahtui paljon muutakin.
Kosketinsoittajamme Timo Kalaoja oli muutamaa viikkoa aiemmin aloittanut seurustelun Katri-Helenan kanssa ja kun Katri tuli muutamaksi päiväksi Tukholmaan, menivät he kihloihin. Otin heistä kihlajaiskuvan Bernsissä.
23.8 Normalstorgilla Jan-Erik “Janne” Olsson meni Kreditbankenin konttoriin, otti panttivankeja ja vaati kaveriaan Clark Olofssonia vapautettavaksi ja tuotavaksi pankkiin. Draama kesti viisi päivää ja tapahtui vastapäätä Bernsiä, näimme pankkikonttoriin takahuonetilojen ikkunoista.
Viisi päivää menimme töihin etuovesta, yleensä takaovi oli soittajia varten, ja joka päivä poliisiketjun läpi (poliisien luvalla). Chilessä murhattiin Salvador Allende 11.9 ja se aiheutti runsaasti mielenosoituksia Tukholmassakin.
15.9 Oli meidän viimeinen keikka Bernsissä, silloin piti olla myös Grande Finale englantilaisen rokkarin, Tommy Steelen showlla, joka oli esiintynyt Bernsissä jo muutaman viikon, mutta Ruotsin kuningas Kustaa VI Adolf kuoli ja niin jäi Tommyn sen illan show väliin.
Ohjaaja oli meitä jo etukäteen varoittanut, että ilta voi keskeytyä ja niinhän siinä kävi, että kesken viihdesetin tuli ilmoitus, että soitto loppuu nyt. Kaiuttimista kuulutettiin “Kungen har dött, länge leve kungen”.
Tienasin yli 5 viikon keikasta 5100 kruunua käteen. Se oli melko hyvä palkka siihen aikaan, hyvätuloinen ruotsalainen teollisuustyöntekijä tienasi silloin n 4000 kruunua kuukaudessa.
Ostin Tukholmasta Canon Canonet Q17 kameran ja tulin Freeport laivalla basisti Jussi Mikkolan kanssa takaisin Helsinkiin. Minulla oli mukana matkalaukku, jossa iso “Heja Sverige” -tarra.
Mikko Virto (s. 1953) pitkän linjan muusikko ja opettaja. Tapiolan Yhteiskoulun Big Bandissa (nykyinen Tapiola Big Band) sekä Tapani Kansan ja Katri-Helenan taustabändeissä alkanut ura pasunistina vaihtui myöhemmin rumpaliksi. Hän on viime vuodet opettanut lyömäsoittimia ja musiikkiteknologiaa mm. Helsingin Työnväenopistossa ja Pohjois-Helsingin musiikkiopistossa.
Mikko aloitti ammattisoittamisen vuonna 1971 ja on toiminut pääasiassa tanssi- ja klassisen jazzin orkestereissa. Hän on ollut alusta lähtien legendaarisen Polaris Celebration Bandin (per. 1981) rumpali. Mikolla on ollut myös useita omia kokoonpanoja ja kotisivut. Hänet tunnetaan laaja-alaisena musiikin ammattilaisena ja median tekemisen sekatyömiehenä.
Mikko on myös lehtemme avustaja. Hän kirjoittaa parhaillaan fiktiivistä romaania, jonka pääosassa on yhtye, joka saa kuukauden keikan laivalle. Romaanin tapahtumat voisivat olla totta. Mikko sivuaa siinä alkoholismia, muusikoiden työllistymistä, kuppikuntia ja ylipäätään sitä sosiaalista ympäristöä, missä muusikot ovat.
