Aninkaisten Sävelen saksofonisti-klarinetisti Markku Salminen häärii muistorikkaassa salissa tiskijukan roolissa kahden gramofonin takana. Mies kääntää kampea. Rahiseva sävelmä sujahtaa kuuluville vaivatta ja ääni vuosien takaa alkaa kertoa riutuvasta rakkaudesta.

Salmisella on varastossa lähes 100 savikiekkoa odottamassa kuuluville pääsyään. Tänä iltana ei toki kuulla niistä kaikkia, sillä mannermaisen rytmiorkesterin Aninkaisten Sävelen live-esiintyminen vanhan ajan malliin alkaa pian.
– Ohjelmistomme koostuu 1920- ja 1930 -luvun populaarimusiikista ja haluamme olla uskollisia juuri tuon ajan tyylille. Samalta ajanjaksolta on olemassa monen monta hienoa kappaletta, jotka ansaitsevat tulla kuuluville. Aivan uusia sävellystuttavuuksia on tullut vastaan esimerkiksi Sibelius-museon kätköistä, selvittää Aninkaisten Sävelen pianisti Mikko Lagerspetz.
11-miehisen yhtyeen kokoonpanoon kuuluu rytmi- ja puhallinryhmien lisäksi myös viulu, kuten tuon aikakauden orkestereissa oli tapana.
Useimmat sovitukset ovatkin alkuperäisiä. Mutta lisäksi sekä Lagerspetz että alttosaksofonisti Tapani Kärnä ovat sovittaneet kappaleita nimenomaan omalle orkesterilleen.

– Tuon ajan sävellyksiin oli tapana kirjoittaa monta eri osaa, pitkiä introja ja välikkeitä. Sävelmät eivät suinkaan olleet läpilaulettuja, kuten esimerkiksi nykyiset iskelmät, vaan instrumentaaliosuudet olivat pääosassa. 1920-luvun musiikissa ei ollut myöskään paljoa tilaa improvisaatiolle, joten noudatamme nuotinnuksia uskollisesti, kertoo Lagerspetz.
Soitettavat kappaleet valitaan yhdessä ja yhdessä pyritään myös löytämään niistä oma tulkinta.
– Haastavinta yhteissoitossa on nyanssien esiintuonti ja agogiikka eli tempon vaihtelu. Muutamien kappaleiden kohdalla Lagerspetzin onkin noustava pianon takaa ja tartuttava tahtipuikkoon. Mutta yhteisen harjoittelun ja esiintymisten myötä soittajilla ja solisteilla on syntynyt selkeä yhteinen näkemys tyylilajin vaatimuksista ja siitä mihin pyritään – johtajaa tarvitaan vain harvoin.

Orkesterin treenitila sijaitsee Aninkaistenmäessä, missä harjoitellaan noin kerran viikossa tai kahdessa. Tähän siis viittaa orkesterin nimi! Soittajat ovat tunteneet toisensa jo pitemmältä ajanjaksolta, joten orkesterin muodostuminen oli luontevaa vuonna 2008.
Aninkaisten Sävelen omista riveistä löytyy myös ilmeikkäitä vokalisteja, kuten pasunist Sami Levänen ja Mikko Lagerspetz. Laulajat Sanna Vartiainen, Sabina Hadžibulić ja Elias Aarnio pääsevät kukin omalla vuorollaan loistamaan orkesterin vierailevina solisteina.
Ilta etenee ja tunnelma lämpenee Kårenilla. Aninkaisten Sävelen levynjulkistuskonsertti on saanut lämpimän vastaanoton. Tanssiva kansa hymyilee ja nauttii saadessaan pyörähdellä vanhan hyvän ajan tyyliin. Jotkut tanssipareista ovat nähneet kovasti vaivaa pukeutuakseen 1920-luvun mukaisesti. Tällaisia teemailtoja toivotaan selvästi lisää!