Maamme yksi merkittävin mainos- ja dokumenttielokuvien tuottaja Pentti “Pepe” Teirikari täyttää 75-vuotta 8.10.2020 Helsingissä. Hänellä on takanaan myös menestyksellinen kilpapyöräilijän ura, ”sain jo kolmetoistavuotiaana nimeni lehteen”. Pepelle ovat tuttuja keikkamuusikon ilot ja surut, ”basistipula oli suuri 1960-luvulla”.
– Faijani kaveri oli Seppo Arjanne, cool-jazzari, jolla oli borsa, auto ja poltti piippua. Asiaa vahvisti se, että lähellä asui Erik Lindström. Myös hänellä oli borsa, amerikanfarmari ja basso katolla. Samaan aikaan tuli esiin Bill Haley & His Comets, rokki iski pikkupojan mieleen paremmin kuin jazz. Halusin kitaran. Siinä mallit ja esikuvat, muistelee Pepe 1950-luvun idolejaan.
– Jouluna 1960 sain lahjaksi kitaran, jonkun tsekkiläisen akustisen ja päälle päätteeksi minut ilmoitettiin Ivan Putilin oppilaaksi. Siellä opeteltiin barre-otteita ja virolaisia kansanlauluja.
– Tämä peli ei vedellyt ja sopivasti eräs valmentajamies houkutteli mukaan kilpapyöräilyyn. Nimi ja urheilutulokset lehdessä, vaikkakin pienellä, motivoivat kovasti.
– Siitä alkoi oikea kilpapyöräily, jota kesti muutaman vuoden. Kilpailin ihan ulkomailla asti muun muassa, Saksassa Itävallassa ja Sveitsissä.
– Sitten keikkamuusikon ura urkeni sattumalta. Tunsin basisti Risto Kuutamon ja sain duunipaikan Musiikki Fazerilta. Rainer Norrgård teki töitä viereisessä huoneessa. Hän kirjoitti nuottilapulle kaikki soinnut mitä tarvitaan.
– Samaan aikaan Fazerilla järjestettiin bassokurssit, jossa soittopedagonina toimi Nacke Johansson ja komppiopettajana Matti Oiling. Nopeasti aloin saada keikkoja. Basisteja tarvittiin 1960-luvulla, elettiin tanssilavakulttuurin vahvaa boomia. Ensimmäisenä kai tarttui Kallu Virtanen ja matkat täyteen sullotussa autossa kohti Länsi-Suomea alkoivat.
– Sitten tuli Martti ”Huuhaa” Innanen, tuo kuuluisa YLEn vahtimestari, joka soitti Åke Sjöblomin kvartetissa. Samoina aikoina Josi Heinilä tarvitsi arki-iltabasistia KY:lle, Hämikselle ja Vanhalle. Se sopi hyvin, koska olin vielä vähän pyöräilijä viikonloppuisin.
– Yksi piikki basistiuraani tuli, kun 1970-luvun puolivälissä, syntyi Groovy. Siellä tuli soitettua silloin tällöin, etupäässä pianisti Jaska Harjulan kanssa. Patteristeina vierailivat muun muassa Risto Vanari, Topi Vaare ja Kurre Sjöblom.
– Seuraava piikki tuli jamitouhuissa, kun Olle Ekman järjesti sessioita Rautatieaseman ravintolassa, Kurjenmiekassa Kurkimäessä sekä Ogelissa. Ikävintä oli, kun rumpali Topi Vaare kuoli soiton jälkeen salintäyden yleisön edessä Leijonaklubilla.
– Edesmennyt rumpali Pentti Salminen järjesteli keikkoja. Hän oli huoltoasemien markkinoinnissa, joten keikkoja tuli aika paljon, koska hän tunsi kaikki. Mutta talvikeikatkin olivat Puumalassa, Ristiinassa, Toijalassa, Loimaalla ja vaikka missä. Niitä tehtiin Kaartisen Kalle, Risto Salmen, Kid Eriksenin, Eskil Mansikan ja Nalle Lindströmin kanssa.
– Ei ollut hurraamista, kun Toijalassa yritti soittaa jazzia. Kiukkuisia ihmisiä ja äkäinen ravintoloitsija, joka kysyi: ”Ettekö te ossa muuta kuin tota jatsia”. Se oli kiitos!
– Jukka Haavisto pyysi kerran minua Happy Swing Bandin harjoituksiin, kun basisti Reijo Talvio oli estynyt. Ei se niin kummaa olisi ollut, mutta klarinetissa soitti tuo tuttu lapsuuteni ajalta, Seppo Arjanne. Hyvä kaveri, ja oli edelleen cool.
Oikeisiin töihin
Pepen isä teki elämäntyönsä erilaisten radio- ja äänilaitteiden parissa, joten pojan uran suuntautuminen samanlaisiin tehtäviin ei ollut mikään ihme. Suuri muutos tulevan mainoselokuvalegendan elämään tuli talvella 1966.
– Hain ja sain paikan maisteri Keijo Aaltosen Scenaria filmissä. Vakanssina äänimies, jonka piti ymmärtää musiikkivalinnat niin teollisuuteen kuin palvelualoille ja matkailuun tehtäville elokuville.
– Soittaminen jäi lähes kokonaan. Ensimmäisenä kesänä teimme puolitoistatuntisen elokuvan Viitostie. Seuraavana syksynä ja keväänä valmistuivat Adriatico ja Quando Calienta El Sol.
Kauan Pepe ei kuitenkaan äänittäjän hommissa vanhentunut, vaan alkoi jo hyvin pian työstää itse filmimateriaalia eli tehdä mainoksia ensin leikkaajana, sitten käsikirjoittajana ja lopulta ohjaajana.
– Aaltonen oli entinen Yhdyspankin mainospäällikkö ja sitä kautta tulivat ensimmäiset mainokset Yhdyspankille, Philipsille ja monelle muulle. Taas kohtasin ”borsapäät” ja Citroenin isolla kissalla ajavat; Pekka Kotkavuori, Matti Viherjuuri, Pentti Helanne. Olin vielä nuori, vasta-avioitunut Nulikka, mutta heistä tuli kavereita. Kaarlo Kaartisen sain ihan oikeaksi työtoveriksi. Asiakkaiden joukossa oli mm. Sami Ahokas, Antti Pirtinheimo ja myöhemmin myös Jukka Haavisto ja Krona.
– Tuossa vaiheessa muut harrastukset saivat jäädä. Ei ole mitään järkeä kiertää tanssikeikoilla Loimaalla, Kiikalassa, Noormarkussa ja Karjaalla, kun arki-illat sai istua Marskissa, Safari-Clubilla ja ties missä.
Vuonna 1970, siis varsin nopealla aikataululla, Pepe kutsuttiin Mainos Taucherin filmiosastolle. Taucher oli siihen aikaan Suomen suurin mainostoimisto, asiakkaina mm. Paulig, Fazer, Gillette, Kellogs, Ford, Yhdyspankki.
Näille suuryrityksille hän suunnitteli ja tuotti TV-mainoksia lähes neljä vuotta. Taucherin filmejä palkittiin paljon jopa ulkomailla.
– Sitten yksi filmimoguli, Pentti Helanne pyysi minua Filmi-Jattaan tuotantoa johtamaan. Samoja suuria asiakkaita oli paljon. Tuotantomme olivat laadukkaita mainoselokuvia. Ja niitäkin palkittiin paljon.
– Joskus vuoden 1974 aikoihin taisi puolet Suomen Mainoselokuvakilpailun palkituista olla Filmi-Jatan tuotantoa. Tuolloin kaksi näistä: Timotei ja SOK Näyttää tulevan hyvä päivä palkittiin jopa New Yorkissa hopeamitalilla.
Noista ajoista lähtien Pepen työ elokuva-alan eri johtotehtävissä on jatkunut aktiivisesti. Hän arvioi tehneensä yli 4000 mainoselokuvaa ja päälle kymmeniä Teollisuus-, valistus- ja muita lyhytelokuvia.
– Mukaan mahtuu pari kokoillan elokuvaakin. Olen assisteerannut: Kesän Maku ja Tuntematon Ystävä elokuvia – olihan se hienoa hetken tuntea Kate O´Mara. Ja kaikkein kaunein Anne Pohtamo!
Yrittäjäksi
– Filmi-Jatan osakkeet siirtyivät minulle 1979 ja muutin yrityksen nimen Elohopea-filmiksi. Kymmenen vuotta teimme mainoksia lähes yötä päivää. Kuvasimme paljon Espanjassa, Portugalissa ja Belgiassa, jossa meillä oli osakkuusyhtiö. Myös Japani ja Lappi olivat kuvauskohteina kymmeniä kertoja. Tulihan sitä kerättyä ”muutama lentoyhtiön matkamaili”, alan festivaaleja riittää joka lähtöön.
Elohopea-filmin yksi merkkipaalu oli 1980-luvun lopulla syntynyt legendaarinen; ”Miksi sinä etelän mies huijot, mikset käytä Ohvia”. Se oli todellinen jättipotti tilaaja, Trans Meri Oy:lle. Pahin kilpailija US 622 lopetti kilpailemisen ja laittoi lelut laukkuun.
Pepe myi Elohopea-filmin kasinokuumana aikana vuonna 1989. – Kai se oli hyvä kauppa, koska korona-aikana voin paeta kaupan mahdollistaneelle Hirsimökkialueelle Saimaan rannalle.
Vannoutunut elokuvamies ei kuitenkaan päässyt ”karvoistaan”. Hän perusti vuonna 1991 Pohjantähti-Elokuva Oy:n, joka tosin tällä hetkellä elää jo hiljaiseloa ”koska ukko vanhenee”. Meriittejä Pohjantähdelle on kuitenkin ehtinyt karttua. Merkittävimmät saavutukset ovat kultaa Clio/New York Lapin Kullalle. Ja kultaa Mobis Awards/Chicago Finlandia Vodkalle.
Merkittävä saavutus oli myös Valtionrautateille tehty filmi, jossa duunari ”Kauko Kyyhky” matkusti Tampereelta perheensä luota töihin Helsinkiin ja takaisin. Se valittiin kaikissa mielipidemittauksissa vuoden parhaaksi mainokseksi.
– Olen kiitollinen, että vuosien varrella olen saanut tehdä työtä ikonisille Suomi-Brändeille kuten Lapin Kulta, Finlandia Vodka, Silja Line, Sisu, Finnair sekä useat Valion tuotteet. Hienoa oli myös olla mukana virallinen Suomi 100. mielikuvamainos-projektissa.
Tänään
– Viime kesänä tuotimme pari kulttuurielokuvaa saaristossa: Soivat Saaret sekä Aspössa että Kökarissa. Tavoittelemme myös yhdessä jenkkifirman kanssa Eliel Saarinen Storya ja suunnitteilla on Pähkinäsaaren rauhan Raja.
– Ja päälle on vireillä muutama kevyempi dokkari. Mainokset ovat jo jääneet. Apua annan, jos pyydetään. Mutta tällä iällä on terveellisempää astua syrjään.
– Nyt on aikaa. Juuri kysyntää ajalle ei ole vaan kysyntä on keksittävä itse. On aikaa, vaikka soitella bassoa. Ja ajella kilpapyörällä Helsingin ja Sipoon keltaisten peltojen välisillä teillä.
Pepe Teirikari oli perustamassa vuonna 2012 Suomen PerinneJazz ry:tä. Yhdistys vaalii klassisen jazzin perinteitä ja toimintakulttuuria, ”Classic Jazz from Louis Armstrong to Charlie Parker”. Pepe vastaa yhdistyksen hallituksessa tiedottamisesta ja tuottaa mm. Café Caruselissa pidettäviä jazziltoja.
KUVAT SUURENEVAT KLIKKAUKSELLA
