Yksi Suomen omaperäisimmistä laulajista ja lyyrikoista, M.A. Numminen, 83, on saanut tunnustuksen elämäntyöstään. Numminen pokkasi tämänvuotisen Juha Vainio -palkinnon, jonka suuruus on 6 000 euroa.
Palkinnon perustelujen mukaan Nummisen ura sanoittajana muistuttaa sivistyksen merkityksestä. Lauluihin mahtuu sekä arkinen että filosofinen. Numminen on luonut omaleimaisen tavan käyttää suomen kieltä kekseliäästi, humoristisesti, vapaasti ja svengaavasti.
– Parhaimmillaan sivistyksen oppii, kun opettelee hallitsemaan oman kielensä, oman maantieteensä ja oman historiansa, Numminen on tiedotteen mukaan sanonut.
Palkinnon myönsi sanoittaja Juha Vainion nimeä kantava rahasto, jota hallinnoivat Kotkan kaupunki ja Suomen musiikintekijät ry.
Tunnustuspalkinnon ovat saaneet aikaisemmin muun muassa Juice Leskinen, Vexi Salmi ja Paula Vesala.