Jyväskylästä kotoisin oleva Helsingissä parisen kymmentä vuotta asustellut säveltäjä ja rumpali Olavi Louhivuori on Suomessa ja muuallakin maailmalla tunnettu muusikko. Hän on tehnyt uransa aikana jazzmusiikin lisäksi myös kaikenlaista jazzin laitamilla olevaa improvisoitua musiikkia.
– Olen koko urani aikana tehnyt aina omaa tuotantoa, säveltänyt ja johtanut omia yhtyeitä, mm. Oddarrang v:sta 2004 alkaen ja viimeisimpänä Superposition, jonka kanssa olen parhaillaan kiertueella. Vuosien varrella on valmistunut kaksi soololevyä, joiden lisäksi on kertynyt erinäisiä muita omia projekteja ja tietysti soolotöitä rumpalina eri kokoonpanoissa, kuten Joona Toivonen trio, Ilmiliekki Quartet, Alexi Tuomarila trio ja Elifantree. Ulkomaisista kokoonpanoista Tomasz Stańkon yhtyeessä soitin pitkään, samoin Norjassa ja eri mantereilla erilaisissa orkestereissa, kertoo Louhivuori.
Rummut tasavertainen instrumentti muiden joukossa
– Rummut on minulle sekä rytminen että melodinen soitin ja koen sen tasavertaisena soittimena muihin nähden. Jazzmusiikissa taitava soittaja pystyy sytyttämään kokoonpanon henkiin. Toisaalta rumpalilla on omalla soitollaan valta ja mahdollisuus tuhotakin paljon, pohtii Louhivuori.
– Rumpalilla on mielestäni suuri vastuu. Hänen tulisi pystyä tuottamaan kaikille kuulijoille mukava ja luottavainen tunne, ja varsinkin lavalla luoda turvan tunne kanssamuusikoille.
Säveltämisen käsityötaito
– Säveltäjän roolissa melodioiden rakentaminen on todella mielenkiintoista, ja siinä työssä koen etenkin melodialinjojen ja harmonioiden välisen jännitteen luomisen merkitykselliseksi. Se, millaiseksi lopputulos muodostuu, riippuu paljon konseptista ja kulloisestakin työstä. Joissakin projekteissa ideana on täysi vapaus, jolloin teoksen lähtökohtaa ei rajoiteta millään tavalla, vaan annetaan asioiden tapahtua itsestään vapaassa improvisaatiossa.
– Itselläni jazzmusiikin lähtökohta on eräällä tavalla noiden kahden asian synteesi. Superpositionissa tärkeätä on melodinen, sävellyksinen elementti, jonka kanssa improvisoinnin täysin vapaa osatekijä flirttailee. Olennaista on pystyä luomaan näiden musiikillisten elementtien sisällä sellaisia paikkoja ja tilanteita, missä kukaan ei tiedä mitä tapahtuu seuraavaksi, vaan koko ajan yritetään olla juuri sen hetken hermolla ja seikkailla. Yllätämme itsemme ja toivomme, että onnistumme yllättämään myös yleisömme, tuumii Louhivuori.
– Koen sävellystyössä teknisenä haasteena joskus sen, miten saada tietty mielikuva tai ajatus ilmaistua paperilla ja jatkokehiteltyä omaksi tarinakseen. Haaste voi tulla vastaan myös positiivisessa mielessä. Tällä tarkoitan, että vaikkei Superposition- eikä Oddarrang -kokoonpanoissa ole pianoa, teen kuitenkin sävellystyön pianolla! On tärkeätä nuotintaa ja yrittää kuulla sävellys kulloisessakin kokoonpanossa. Vahingossa nimittäin voisi uppoutua säveltämään pianomusiikkia, joka pitäisi sitten sovittaa kokoonpanolle, jossa ei ole pianoa, naurahtaa Louhivuori.
– Koska olen melko pitkään saanut säveltämistyötä tehdä, olen semmoisen käsityötaidon tullut omaksuneeksi, ettei minun tarvitse kävellä metsässä odottaen salamaniskua inspiraation löytymiseen. Usein pelkkä säveltämiseen ryhtyminen riittää. Toki siitä, minkälainen sävellys syntyy, ei voi olla koskaan varma. Säveltämiseni tapahtuu enimmälti niin, että istun aamukahdeksalta pianon ääreen ja teen työpäivän siinä. Sitten myöhemmin katson mitä paperille on tarttunut.
– Ilman muuta on myös hetkiä, jolloin jossain odottamattomassa paikassa tulee jokin idea kirjattavaksi. Myöhemmin saattaakin huomata katkelmassa jotakin mistä pitää. Kliseisesti sanoen inspiraatio voi yllättää luonnon äärellä hiljaisuudessa rauhaisasti kävellessä, mutta joskus se voi tulla jossain ihan kummallisissa paikoissa keskellä jotain meluisaa katua, ihan missä vaan.
-Luonnollisesti myös tunnetilat tarttuvat niihin sävellyksiin, jotka ovat työn alla. Jos sattuisi vaikka olemaan kovin melankolinen tai surumielinen, niin tuskin sitä saisi aikaiseksi mitään iloista kappaletta.
– Tärkeä ja merkittävä osa musiikin tekemistä on tietenkin yleisö, ja jollain tapaa se on otettava huomioon, mutta ei kuitenkaan niin, että joutuisi tekemään oman taiteensa suhteen kompromisseja. On selvä asia, että laskelmointiin en halua lähteä. Totta kai toivon, että musiikkimme resonoi ihmisissä. Sehän on kuitenkin se syy, miksi musiikkia teen ja miksi musiikkia itse kuuntelen. Musiikki kaikkinensa on lohdun tuoja ja elämää suurempi asia, joten se herättelee tietynlaisen vastuun. On ajateltava ihmisiä – kuuntelijoita.
Tulkinnan osuus musiikissa
– Jazzmusiikissa tulkinta saa luvalla vaihdella, ja se on varmaan osasyy siihen, miksi jazzmusiikilla on niin vahva vetovoima minuun. Jazzissa on järjettömän väljä ilmaisullinen liikkumavara, ja siksi sävellyksiä ja keikkatilanteita usein lähestytään sen hetken tuoman energian mukaan. Sama biisi voi yhtenä iltana soida tosi räiskyvästi, ja seuraavana iltana saatamme tuoda sen esiin paljon rauhallisempana. Koen, että jazzmusiikin kautta minulla on laaja mahdollisuus ilmaista itseäni.
– En viritä rumpujani tonaalisesti, vaan koetan löytää sellaisen resonanssin, joka soi puhtaasti ja miellyttävästi. Joissain projekteissa tarvitaan matalampaa ja lätsähtävämpää virveliä, jossain taas kirkkaampaa ja rasahtavampaa virvelisoundia. En soundia hakiessani mittaa millään ääniraudalla tarkkoja tonaalisia ääniä, kun itse rumpuja viritän. Jazzmusiikissa rummut viritetään yleensä korkeammalle, sillä se kuuluu jazzin estetiikkaan.
– Jokaisella yhtyeellä on omanlainen soundinsa, ja jokainen kokoonpano edustaa omanlaistaan musiikillista esitystapaansa. Rumpusetin kokoaminen on aika paljon sidoksissa bändin omaan soundiin. Oddarrangin ja Elifantreen keikoilla tykkään virittää rummut aika matalalle, jolloin saadaan aikaan lätsähtävämpi ja isompi soundi. Superpositionin kanssa taas nojaan enemmän akustiseen jazztraditioon, jolloin edessäni on perinteinen jazzsetti vakiintuneilla rumpuko´oilla. Tällä hetkellä soitan japanilaisilla Canopus– rummuilla, joihin olen todella tyytyväinen.
– Rytmisyys näkyy välillä arjessani, täytyy myöntää, vaikka se klisee onkin. Kyllähän sitä tulee naputeltua vähän kaikkialla, mutta en koe olevani adhd- naputtelija, jolla jalka koko ajan vipattaa. Jos jostain paikasta löytyy erilaisia soundeja, tykkään leikkiä niiden kanssa ja tehdä erilaisista soivista asioista jonkinlaisia rumpuja ja naputella niitä. Joku on sanonutkin, että jossain aina natisee kun Olavi on mukana, Louhivuori virnistää.
– Toisinaan huomaan, että juostessa koen juoksuaskeleet rytminä. Silloin ajattelen: -Onpa rasittavaa, enkö mä nyt vaan pysty juoksemaan miettimättä jotain tahtilajia tai suhteuttamatta jonkinlaisia poikkirytmejä juoksuaskeleisiini! Noin tuo rytmiikan parissa työskentely valuu muuhun arkeenikin.
Hiljaisuus
– Hiljaisuus on minulle hyvin merkittävä asia ja arvostuksen kohde. Kaikki äänet lähtevät hiljaisuudesta, ja pyrin musiikintekijänä suhteuttamaan kaiken hiljaisuuteen. Tavallaan hiljaisuuden voisi nähdä tyhjänä, valkoisena canvaksena. Toiveissani on, että tekemäni musiikki toisi tarkoin harkittuja siveltimen vetoja tuolle tyhjälle taululle. Hiljaisuudesta äänet alkavat ja sinne ne päättyvät, toteaa Louhivuori.
Esikuvia
Jyväskylässä 16-17-vuotiaana musiikkilukiota käydessään jazzmusiikki iski Louhivuoren tajuntaan, ja sitä kautta tuli varmuus ammattimuusikoksi ryhtymisestä.
– Miles Davisin ja Tony Williamsin levytykset olivat ensimmäisiä, jotka eräällä tavalla räjäyttivät pään. En tuolloin kuunnellut pelkästään jazzia, vaan myös klassista musiikkia, sillä perheessämme on klassisen musiikin taustaa niin vanhemmillani kuin sisaruksillani. Hiphop, funk ja rap-musiikki kuuluivat soittolistalleni samoin.
– Edvard Vesalalla on ollut suuri vaikutus musiikkisceneen jo ihan siinäkin mielessä, että hän loi oman hyvin vahvan soundinsa ja teki mittavan uran orkesterin johtajana. Hän oli minulle ensimmäisiä suomalaisia kansainvälisesti merkittäviä rumpaleita, jotka olivat myös säveltäjiä, musiikintekijöitä ja bändinjohtajia, ja hänen esimerkkinsä on toiminut inspiraationi lähteenä.
Superposition
Superposition jäsenet ovat toisilleen tuttuja entuudestaan, mutta yhdessä soittamista ei juurikaan ollut tapahtunut ennen yhtyeen kokoamista.
– Saksofonisti Linda Fredrikssonin kanssa oltiin puheltu joskus aiemmin, että olisi kiva soittaa yhdessä. Basisti Mikael Saastamoinen oli tuurannut joillakin keikoilla Antti Lötjöstä, ja oli tuttu sitä kautta. Saksofonisti Adele Saurosta taas olin päässyt joskus kuulemaan Katu Kaiku-bändinsä keikalla. Kun sitten olin Young Scandic Jazz Comet-kisan tuomaristossa jäsenenä ja pääsin kuulemaan Adelea ja Mikaelia, olin tosi vaikuttunut heidän soitostaan. He herättivät inspiraationi. Huomasin ajattelevani, että taidan olla saavuttamassa jonkinlaista keski-ikää, sillä noista nuorista tulee kyllä nyt semmoista energiaa jota kaipaa, ja sellaista musiikillista kulmaa, joka tuntuu freesiltä. Samalla tajusin, että haluan päästä soittamaan myös nuorten muusikoiden kanssa. Tätä ennen olen itse ollut oikeastaan aina nuorin kaikissa bändeissä, joissa olen soittanut, selvittää Louhivuori.
Yhtye sai alkunsa, kun Sakari Puhakka Helsingistä pyysi Louhivuorta tekemään projektin Erik Lindströmin apurahanjakotilaisuuteen. Puhakka antoi Louhivuorelle vapaat kädet toteuttaa hankkeensa.
– Tarkoitus oli tehdä vain se yksi keikka ja katsoa sitten, mitä tapahtuu. Meillä olikin niin hauskaa soittaa yhdessä, että oli vaan pakko jatkaa, Louhivuori iloitsee.
Tulevaisuuden suunnitelmia
Louhivuorella on monta rautaa tulessa, vaikka keikkarintama on yhtä suurta kysymysmerkkiä liittyen maailman pandemisiin tilanteisiin.
– Olen yrittänyt suhtautua ensi vuoteen niin, että teen töitä aika paljon pelkästään kotoa käsin. Valmistelen kolmatta soololevyäni ja sitä pystyn tekemään kotona omassa studiossani. Sävellän myös uutta materiaalia jatkuvasti.
– Ilmiliekin kanssa olemme aktivoitumassa. Meiltä tuli viime vuonna levy, ja ensi vuoden alussa menemme studioon työstämään uutta musiikkia. Samoin Alexi Tuomarilan trion parissa teemme koko ajan uutta materiaalia ja tarkoitus on levyttää ensi keväänä.
– Kiertueemme jälkeen jatkamme Superpositionin kanssa treenailua ja tulevaisuuden visiointia. Uusi levy olisi kiva tehdä. Musiikillinen tulokulmamme on vielä arvoitus, mutta se selviää varmaan, kun pääsemme soittamaan yhdessä. Toivon mukaan uusia sävellyksiä nousee pintaan myös Oddarrangin kanssa. Nämä kaikki projektit, jotka nyt ovat käynnissä, pysyvät toivottavasti aktiivisina, tuumii Louhivuori.
Tätä toivoo myös Jazzrytmien toimituskunta.
