“Minulle Aale Tynnin ja P. Mustapään runot ovat avanneet uusia keinoja oman sävelkielen kehittymiseen. Runot ovat kuin tarinoita näiden kahden suuren runoilijan yhteiselosta ja rakkaudesta ja olen sävellyksilläni yrittänyt tuoda esiin tätä puolta”, kertoo Tero Saarti uusimmasta produktiostaan Runoja Suomesta jazzin sykkeessä.
Konsertti on samalla ensimmäinen sävellyskonserttini ja se tapahtuu Aleksanterin Teatterissa 23.9.2020 klo 19.00. Mukana Umo Helsinki Ensemble eli minä, Manuel Dunkel, Seppo Kantonen, Ville Herrala ja Markus Ketola. Solisteina viulutaiteilija Minna Pensola, monilahjakkuus Riku Niemi vibrafonissa sekä laulajina Annimaria Rinne ja Juha ”Jay” Kortehisto.
Kuopio
Aloitin trumpetin soiton vuonna 1982, 11-vuotiaana, musiikkiluokalla Pohjantien koulussa. Aluksi puhallinorkesterissa ja varsin pian sitten Pohjantien big bandissa, jonka voimahahmo ja vetäjä oli Hannu Koponen. Soitimme varsin kunnianhimoista materiaalia ja siellä vieraili kouluttajina säännöllisesti tuttuja nimiä, kuten Eero Koivistoinen, Jukka Linkola ja Petri Juutilainen.
Omasta tahdosta menin kolmannella luokalla kysymään torvea ja sain Mercedes -merkkinen oppilasmallin. Kolmetoistavuotiaana sain sitten oman torven. Se oli Bach ja se on mulla vieläkin. Tienasin rahat siihen mansikoita poimimalla Siilinjärvellä Hallmanin mansikkatilalla. Nykyään olen Eclipse- trumpettitehtaan artisti.
Ensimmäiset opettajat olivat Eelis Knuutila ja Juhani Hartikainen. Sitten opettajaksi tuli Jorma Rautakoski, joka oli valmistunut Tampereelta trumpetinsoiton opettajaksi ja aloitti kannusten keräämisen Kuopion konservatoriosta.
Tietenkin opetus oli klassispainotteista Arbania ja sellaista. Tunnin lopuksi kuitenkin kuunneltiin vaikkapa Maynard Fergusonin Gonna Flyta, Jorma oli itsekin kiinnostunut big band -soitosta. Vuonna 1989 lähdettiin samaan aikaan Helsinkiin, minä Ogeliin opiskelemaan ja Jorma RSO:hon.
Helsinkiin
Pari vuotta Ogelissa ja Korhosen Raikka oli siellä opettajana. Hän pyysi joskus tuuraamaan Anita Hirvosen La Strada-bändiin ja olin myös mukana Tapani Kansan keikoilla. Julio Romero pisti Ritmo Latino-ryhmän pystyyn aluksi Kappelin kellariin ja sitten Erottajalle Club Tropicaliin.
Mukana oli Prihan Antsu, Sami Pöyhönen ja Martti Outinen. Se oli iso bändi, keikka oli joka perjantaina ja neljä settiä ja tupa oli täysi. Hienoja muusikoita, Mika Terho ja Matti Lappalainen pasuunoissa, ainakin Pekka Pylkkänen soitti fonia, Ricardo Padilla ja Tom Nekljudow lyömissä ja Evelio Galan lauloi.
Sibelius Akatemiaan pääsin vuonna 1993. Opettajina aluksi Jukkis Uotila ja Jari Perkiömäki sekä “naamamaikkana” Esko Heikkinen. Opiskelu Sibiksessä kesti, kun Umolla oli niin paljon hienoja keikkoja solisteina vaikkapa Natalie Cole ja Manhattan Transfer. Kävin soitto- ja pianotunneilla ja tein pakolliset, mutta viimeiset puolitoista vuotta tein töitä tosissani ja valmistuin 2003.
Gradun tein Rhythm Changes- soolokiertoon soittamisesta alkaen Armstrongista video tästä ja päätyen Tim Hagansiin. Se oli itselleni suuri tietosanakirja ja siinä oppi paljon. Silloin varsinaisesti alkoi kiinnostus Louisin soittoon, esimerkiksi tuossa biisissä tempo oli aika vikkelä ja soitto kuitenkin varsin notkeaa.
Varusmiespalvelus jäi aluksi. 22-vuotiaana hain ensimmäisen lykkäyksen. Sitten 25-vuotiaana piti päättää menenkö Claes Anderssonille vai menenkö armeijaan. Lähdin inttiin ja soitin Elias Seppälälle, että pääsenkö Kaartiin. Elias sanoi, että soita Raine Ampujalle.
Tammikuussa menin Santahaminaan ja neljäntenä päivänä tuli kutsu laittaa lomapuku päälle ja tulla Kaartin soittokuntaan. Hyytisen Tommi, nykyään Oopperan käyrätorvisti ja minä oltiin siellä, kun muut lähtivät metsäkeikalle ja me sovimme siellä, että hoidetaan seitsemän viikon alokasaika ja siten loppuajaksi soittokuntaan.
Ansatsi
Alussa ei oikein puhuttu ansatsista mitään. Kun tietyt asiat tuli torvesta niin oltiin tyytyväisiä. Nykyään ansatsista puhutaan enemmänkin. Liika on liikaa prässäyksessä niin kuin Freddie Hubbardilla loppuvaiheessa. Myös Jarmo Hoogendijk´illa, joka oli UMO:n solistinakin, oli ongelmia.
Jarmo soitti pitkiä keikkoja mutta lepoa ei ollut vastapainona ja sille kehittyi arpikudosta huulten sisäpuolelle ja sitä ei leikkauksella pystytty parantamaan, kun tuli huuleen hermovaurioita.
Omassa opetuksessa Metropoliassa ja Sibelius Akatemialla, kun kuulee että toisella on ongelmia ja rystyset valkeina puristaa, niin yritän kertoa, että on toinenkin vaihtoehto. Sitten haetaan sitä kevennystä eri menetelmillä. Esimerkiksi Adam Rapa ja Tero Lindberg puhuu ilmavirrasta ja sen nopeudesta, enemmänkin kuin miten paljon käyttää voimaa. Esimerkiksi Storyvillen keikoilla on viimeisen setin aikana paljon hyötyä siitä, kun tekniikka edellä mennään. Ei tarvitse soittaa sumussa.
UMO
UMO:n koesoitossa viimeisessä vaiheessa oli Prihan Antero ja minä. Aluksi paikka jaettiin minun ja Antsun kanssa. Trumpettisektiossa oli silloin Simo Salminen, Esko Heikkinen, Timo Paasonen. Simo jäi pois ja tilalle tuli lopulta Mikko Pettinen ja Teemu Mattson. Sen jälkeen, kun Teemu siirtyi leadiin, on oltu samalla kokoonpanolla. Sehän se on meidän sektiomme hienous, että tunnetaan toisemme niin hyvässä kuin pahassa. Ei paljon tarvi fraseerauksia lyijykynällä merkitä.
Olen alusta asti soittanut nelosta ja sooloja. Alastemmoissa pyritään tukemaan lead-trumpetin soittoa eli vähän isommin ja enemmän jotta ylhäällä on helpompaa soitella.
Eero Koivistoinen, Rich Shemaria ja Markku Johansson olivat kaikki erilaisia kapellimestareita ja nyt Ed Partyka on hyvä. Hän tuntee big band soittamisen läpikotaisin ja tuonut tiettyä jämäkkyyttä bändiin.
Kun Markku johti bändiä niin siinä oli hienoa, että hän itsekin soitti sooloja ja siten oli useampia trumpettisolisteja. Lisää voimaa saatiin, kun Pettinen oli koesoitossa 1998. Hän on aivan suvereeni sooloissa ja muutenkin niin pedantti tyyppi.
Jos mietitään sellaista big band trumpetistien TOP10 listaa niin meidän lisäksi siihen kuuluu Tomi Nikku, Karjalaisen Mikko, Eskolan Jukka, Janne Toivonen, Mikko Koponen, Erno Tiittanen, Kalevi Louhivuori, Martti Vesala, Tiirikaisen Jukka, Sami Pöyhönen, Verneri Pohjola. Jäiköhän joku vielä mainitsematta?
UMO:lla oli joskus tuuraajalista, jossa luki myös Tomas Stankon nimi, jota on vaikea kuvitella sektioon ja soittamaan Lil Darlin´in sooloa, mutta omat juttunsa se soittaa tosi hyvin.
Improvisointi
Yhteissoitto oli tärkeää ja Pohjantie Big Band menestyi usein big band-kisoissakin. Kuopiossa ei improvisointia kukaan opettanut, Juutilaisen Petri piti leiriviikonloppujen aikana improvisointikursseja.
Ogelissa Pappa Korhosen kanssa käytiin läpi skaaloja ja transskriptioita. Sibiksessä olin ainoa trumpetisti pitkän aikaa Mika Myllärin jälkeen, ennen kuin Pettinen ja Mattson sitten tuli. Iimpromaikkana oli Sonny Heinilä, Jari Perkiömäki ja Jukkis Uotila.
Siellä kävi ulkolaisia maikkoja kuten Marvin Stamm, Peter Asplund, Randy Brecker, Anders Bercranz ja Tim Hagans. Siinä ehti käydä asioita läpi. Toiset halusivat, että soitetaan vertikaalisesti, analyyttisesti ja merkataan soinnut, toiset taas, että kuljet omaa tietäsi.
Solistisuus alkoi, kun Dave Liebman oli Umon vieraana ja tehtiin Tribute to John Coltrane -konsertti, jossa soitin soolon. Se onnistui sitten varmaan ihan hyvin kun tällä tiellä ollaan. Minä löysin Armstrongin Hot Seven -levytykset vasta 90-luvun lopulla. Se oli yllätys mitä kaikkea löytyi. Tiesin sitä ennen vain Hello Dollyn ja What A Wonderfull Worldin ja Ellan kanssa tehdyt levyt.
New Orleans -paraatit
Armstrongin jälkiä seurasin New Orleansiin. Semmoisessa kuuden tunnin paraatissa biisit usein ovat sointurakenteeltaan aika perus 1-4-5. Niissä voi jauhaa etsiä käännöksiä ja ääniä. Ketään ei haittaa, vaikka kaikki ei kuulosta ihan niin hyvältä. Esimerkiksi Kermit Ruffinsin levyttämät biisit ovat varsin simppeleitä, mutta se miten soittolinjat siellä polveilee, on taidetta.
Leroy Jones soittaa kevyellä otteella ja myös muut New Orleans-trumpetistit soittavat vaikka aamuun asti. Nicholas Payton, Terence Blanchard mm. Pitkät paraatikeikat varmaan kasvattaa siihen.
Opetus
Toimin opettajana Metropoliassa. Parhaimillaan 75 minuuttia hujahtaa hetkessä, kun oppilas on mukana ja suodattaa saamaansa ja soveltaa sitä soittoonsa. Nyt koronakevään etäopetus sai aikaan sen, että rakensin pienen kotistudion ja nyt voi sekä äänittää että hoitaa etäopetukset tarvittaessa sieltä käsin.
Tänä kesänä Imatran Big Band leirillä mietittiin ja oltiin huolissaan tulevaisuudesta ja siitä että nykyään puuttuu sellaiset puuhamiehet. Hannu Sopanen, Olavi Spännäri ja meidän Koposen Hannu, jotka aikanaan tekivät hienoa työtä maakunnassa.
Sellainen mentorioppilas meininki puuttuu. Oli aikanaan hienoa, kun itse Lil Jörgen Petersen piti kurssia Jumo Jazz Clubilla ja tarinoi opettamisen ohella.
Syksy
Helsinki-päivän keikat striimattiin kesäkuussa ja nyt on ollut hiljaisempaa. Duo-nauhoitukset olivat myös mielenkiintoinen kokemus. Oma biisini Our Place löytyy tästä.
Kun päästiin Imatralla soittamaan kurssi ja keikkoja, alkoi näkymään tunnelin päässä valoa. UMO aloittaa harjoitukset levittäytymällä Kaapelin saliin tasaisin välein ja meillä on keikat Tampere-talolla ja Espan lavalla elokuussa. Lisäksi muutamia keikkoja on ollut palvelutalojen pihalla.
Tulossa tällaisia keikkoja mm:
28.8 UMO klo 13 & 16 Espan Lava
2.9 Riku Niemi Orchestra & Sami Saari Jazzpojat Savoy-teatteri
11.9 Umo Helsinki Ensemble Vallila Biergarten
19.9 Flame Cruise Nina Mya: The Black Beat
23.9 Runo ja musiikki – klassinen ja jazz. Aleksanterin Teatteri
