– Esitin kerran idean Jazzristeilystä laivalla aamupalapöydässä Viking Linen Jamppe Haakanalle. Hän innostui heti ja ensimmäinen järjestettiin 7.2.2004 Viking Line Rosellalla, kertoo ristelyjen isä ja vetäjä Erkki Hurri (s. 1937). Esikoisristeilyllä olivat mukana Barbeque Jazzband, Alvi´s Dixie Stompers ja Swing 93.
Tapahtuma saavutti heti niin jazzin ystävien kuin soittajienkin suosion. Risteilyjä järjestettiin alkuaikoina myös pitempinä versioina Helsinki-Tukholma-Helsinki ja Turku-Tukholma-Turku reiteillä. Viime vuodet on seilattu Suomenlahdella yön yli kestävillä Miniristeilyillä Viking Linen XPRS-laivalla. Kaikki hyttipaikat on myyty yleensä loppuun.

– Myös laivayhtiön johto on suhtautunut aina myönteisesti meihin. Heidän mukaansa jazzväki ei ole aiheuttanut järjestyshäiriötä koskaan ja käyttää hyvin laivan palveluja. Tosin alkuvuosina meillä joskus oli pientä skismaa ”alakerran” henkilökunnan kanssa. He panttasivat roudausautojen sisääntuloa ja viivyttelivät myös ulospääsyä.
Orkestereiden buukkauksessa ei ole ollut koskaan ongelmia. Kaikki kutsutut soittajat ovat tulleet aina mielellään mukaan laivakeikalle. Hurri on hoitanut ”valistuneen diktaattorin” valtuuksilla ja matalalla profiililla risteilyjen kaikki käytännön järjestelyt alusta loppuun. Ja homma on toiminut!
Jazzristeilyt ovat olleet vuosittain Hurrin oman Barbeque Jazzbandin runko ja tärkein keikka. Laivalla on nähty ja kuultu lukuisia maamme jazzin kärkinimiä kuten: Erik Lindström, Helena Siltala, Antti Sarpila, DDT Jazzband, Old Time Jazzband, Marle Mikkola, Esa Pethman, Veikko Hakkarainen, Wade Mikkola, Acoustic Dixie Six, Polaris Celebration Band, Kari Fall, Janne Maarala ja monet muut.
– Vain yhden kerran olen ollut poissa itse laivalta. Jouduin pallolaajennukseen enkä uskaltanut riskeerata sitä. Kävin silloinkin tarkistamassa kaikki järjestelyt ennen laivan lähtöä ja ajoin sitten suoraan leikkauspöydälle Peijakseen. Niin leikkaus kuin jazzristeily ilman minua onnistuivat hyvin, molemmat jäivät henkiin, Hurri naurahtaa.
Juhlaristeily numero 30 järjestetään 21.-22.3.2015 ja mukana on jälleen todellisia legendoja: Pentti Lasasen ja Seppo Hovi quartet, New Orleans Gang sekä Barbeque Jazzband ja Erja Uitto. Myös ensi syksyn jazzristeily on jo varmistunut.
Itseoppinut rumpali
– Soittourani alkoi Mikkelissä armeijasta päästyä. Olin innokas tanssija ja siitä kehittyi halu oppia soittamaan tanssimusiikkia. Ostin eräältä everstin pojalta vanhoja rojuja, joista rakentelin ensimmäisen rumpusetin ja aloin treenaamaan, muistelee Hurri.
– Minulla oli joitain Louis Armstrongin levyjä, joita soittelin. Rummut olivat sängyn vieressä ja harjoittelin komppityylejä ahkerasti. Kukaan ei koskaan ole neuvonut eikä 1950-luvulla ollut juuri mahdollistakaan saada opetusta. Unelmana oli joskus päästä soittamaan dixielandia.

Erkki Hurri muodosti ensimmäisen nimeään kantavan yhtyeen vuonna 1957. – Soitin siinä kymmenen vuotta lähinnä tanssimusiikkia lavoilla, työväentaloilla ym. Vierailin myös muissa orkestereissa, parhaimmillaan oli 150 keikkaa vuodessa. Pääsimme säestämään jopa sen ajan tähtinimiä kuten Kai Lindiä, Inga Sulinia ja Harri Saksalaa.
– Päivätöissä olin silloisessa Posti- ja lennätinlaitoksessa. Se oli siihen aikaan todella hyvä työnantaja. Minua koulutettiin ja kurssitettiin perusteellisesti. Aloitin lapiohommista vuonna 1955 ja jäin eläkkeelle täysinpalvelleena vuonna 2000 Soneran dokumentointiasiantuntija/päällikön tehtävistä.
Erkki Hurri sai siirron vuonna 1967 Helsinkiin ja soittaminen jäi uusissa ympyröissä useaksi vuodeksi. – Vein rummut kauppaan ja ostin ”beomasterit”. Musiikki-innostus ja soittohalut kuitenkin säilyivät.

– Haaveilin työkaverini, itseoppineen hanuristi Herbert Lindholmin kanssa oman bändin muodostamisesta ja vuonna 1994 tämä toteutuikin. Perustettiin Telen insinööreistä koostuva TeleSwing -niminen kvartetti. Suurin vaikuttaja uudelle soittajauralleni oli Jäntin Hessu, asuttiin samassa taloyhtiössä.
– Sonera suhtautui erittäin myönteisesti harrastukseemme ja harjoitustilat löytyivät piirustuskonttorista. Toimin yhtyeen managerina ja keikkoja alkoi pukata. Soitimme 1950-luvun swingiä ja tanssimusiikkia henkilökuntatilaisuuksissa, pikkujouluissa ym.
Tieto TeleSwingin taidoista kiiri ja keikkakutsuja alkoi tulla myös Soneran ulkopuolelle. – Samalla kvartettimme laajeni, mukaan saatiin vierailijoiksi mm. Tauno Suojärvi, Kaarlo Kaartinen, Rauli Laaksonen, Heikki Jäntti, Pentti Kaartinaho ja Jarmo Nissinen.
– TeleSwing tarina päättyi 10 vuoden rupeaman jälkeen 2004, kun soittajat alkoivat siirtyä eläkkeelle. Itse olin viimeiset vuodet TeleSwingissä eläkeläisenä.

Toimelias Erkki Hurri on edelleen monessa mukana, Jazzristeilyjen manageroinnin lisäksi hän on puuhamiehenä Tikkujameissa ja soittaa monissa kokoonpanoissa. – Erikoisen iloinen olen siitä, kun pääsin Alvi´s Dixie Stomperseihin soittamaan ”ensi rakkauttani”, dixielandia.