– Trumpetisti Simo Salminen (1956-2014) oli ensimmäinen suomalainen jazzmuusikko, joka sai vakituisen kiinnityksen amerikkalaiseen huippuyhtyeeseen ja loi uraa Yhdysvalloissa. Hän oli jo 21-vuotiaana aikansa arvostetuimpia jazzmuusikoita ja inspiraation lähde meille muille. Asuimme kämppäkavereina New Yorkissa, missä Simo soitti mm. Thad Jones/Mel Lewis Orchestrassa sekä Buddy Rich Big Bandissa, sanoo Sibelius-Akatemian jazzmusiikin professori Jukkis Uotila.
– Tätä pidettiin jazzpiireissä 1970-luvulla melkoisena sensaationa, olihan Yhdysvallat jazzin emämaa ja New York sen kiistaton keskus. Vaikka Simo oli iältään vielä varsin nuori, oli hänellä takanaan jo vankka ja monipuolinen kokemus ammattimuusikkona. Hän työskenteli New Yorkissa 1979 -83.
Simo Salminen aloitteli trumpetistin uraansa teini-ikäisenä. Hän opiskeli ensin Espoon musiikkiopistossa ja kuului Tapiolan Yhteiskoulun Big Bandiin (nykyinen Tapiola Big Band, TBB). Jazzin pariin häntä kannusti vanhempi veli Teemu Salminen, UMOn tenorisaksofonisti.
Salmisen ystävä ja soittokaveri Pekka Mesimäki muistaa merkittävän tapahtuman tulevan mestarin kiviseltä alkutaipaleelta. – Tutustuin Simoon vuonna 1970 yhteiskoulun big bandin harjoituksissa.
– Olin soittanut jo jonkin aikaa orkesterissa kitaraa, kun Simo tuli harjoituksiin. Hän puhalsi trumpetillaan muutaman kappaleen ja niiden jälkeen Martti Lappalainen sanoi hänelle; ”kiva juttu, mutta mees nyt vielä kotiin treenaamaan”.
– Me muut emme silloin tajunneet, miten raskaasti Simo otti ”kotiin käännytyksen”. Hän kertoi vuosia myöhemmin Parkkosen Tomille ja minulle, että Lappalaisen sanat olivat sattuneet häneen raskaasti, ”yksi elämäni suurimmista traumoista”.
Simo sisuuntui; ”kyllä minä vielä näytän” ja se kääntyi ehkä siunaukseksi. Hän teki vuoden kovasti töitä, harjoitteli ja tuli takaisin. Lähes heti, vain 15-vuotiaana hänet nimitettiin Tapiolan Yhteiskoulun Big Bandin ykköstrumpetistiksi.
Salminen aloitti ammattimuusikkona suositussa Pepe Wilbergin Paradise -yhtyeessä. Siinä hän keikkaili puolisentoista vuotta. Sen jälkeen Salminen liittyi ryhmään, josta muotoutui vuonna 1975 Uuden Musiikin Orkesteri, nimen keksi Markku Johansson.
UMOn kapellimestarina vieraili yhdysvaltalainen maailman tähti Thad Jones, jonka seurauksena Salminen ja Johansson pääsivät opintomatkalle New Yorkiin 1976 – 77.
– Olin kunnianhimoinen ja minäkin halusin mennä jazzin kultamaahan ja New Yorkiin. Keskustelin tästä paljon mm. Simon kanssa. Olin nähnyt hänen soittavan UMOssa ja TBBssä, jossa itsekin aloitin 1976. Simo loi jo tuolloin tärkeitä yhteyksiä paikallisiin jazzpiireihin. Tietoa suomalaisesta jazzosaamisesta oli mennyt rapakon taakse myös Esko Linnavallin kautta, Jukkis muistelee.
Big band muusikko
– Simo oli henkeen ja vereen big band muusikko ei niinkään solisti ja improvisoija. Hän sai melkoisen onnenpotkun, kun hän pääsi Thad Jones/Mel Lewis Orchestran Euroopan kiertueelle 1978. Yhtyeen vakiotrumpetisti oli sairastunut ja Simo ”kutsuttiin kehiin” Suomesta pitkälle kiertueelle. Hän oli näyttänyt jo aiemmin leijonan kyntensä Thad Jonesin harjoitusbändissä. Tämä oli ensimmäinen kerta, kun suomalainen jazzmuusikko kiinnitettiin maailman huippubändiin Yhdysvalloissa, Jukkis korostaa.
– Thad Jones jäi kiertueen jälkeen Eurooppaan ja Simo jatkoi Mel Lewis Orchestrassa tuuraajana. Hän esiintyi orkesterin levyllä Live in Montreux: Mel Lewis Plays Herbie Hancock, 1980.
Pekka Pohjolan yhteyksien ansiosta Simolle järjestyi myös merkittävä kiinnitys englantilaisen Mike Oldfieldin kiertueelle. Bändin Euroopan turneella 1979 oli mukana kokoonpano, joka tarvitsi tilaa peräti pari bussilastillista.
Jukkiksen oma unelma jazzin Mekasta toteutui 1979 ja hänestä tuli Salmisen kämppäkaveri lähes neljäksi vuodeksi New Yorkissa. – Varsinaisen opiskelumme olimme jo ehtineet tehdä Suomessa.
– Nykissä otimme lähinnä yksityistunteja, kuten kokeneillakin ammattimuusikoilla on tapana. ”Yritettiin päästä sisään kaupungin muusikkopiireihin”.
– Simo soitti paljon myös latinalaisamerikkalaista musiikkia mm. Frank Grillon Machito and His Afro Cubans orkesterissa. Soittamista ja keikkoja meille pukkasi sen verran, että elettiin varsin mukavasti. Machiton lisäksi Simo soitti myös Eddie Palmierin bändissä, teki studiokeikkoja sekä Broadway-musikaaleihin tuurauksia.
Suomen Jazzliiton pitkäaikainen puheenjohtaja Matti Laipio tapasi Salmisen New Yorkissa lokakuussa 1979:
– Tuolloin Simolla oli keikka kaupungin johtaviin lattarimusiikin paikkoihin kuuluvassa Corsossa 86. kadulla. Siellä soitti useita orkestereita ja Simon perjantai-illan työnantaja oli Machito, jonka orkesterissa trumpetistit joutuivat jatkuvasti soittamaan kovaa ja korkealla. Muistaakseni Simo myönsi keikan jälkeen homman rankkuuden.
– Hyvinhän se silti meni, sillä ainakin Machito eli herra Grillo oli tyytyväinen orkesterinsa suomalaisvahvistukseen. Keikan jälkeen syötiin kakkua Machiton vaimon syntymäpäivän kunniaksi.
– Seuraavana maanantaina näin Simon Village Vanguardissa, missä Mel Lewisin johtamalla orkesterilla oli viikoittainen vakiokeikka. Ymmärtääkseni Simo soitti orkesterissa noihin aikoihin jokseenkin säännöllisesti ja oli myös mukana sen seuraavana kesänä tekemällä kiertueella Euroopassa.
– Tokihan Simo oli jo ennenkin soittanut Lewisin kanssa. Mel ja hänen yhteistyökumppaninsa Thad Jones olivat johtaneet joulukuussa 1977 UMO:a ja tehneet sen kanssa Grammy-ehdokkaaksi nousseen levyn. Vuoden 1978 syksyllä Simo oli mukana näiden kahden herran johtaman jenkkiorkesterin kiertueella Euroopassa. Kiertueen aikana Varsovassa ja Berliinissä tehtyjä äänityksiä on nykyään kuultavissa kahdella West Wind-merkillä julkaistulla cd:llä, Laipio täydentää.
Lead-trumpetisti
– Seuraava iso juttu New Yorkissa Simolle oli kutsu maailman parhaana rumpalina pidetyn Buddy Richin orkesteriin vuonna 1980. Rich pystyi soittamaan äärettömän monimutkaisia sovituksia tarkasti, esiintyen tuntikausia big bandin kanssa, vaikka ei koskaan oppinut lukemaan nuotteja kuin auttavasti.
– Buddy ei tyylillisesti ollut aivan esikuvani, mutta kaikki arvostivat hänen täysin uskomatonta tekniikkaansa ja huippuenergistä ilmaisuaan, Jukkis toteaa.
– Buddyn bändissä Simo soitti 1,5 vuotta ja oli mukana Yhdysvaltain keikoilla sekä Euroopan kiertueella. Hän soitti myös Lontoon kuuluisimmalla jazz clubilla tehdyssä liveäänityksessä; Live at Ronnie Scott’s (1980) – The Man from Planet Jazz. Simo oli merkittävä jäsen bändissä ja päätyi lopulta sen lead-trumpetistiksi.
Salminen kertoi Mesimäelle, että hänestä tuli ”pyytämättä” jonkinlainen soittajien luottamusmies. Buddy Rich arvosti Simoa niin ihmisenä kuin soittajana.
Maestro oli pelottava ja kulmikas, ettei juuri kukaan bändin jäsen uskaltanut mennä esittämään asioita suoraan Buddylle. Simo toimi sanan saattajana, joka meni kertomaan Buddylle soittajien huolet ja tarpeet. Hänet Buddy otti lähes tasavertaisena.
Pekka Mesimäen mielestä Salmisen sitkeys, päämäärätietoisuus ja erikoistuminen big band musiikkiin, vei hänet huipulle.
– Simo treenasi ahkerasti oppiakseen hallitsemaan instrumenttinsa ja soittotekniikan mahdollisimman hyvin. Taiteellista osaamistaan hän kehitti kuuntelemalla paljon ja analysoimalla musiikkia.
– Simo mm. selvitti ääni ääneltä uusien kappaleiden fraseerauksen ja teki valtaisasti työtä, jotta soitto kuulostaisi täydelliseltä. Koko ajan Simo myös soitti monissa eri bändeissä. Tavoite oli alusta saakka korkealla ja sinne hän myös pääsi. Näillä eväillä hänestä kehittyi yksi aikansa parhaita lead-trumpetisteja. Simon soittovarmuus ja erityisesti ylärekisteri oli häikäisevä ja fraseeraus vuorenvarma.
– Simo puhkaisi rajan ja avasi tietä muille. Hän oli lajissaan monen vuoden ajan kansainvälinen huippu sen ajan kovimmissa big bändeissä. Tämä oli huikea suoritus aikana, jolloin jazzin opetus Suomessa oli vasta alullaan.
– Kaikki osaaminen oli hankittava itse esikuvia kuuntelemalla, katselemalla ja haastattelemalla ja ennen kaikkea kovalla työllä yritysten, erehdysten ja kantapään kautta, analysoi Mesimäki ystävänsä uraa.
– Luonteeltaan Simo oli vaatimaton, harkitseva ja äärimmäisen lempeä, ei suuttunut helposti. Hänen herkkyytensä ei näkynyt aina päällepäin. Kova kilpailu ja oman paikkansa löytäminen vieraassa maassa stressasivat. Paineet saattoivat olla hieman liian kovia ja Simo palasi Suomeen 1983, Jukkis täydentää.
Jukkis Uotila jäi itse Salmisen lähdön jälkeen vielä New Yorkiin ja jatkoi taitojensa hiomista rumpalina, pianistina ja säveltäjänä. Palattuaan Suomeen hänet valittiin lehtoriksi Sibelius-Akatemiaan ja nimitettiin vuonna 1994 Pohjoismaiden ensimmäiseksi jazzmusiikin professoriksi. Jukkis Uotila on tänä päivänä Suomen kansainvälisesti arvostetuin jazzmuusikko kautta aikojen.
– Vierailimme 2000 -luvun alkupuolella Village Vanguard Jazz Clubilla kuuntelemassa paikan kovatasoista nimikko -big bändiä. Tauolla jututin soittajia, jotka pyysivät viemään lämpimät terveiset Simolle, kun kuulivat, että olemme Suomesta. Porukalla he muistelivat aikaa, jolloin Simo vaikutti Nykissä. Hänen arvostuksensa huippusoittajien keskuudessa oli siis vielä kahdenkymmenen vuoden jälkeen todella korkealla, Mesimäki muistelee.
Salminen ei tehnyt yhtään levyä omalla nimellään eikä hänellä ollut omia kokoonpanoja. 1970- ja 80-luvuilla hän toimi Yhdysvaltain kauden lisäksi studiomuusikkona ja esiintyi useiden kotimaisten iskelmätähtien levyillä. UMOn äänityksissä hän oli mukana yhdeksällä albumilla.
Suomeen palattuaan Salminen jatkoi soittamista UMOssa ja esiintyi myös Espoo Big Bandissä 1990-luvulle saakka. Hän toimi lisäksi opetustehtävissä kunnes heikentynyt terveys vaati veronsa ja joutui tammikuussa 2014 sairaalaan, jossa menehtyi maaliskuun 3. päivänä 2014.
Mesimäki toteaa, että Simon ura alkoi Tapiola Big Bandistä ja hän oli meille läheinen ystävä. Viimeisinä vuosinaan Simo osallistui sairaudestaan huolimatta aktiivisesti TBBn elvytykseen usean vuoden hiljaiselon jälkeen.
– Rivisoittajille ei yleensä pidetä muistokonsertteja, mutta Simolle järjestetään. Hän oli hieno ihminen ja oman lajinsa harvinaislaatuinen mestari. Simo oli legenda jo eläessään ja ansaitsee tulla muistetuksi.
Tapiola Big Band, solisteina Maarit ja Pepe Wilberg ja Teemu Salminen, kunnioittaa arvostetun jäsenensä, trumpetisti Simo Salmisen muistoa konsertilla 5.3.2015 klo 19.00 Apollo Live Club, Mannerheimintie 16, 00100 Helsinki.
Lippujen myynti alkaa tammikuussa 2015.
Jukkis Uotilan, Matti Laipion ja Pekka Mesimäen haastattelujen lisäksi lähteenä on myös Harri Uusitorpan muistokirjoitus Simo Salmisesta 9.3.2014, HeSa.
Buddy Rich Orchestra Kölnissä 1980, Simo Salminen trumpettisektiossa toinen oikealta
