Seitsemällä vuosikymmenellä muusikon uraa tehnyt Ilpo Kallio täyttää 80 vuotta. Ilpo on syntynyt 6.2.1937 Porissa, mutta juhlapäivää vietetään helmikuun 4. päivä ensin kutsuvieraiden vastaanotolla, minkä jälkeen alkaa yleisölle tarkoitettu konserttiosuus jamien merkeissä. Rumpalilegendan nimi ei ehkä sano tämän päivän musiikkia seuraavalle nuoremmalle yleisölle paljoakaan, mutta häntä voi hyvällä syyllä luonnehtia raskaan sarjan muusikoksi.
Ilpo Kallio on ehtinyt pitkän uransa aikana soittaa lähes kaikkien suuren yleisön tuntemien suomalaisten jazz- ja iskelmätaivaan tähtien kanssa 1960–1990-lukujen välisenä aikana. Studiomuusikkona hän on ollut mukana sadoilla levyäänitteillä. Siihen määrään mahtuu mukaan suuri joukko vielä tänä päivänäkin vaikuttavia laulajia ja soittajia.
Ilpo Kallio on soittanut taustayhtyeessä muiden muassa sellaisten nimien levytyksillä kuin Laila Kinnunen, Olavi Virta, Carola, Eino Grön, Marjatta Leppänen, Brita Koivunen, Irwin, Katri Helena, Danny, Kirka, Hector, Paula Koivuniemi, Pasi Kaunisto, ja Markku Aro. Tähän listaan voisi lisätä lukuisan määrän muitakin artisteja, jotka suuri yleisö tietää ja tuntee.
Gramex juhli 40-vuotista taivaltaan vuonna 2008 ja sen kunniaksi yhdistys teetätti historiikin, minkä sivuilla löytyy luku ”100 ahkerinta levyttäjää”. Tällä listalla Ilpo Kallio komeilee sijalla 4 yhteensä 4701 ensilevytystä edellään vain Heikki Laurila 7 272 raitaa, Tuomo Ikonen 5 797 raitaa ja Heikki “Häkä” Virtanen 4 922 raitaa. Tämä lukema saattaisi Ilpon kohdalla olla paljon tätä suurempi, ellei hän olisi päättänyt palata Helsingistä takaisin kotiseudulleen Poriin vuonna 1988.
Näistä ajoista yhtenä esimerkkinä Laurilan ja Kallion yhteistyöstä voi kuunnella vuonna 1969 Ylen studiolla taltioidulta nauhoitteelta osoitteessa https://www.youtube.com/watch?v=7oJherUqOzk. YouTubesta löytyy toinenkin mielenkiintoinen, 35 kappaleen, kooste sellaisista eri artistien levytyksistä, joiden äänityksissä Ilpo Kallio on ollut mukana soittajana https://www.youtube.com/watch?v=dsJ0vpWWN6Y&list=PLWax-BjA6qw-oruG6y1c2mFpvL_jvtd20
Ilpo asuu tänä päivänä Porin Diakonialaitoksen uudessa asuinrakennuksessa. Kävin tapaamassa häntä laitoksen kahviossa syntymäpäiväjuhlan valmistelujen alla. Pari tuntia vierähti kuin siivillä, kun kuuntelin Ilpon jutustelua aivan hänen uransa alkuajoilta 1950-luvun puolivälistä alkaen.
Silloin ei musiikin koulutusta ollut vielä käytännössä ollenkaan kuten tänä päivänä. Ilposta tuli rumpali itseopiskelulla. Ensimmäiset ”musiikkitunnit” otettiin korvakuulolta niiltä harvoilta levyiltä, mitä oli saatavilla ja Amerikan Ääniä radiosta kuunnellen. Näiltä pohjilta alkoivat taidot karttua. Ammattimuusikon ura ei ollut kuitenkaan Ilpolle mitenkään itsestään selvä valinta, vaan rumpali hänestä tuli tavallaan puolivahingossa.
– Innostuin aivan valtavasti, kun kuulin ensi kertaa levyltä Benny Goodmanin ison orkesterin soittoa, missä Gene Krupa takoi rumpuja. Se oli jotain järisyttävää. Toinen merkittävä rumpali, joka herätti yllättäviä mielikuvia ensi kuulemalta, oli bebop-tyylin uranuurtajiin kuuluva Max Roach. En tietenkään tuntenut häntä silloin, kun kuulin hänen soittoaan levyltä Baby Sis, ajattelin vain ”mitä ihmettä tuo rumpali oikein tekee”. Sittemmin urani aikana tapasin Maxin muutaman kerran henkilökohtaisesti. Meistä tuli hyvät ystävät, kun ensi kertaa kohtasimme. Satuimme samaan bussiin Yyteristä Poriin Maxin yksin hi-hatin kanssa tehdyn keikan jälkeen. (Max ehti vierailla mm. Pori Jazzeilla kolme kertaa)
– Kävin nuorena Porin Lyseota ja pelasin jalkapalloa. Siinä loukkasin polveni, minkä vuoksi jouduin leikkaukseen, mikä ei onnistunut oikein hyvin. Koko kesä meni sairaalakierteessä, kunnes lääkäri sanoi, ettei hän voi tehdä enempää. Hän kysyi kuitenkin, että oliko minulla vakuutus ja olihan sellainen, kun veljeni Aarre oli sellaisen minulle tehnyt ensimmäisenä työnään vakuutusasiamiehenä. Minut leikannut lääkäri antoi sitten puolivuotta lisää sairauslomaa.
– Sain vakuutuskorvauksen, kun en polven vuoksi voinut hakea mitään todellisia töitäkään. Veljelläni ”Arskalla” oli jonkinmoinen bändi, missä hän soitti haitaria ja vibrafonia. Hän vihjaili rumpalin hommista yhtyeessä. Vakuutuskorvausrahoilla ostin rummut, helvetin huonot kylläkin. Myöhemmin, kun keikoista alkoi vähän saada rahaa, kävin Ruotsista hankkimassa uudet rummut yhden sinne muuttaneen tuttavan avustuksella.
Ensimmäiset keikkavaiheet
Eino Grön on myös porilaislähtöinen artisti ja mikäli olen oikein ymmärtänyt, niin olit hänen ensimmäisessä orkesterissa rumpalina. Oliko se käytännössä sinun uran ensimmäinen yhtye?
– Oikeastaan ei, sillä soitin muistaakseni sitä ennen Erik Österlundin yhtyeessä, missä myös veljeni soitti vibrafonia, mutta Eino Grönin kanssa teimme kotimaakunnassa paljon keikkaa samoihin aikoihin 1950-luvun lopussa. Eino oli hankkinut käytetyn amerikanraudan ja sen mukavalla kyydillä kiertelimme keikoilla. Grönin kanssa keikkailin sittemmin vielä puolisen vuotta Helsingin ajanjakson loppuvaiheissa, kun levytyssessiot alkoivat hiipua monien kavereiden kuoltua.
Muutto Helsinkiin
Olli Häme (Hämäläinen) ja Eino Virtanen olivat käymässä Porissa opetushommissa kuukauden ajan vuoden 1959 lopulla. Ilpo oli palannut armeijan leivistä ja hän siirtyikin melko pian tämän jälkeen Helsinkiin vuoden 1960 alussa Olli Hämeen Orkesterin rumpaliksi.
Tuon ajan merkittävimpiä säveltäjämuusikkoja Suomessa oli multi-instrumentalisti Rauno Lehtinen. Saatuaan kiinnityksen tanskalaiseen Winstrup Olesenin yhtyeeseen hän muutti Tanskaan ja soitti yhtyeen mukana kierrellen eri puolilla Pohjoismaissa.
Palattuaan Suomeen 1960-luvun alussa Lehtinen soitti eri yhtyeissä ja toimi levytyspäällikkönä Discophon -yhtiössä. Tietojen mukaan hän toimitti epävirallisesti ”merirosvo” -radiolähetyksiä laivasta käsin lähes päivittäin. Ilpon pitkäaikainen yhteistyö Lehtisen kanssa alkoi hänen perustaessa omia yhtyeitä.
– Kun Rauno oli perustamassa omia bändejä, sain kiinnityksen yhtyeiden rumpaliksi. Soitin hänen vuonna 1962 perustamassa dixieland-tyyppistä instrumentaalimusiikkia levyttäneessä studiokokoonpanossa The Vostok All Starsissa (Jörgen Petersen, Pentti Lasanen, Herbert Katz, Pentti Vuosmaa ja Ilpo Kallio).
Yhtye toimi mm. Olavi Virran taustabändinä YLE:n konserteissa. Toinen oli samana vuonna perustettu Lehtisen nimeä kantava yhtye.
Levytystoiminta
Olli Hämeen orkesterissa olit levyttämässä albumia ”Estonian Jazz” jo vuonna 1961, mutta muistatko milloin olit äänittämässä ensimmäisen levyn ja mikä se oli?
– Se taisi olla Ollin yhtyeen nauhoitus Kulttuuritalolla 1960 vuoden alussa. Jännitin sitä niin pirusti ja Hämeenlinnasta Helsinkiin yhtyeeseen mukaan tullut pasunisti Juhani Aalto taisi panna tämän merkille ja tokaisi minulle ”ei tämä nyt niin suurta ole”. Laulusolistina oli Tampereelta Olli Hämeen Orkesteriin tullut Laila Halme. En muista aivan varmasti, mikä levy oli kyseessä. Kaksi kappaletta soitimme ja se saattaisi olla single, jonka A-puolella oli kappale Kitara ja Meri ja B-puolella Linnunrata.
– Studiossa soitin paljon Heikki Laurilan kanssa. Scandian levytyspäällikkönä 1950-luvun lopulta alkaen toimineen Jaakko Salon kanssa meillä oli sopimus, että studiosessiot olivat säännöllisesti tiistaisin ja torstaisin yhdeksästä yhteen, oli soittoa tai ei. Näin mentiin useita vuosia eteenpäin. Jos äänityksissä meni pidempään, niin rahaakin tuli sitten sen mukaan tuntipalkkana. Salo halusi meidät sinne tavallaan siksi, että olimme aina varmasti paikalla. Siitä syntyi hieman katkeruutta muiden soittajien taholta, miksi aina me.
Olit myös yhteistyössä Toivo Kärjen ja Erik Lindströmin kanssa. Mitä erityistä muistat näistä ajoista ja keikoista?
– Molempien kanssa soitin tosiaan. Toivo Kärki oli siihen aikaan Suomen suurimman levy-yhtiön Fazerin pomo. ”Emppu” oli silloin aluksi Fazerin leivissä ja menin hänen kanssaan Kärjen juttusille. Topi kysyi ensiksi yksinkertaisesti, ”soitatko rumpuja”, kun vastasin myöntävästi seuraava kysymys tuli nopeasti. ”Osaatko lukea nuotteja?” Topi testasi heti, mitä osataan. Loppuvaiheessa hän ei tullut itse levytyksiin mukaan ollenkaan, vaan toi vain paperit ja nuotit paikalle. Laulajat ja muut odottivat jonossa ohjeita, joita Topi saneli, mutta meille hän sanoi vain, että ”pojat tietää”. Ohjeet olivat valmiina ”soitat näin ja näin”.
– Levytyksissä ei koskaan tiennyt mitään etukäteen kenen kanssa soittaa tai kuka laulaja tulee levyttämään. Sen vuoksi puhuttelussa jo tuli selväksi, että ”pitää lukea nuotteja”. Hän luotti meihin, kun oltiin selvin päin. Meistä tuli Topin kanssa hyvät ystävät. Oltiin myöhemmin kerran yhdessä kuppilassa Ranen bändin kanssa soittamassa, kun Topi tuli yllättäen paikalle, tarjosi konjakit pöytään ja vaihdettiin kuulumisia. Se olikin viimeinen kerta, kun tapasin Topin ennen hänen kuolemaansa.
– Erikin yhtyeessä alkuaikoina tuurailin osin Risto Vanaria, kun hänellä oli niitä muita töitä televisiossa ja jotain mainostoimistohommia. Myöhemmin sitten olin Erikin keikoilla soittamassa mm. Virossa. Siihen väliin mahtui myös levytyssessioita Erikin levy-yhtiössä, kun Juha Vainio ja Irwin Goodman tulivat kuvioihin mukaan. Kun Vainio sitten levytti kappaleen Juhannustanssit, niin säestävä orkesteri, jossa olin mukana, nimettiin J. Janatuisen Jatsiyhtyeeksi.
Yleisradion suojissa toiminut Radion tanssiorkesteri kuului myös Ilpo Kallion työnantajiin 1960- ja 1970-luvuilla. Tässä isossa orkesterissa soittivat lähes kaikki tuon ajan merkittävimmät jazzmuusikot. Tämä kokoonpano soitti kymmenkunta konserttia vuosittain.
Vielä 1960- ja 1970-luvun puolella olivat ns. lavatanssit suosiossa. Suurimmat lavat saattoivat vetää paikalle satoja jopa tuhansia ihmisiä, mutta tämä tapa kokoontua alkoi sittemmin hiipua. Musiikki itsessäänkin on vuosien saatossa käynyt läpi valtavia muutoksia näistä lavatanssi ajoista. Ilpo ehti tanssilavaboomin aikoina tehdä paljon keikkamatkoja muun työn ohella.
Tanssilavat ja -ravintolat olivat tärkeimmät tulonlähteet muusikoille noihin aikoihin. Niitä oli niin paljon ja niihin riitti väkeä. Muusikoilla ei silloin ollut pulaa keikoista. ”Tanssimusiikkia piti osata soittaa”, totesi Ilpo yksikantaan.
Jos palataan vielä noihin levytysmääriin, niin kerroit jokin aika sitten, että rumpaleista joku olisi mennyt jo reippaasti kärkeen levytettyjen kappaleiden määrässä. Onko sinulla jotain tarkempaa tietoa asiasta?
– Minut oli tosiaan kutsuttu Gramexin tiloihin jokin aika sitten haastatteluun. Siellä oli Tuomo ”Nappi” Ikonen ja Anssi Nykänen minun lisäkseni, kaikki siis rumpaleita. Anssi on meistä selkeästi nuorin ja hänellä on hyvä ”draivi” ja keikkaputki päällä, joten hän varmasti tulee nousemaan vuosien saatossa kärkeen. Mitään tarkkaa tietoa ei ole virallisesti julkaistu tämän hetken tilanteesta, mutta yle on julkaissut artikkelin, minkä mukaan Anssilla olisi jo yli 5000 levytyskappaletta takataskussaan. Gramex julkaisee haastattelun kuulemma huhtikuussa.
Olet ehtinyt vilkkaimman urasi aikana säestää monia ulkomaalaisia artisteja. Minkälaisia hauskoja tai vastapainoisesti traagista tapauksia on erityisesti jäänyt mieleen?
– Säestin monia kertoja Suomessa useasti vieraillutta yhdysvaltalaista Delta Rhythm Boys lauluyhtyettä. Yhtye oli Suomessa esiintymässä jo olympiavuonna 1952 ja sen jälkeen ”kaverit” alkoivat myöhemmin pitää Suomea eräänlaisena tukikohtana ja kävivät välillä täältä käsin esiintymässä muualla Euroopassa. Kalastajatorppa oli usein esiintymispaikkana ja joskus kävin erikseen Turussa säestämässä yhtyettä. Todella ikävä oli sitten yhtyeen loppu. Sen osalta on jäänyt mieleen yhtyeen basson Lee Gainesin sairastuminen syöpään. Hän muutti Suomeen ja kuoli noin vuosi sen jälkeen vuonna 1987 ja on haudattu Helsingin Maunulan uurnalehtoon. Olin hänen hautajaisissa paikalla, kun yhtyeen toinen laulaja Hugh Bryant kuoli traagisesti hautajaistilaisuudessa esiintyessään.
Hauska tapaus toisaalta sattui kerran Toots Thielemansin ollessa Suomessa esiintymässä.
– Soitimme Lehtisen orkesterin kanssa hotellissa, missä meillä oli pitkä kiinnitys. Yhtenä päivänä meille tuli toinen keikka televisiota varten iltapäivällä. Paikalle tullessamme totesimme, että Thielemans oli siellä ja jouduimme säestämään häntä. Sehän oli vallan mainio mies, soitti huuliharpun lisäksi myös kitaraa aivan huimaa kyytiä. Keikan jälkeen hän kysyi meiltä minne me menemme illemmalla. Sanoimme menevämme Mannerheimintiellä olevaan isoon ravintolaan soittamaan ja kehotimme häntä tulemaan sinne. Toots sanoi, että hän taitaa mennä nukkumaan. Kun sitten saavuimme paikalle, niin Toots istui siellä jo pöydässä syömässä. Kun aloimme soittaa, niin hän jätti ruoan syömisen kesken ja tuli lavalle soittaen koko illan kanssamme. Ranella oli yleensä mukana äänityslaitteet ja hän otti tallenteita soitoista ja olisin halunnut saada tämän keikan tallenteen hänen kuolemansa jälkeen, mutta hänen poikansa ei ottanut asiaan mitään kantaa.
Musiikki muutosten kourissa
Jazzmusiikki on kokenut varsin suuria murroksia vuosikymmenien aikana. Swing oli aikoinaan 1930- ja 1940-luvulla kovassa huudossa ja sitä pidetiin silloin populääri- ja tanssimusiikkina. Sitten alkoi bebop nostaa päätään 1940-luvulla, mistä muotoutui 1950-luvulla omia variaatioita kuten hard bop ja cool jazz. Free jazz heräsi henkiin 1950- ja 1960-lukujen taitteessa ja seuraavan vuosikymmenen vaihteessa jazziin syntyi fuusiokausi. Nykypäivän jazz on saanut sähköisiä vahvisteita mukaan perinteisten soittimien rinnalle.
Kysyin Ilpolta, minkä tyylin jazzin hän kokee kaikkein miellyttävimmäksi omalta kohdaltaan soittaa. Tähän Ilpo vastasi melko yksiselitteisesti, että swing-musiikki on hänelle lähinnä sydäntä, ”se istuu parhaiten minun soittooni”. ”Bebop menettelee vielä jotenkuten myös, mutta siitä eteenpäin uudet suunnat eivät oikein enää ole minulle luontaista aluetta”.
Omasta mielestäni nykyjazzin sisältöön on nuorien soittajien kautta tullut melkoisesti uusia elementtejä sähköisten efektien ja looppausten hyväksikäytön kautta. Pelkkä soolosoitto saattaa saada aikaiseksi vaikutelman, että lavalla olisi kokonainen yhtye soittamassa. Kysyessäni Ilpon mielipidettä nykyjazzista, niin hänen mielestä ”jazz ei ole juurikaan muuttunut pohjimmiltaan, joskin jonkin verran on kyllä tullut rockvaikutelmia mukaan”.
Paluu Poriin
Poriin palattuaan Ilpo Kallio on ollut kaupungin jazzelämän merkittävimpiä vaikuttajia ja on ollut mukana niin Pori Big Bandin kuin Pori Jazzinkin toiminnan piirissä. Nykyisessä Palmgren-konservatoriossa hän toimi opettajana kymmenkunta vuotta siitä alkaen, kun opistossa aloitettiin ammattimuusikkokoulutus. Tästä toimesta hän jäi eläkkeelle vuonna 2003.
– Alussa koulutus oli aika amatöörimäistä, mutta alkoi sitten kehittyä, kun ammattiopetuslinja tuli mukaan koulutukseen. Ensimmäisenä vuotena minulla oli 2 opiskelijaa, joista molemmat ovat nykyään ammattirumpaleita. Lopettaessani opetushommat oppilaita linjallani oli noin 30 ja silloin vasta tämä opetustoimi lähti todenteolla käyntiin, kertoi Ilpo.
Vuonna 2002 hän oli perustamassa The Jazz Society of Pori -yhdistystä toimien edelleen yhdistyksen taiteellisena johtajana. Yhdistys järjestää säännöllisesti jami-iltoja keskiviikkoisin ravintola Rattaanpyörässä (Rattiksessa) www.rattis.com/jamit.
Yhdistyksen perustamisvaiheessa syntyivät myös Ilpon omat yhtyeet Swingtet ja Saxtet.
– Pori oli noina aikoina ympärivuotisen musiikin tarjonnan, varsinkin jazzin, suhteen aika kuollut paikka. Kun yhdistyksen tarkoitus oli elvyttää toimintaa, niin kasasin muusikoita yhteen ja muodostimme Swingtetin etunenässä eräänlaiseksi hausbändiksi soittamaan silloisessa kokoontumispaikassa, ravintola Selkämeressä, jami-iltoina.
Molemmat ovat olemassa, mutta ne eivät esiinny aktiivisesti yhtenä samana miehistönä säännöllisesti. Saxtethan on nimensäkin mukaisesti viiden saksofonin yhtye, johon olen tehnyt sovituksia tarpeen mukaan.
Jazzlegenda vuosimallia 2013
Vuodesta 2001 alkaen on vuosittain valittu kaksi jazzlegendaa. Viimeisimpinä huomionosoituksena Ilpo Kallion osalle tuli vuosi 2013, kun hänet valittiin IBBF -festivaalin yhteydessä pidetyssä konsertissa toiseksi vuoden jazzlegendaksi Imatran Kulttuurikeskuksessa.
– Imatra on tuttu paikka, sillä kävin siellä soittamassa useaan kertaan Raimo Henrikssonin Big Bandin kanssa. Kun orkesterin rumpali yllättäen kuoli, niin Raimo soitti minulle, josko ottaisin paikan. Se toki sopi minulle siinä vaiheessa.
Tämä jazzlegendan valintaperinne on taitanut loppua Imatran Big Band Festivaalin konkurssin myötä. Näyttäisi siltä, että tällaista valintaa ei ole enää tehty vuoden 2014 jälkeen. (kirjoittajan kommentti)
Ilpo teki vielä Porista käsin jonkun verran keikkoja Helsinkiin tehden töitä mm. televisio-ohjelmiin ja joitakin levytyksiäkin. Ilpo oli mukana Pori Big Bandissä, kun orkesteri kävi Yhdysvalloissa 1970-luvulla soittaen mm. Washingtonissa. Sävellystyötä Ilpo ei varsinaisesti ole tehnyt, mutta sovituksia eri tilaisuuksiin kylläkin.
Juhlailta päättyy jameihin
Lauantaina 4.2. juhlajameihin on tulossa kutsuvieraina paikalle iso joukko Ilpon vanhoja soittokavereita ja kollegoita vuosien varrelta mm. Eino Grön, Pentti Lasanen, Reiska Laine, Heikki Jäntti, Jari Lappalainen, Pentti Mutikainen, Heikki ”Häkä” Virtanen, Esa Pethman, Raimo Henriksson, Sven ”Nagu” Nygård, Esa Katajavuori, Tuomo Tapani ”Nappi” Ikonen, Tomi Parkkonen, Petri Juutilainen, Antti Sarpila, Tapani Rinne, Jukka Perko ja Harri Lehtonen. Näiden tuttujen nimien lisäksi paikalle saattanee ilmestyä muitakin soittajia.
Illan ohjelmassa esiintyvät lisäksi Ilpon ensimmäisistä bändeistä 50-luvun lopulta Erik Österlund ja Jouko Kuusela. Pori Jazzin perustajien Jaxsix -yhtye: Jyrki Kangas, Ilkka Karumo, Kari Sarpila, Pekka Homeri ja Harri Lehti. Lauluyhtye Sixes: Tarja Viita-Aho, Heidi Viljanen ja Hilkka Mäkitalo.
Lavalla on luvassa nähdä lisäksi Markku Kokko, Harri Kangas, Jukka ”Jusu’’ Syrenius, Seppo Tyni, Pekka Tyni, Jussi Reunamäki, Jouni Hokkanen, Timo Lilja, Ike Poijärvi, Matti Aalto, Jaakko Kotiniemi, Rauli Viitala + yllätysesiintyjiä ja ohjelmaa.
Ilpo Kallio 80 Vuotta! Juhlajamit!
Lauantaina 4.2.2017, klo 18–24 (kutsuvieraat klo 15)
Porin Mies-Laulun talo, Vapaudenkatu 10, Pori.
Liput 20 euroa. Lippuja myynnissä Porin Levykaupassa, Itäpuisto 7 ja Rattiksessa
