Henriika Steidel on tarmokas ja lupaava vokalisti ja vetopasunisti, joka kuulee jazzin kutsun vahvana ja intohimoisena. Jyväskylän konservatorion kasvatilla on jo takanaan monipuoliset opinnot Helsingissä ja Lohjalla; soittokokemusta pasunistina on mm. big bandissä ja teatterissa. Vetopasuuna on edelleen mukana kakkosinstrumenttina, mutta ykkössijan on saanut oma ääni. Oma kvintetti esiintyi tiistaina Jyväskylän Summer Jazz Club-kauden avajaisissa. Itse konsertti jäi vielä kuulematta, mutta sen vaikutelmista oli tilaisuus jälkikäteen keskustella viehättävän solistin kanssa, mistä otteita seuraavassa.
Viime kesänä tanakasti aloittanut Summer Jazz Club soi jälleen Jyväskylän Popparissa. Henriika kertoi ilahtuneensa yleisön vastaanottavaisesta ja varauksettomasta suhtautumisesta bändin musiikkiin, joka pohjautuu amerikkalaisen pianistin Aaron Parksin musiikkiin.
Nuori ja varhaiskypsä Parks on ollut nosteessa viime vuosina, mutta Suomessa toistaiseksi melko huonosti tunnettu. Nuoret suomalaismuusikot ovat paneutuneet Parksin tuotantoon keskittyneesti; tulkintaan on haettu omaleimaista sävyä ja henkilökohtaista lähestymistapaa. Henriika Steidel on kirjoittanut alun perin instrumentaalisiin kappaleisiin tekstitykset toisella äidinkielellään, siis saksaksi.
Mitä laulu kertoo?
Laulusanoitusta Henriika kertoo tehneensä oikeastaan koko ikänsä – aluksi tietenkin harrastusmielessä ja oman intonsa elähdyttämänä. Itseilmaisun tendenssi on siten kehkeytynyt hänelle luontevasti myös ammatillisena intressinä.
– Näihin Parksin kappaleisiin olin uskollinen kappaleen nimelle, jonka säveltäjä oli jo antanut. Kuten Praise (Ylistys) – maailma on suuri ja tuntematon, mutten pelkää sitä. Ehkä ylistys elämälle, mutta jokainen toki voi tulkita sen miten haluaa, Henriika selventää.
Harvesting Dance (Elonkorjuutanssit) taas pani miettimään elokorjuuta symbolisesti; satoa osana ihmiselämää. Kun sävelkieli inspiroi, teeman löytyminen on helppoa. Tekstiä hän tekee mieluiten prosessikirjoitustekniikalla, eli muokkaillee sitä vähin erin ajan kanssa.
– Laulajana törmäsin usein siihen, että mielenkiintoisiin sävelmiin ei useinkaan ole sanoja, ja lähdin kaikessa rauhassa miettimään omaa konseptiani, hän kertoo.
Kun muusa kutsuu, siihen on vastattava. Ja on kirjoitettava juuri niin kuin itsestä tuntuu. Solistin isä on saksalainen, ja koska englanti tuntui laulajasta jotensakin kliseiseltä, oli luontevaa ottaa sanoituskieleksi saksa. Oopperassa ja liedissä vahva saksa luontuu jazzilmaisuunkin.
– Tekstien aihepiirien suhteen olen hyvin avarakatseinen; sanoittajan ei kannata minusta rajautua liikaa, ja hyvä laulunaihe saattaa syntyä hetken impulssina melkein mistä vain, Henriika resonoi.
Oikeaoppista runomittaoppia tärkeämpää on adekvaatin tunnelman välittäminen. Hengellisiä aiheitakaan ei tule lyyrikon mielestä karttaa. Teemaa voi tietenkin joutua kehittelemään ja jalostamaan pitkäänkin.
Jazzissa suosittu tapa on sanoittaa instrumentaaleja englanniksi. Standardeja Henriika ainakaan toistaiseksi ole uussanoittanut, eikä bändikään niitä juuri esitä.
– Tämä ei ole mikään kannanotto standardien suuntaan – itse tykkään paljon niiden kekseliäistä soinnutuksista ja nautin mm. skättäämisestä. Se on välitöntä improvisointia ja minulle hyvinkin luontevaa, mutta tuoreesta ja erilaisesta musiikista pidän kaikkein eniten, Henriika täsmentää omaa linjaansa.
Nuoren sanoittajan mielestä lauluntekoon ei tarvita erityistä ennakkokäsitystä tai postulaattia. Lähdetään siis liikkeelle ”from schratch”, kuuluisalta ”puhtaalta pöydältä”, ja katsotaan, mitä syntyy. Tässä pieni tekstinäyte (Praise), joka kauniisti kytkee rakkauden vastavoimaksi ahdistusta ja maailmantuskaa vastaan:
„Die Welt ist groß und unbekannt aber ich habe keine Angst.
Nicht mehr. Ich bin bereit.
Endlich kann ich es sehen, die Liebe.
Mein Herz kann jetzt atmen, ist frei. Mit dir.“
Oma bändi on tärkeä
Henriika Steidel kokee oman bändin kanssa työskentelyn itselleen antoisimpana. Muusikot tulivat tutuiksi opintojen yhteydessä. He ovat keskisuomalaisyleisölle jo tuttuja mm. Jyväskylä Big Bandin riveistä ja Swallow the Sun -yhtyeestä.
Matias Luoto on yhtyeen kitaristi, pianoa soittaa Panu Korhonen ja basistina on Arttu Kuusisto. Yhtyeen rumpali on Juuso Raatikainen. Trumpetisti Mikko Karjalainen on ollut vierailemassa myös lavalla, muttei valitettavasti päässyt Summer Jazz Clubin keikalle.
Oma bändi soitti alun perin instrumentaalimusiikkia, keskittyen juuri Aaron Parksin sävellyksiin. Modaalista lähestymistapaa suositaan Parksin töissäkin, sointupohja on siten hyvin tärkeä, ja tahtilajit ovat varsin vaikeita.
– Meillä mikään ei juuri mene 4/4-tahtilajissa tai muuten tasajakoisesti; hyvin paljon kappaleissa on 5-, 7- ja 9-jakoisia osia – ja nautin siitä aivan tavattomasti, Henriika luonnehtii.
Helppoja ratkaisuja bändi kavahtaa. Kunnianhimoa nuorella vokalistilla tuntuu riittävän.
– Haluan olla niin sisällä harmonioissa, että pystyn kilpailemaan tasaväkisesti soitinten kanssa omalla äänelläni, solistilta tulee topakasti.
Omia ratkaisuja
Kuulin Henriika Steidelin musisointia Christophe Monniot’n loistavan MIR Stationin Jyväskylän keikalla (2013), mihin ranskalaisfonisti otti mukaan mestarikurssinsa oppilaita. Myöhemmin Henriika on tullut tutuksi pasunistina Jyväskylä Big Bandin riveissä. JBB:ssä hän on ollut mukana kaksi vuotta, sitä ennen Lohja Big Bandin pasuunasektiossa.
Vetopasuuna tuli kuvaan 11 -vuotiaana, ja silloiset piano-opinnot ja laulu saivat jäädä joksikin aikaa syrjään. Pasuunassa viehättää sama kuin laulussa: privaatti suhde instrumenttiin ja omalla kropalla voi vaikuttaa soundiin.
– Jokaisen pasuunasoundi on persoonallinen ja erilainen ja siitä oppii nopeasti erottamaan soittajan, Henriika kuvailee.
Pasunisteissa Henriikalla ei ole suoranaisia esikuvia, mutta hän kertoo kuuntelevansa tarkkaan alan kotimaisia ja ulkomaisia solisteja. Opiskeluaikana hän on tarkastellut mm. sinfonioiden harmonioita ja sektiosoiton osuuksia.
– Yhdessä tekemisen meininki viehättää minua – sekä kuunneltuna että oman muusikon kokemuksen kautta. Pasunistina en kuitenkaan ole solistina niin omillani kuin laulajana, Henriika linjaa.
Laulu voittaisi, jos valita pitäisi. Kaikkea osaamista ei voi jatkuvasti pitää korkealla tasolla, valintoja täytyy tehdä, vaikka monet asiat kiinnostavatkin aidosti.
– Pari tuntia jaksaa laulamista hyvällä tekniikalla treenata päivässä ja siihen tietenkin bänditreenit päälle; pasuunaa on soitettava vähintään tunti päivässä, ihan soittokunnon ylläpitämisen takiakin, ahkera muusikko selvittää.
Kunnosta pitää huolehtia myös lenkkeillen ja kuntosalilla. Treenaaminen on tuttua jo lapsuudesta. Henriika kertoo tulleensa musiikin maailmaan jo viiden vuoden iässä, klassiseen tapaan, eli pianotunneilla.
– Itse asiassa menin tunneille jo neljän vanhana, mutta vapaavalintaisessa koeosassa kieltäydyin itsepäisesti laulamasta, ja se jäi sillä kertaa siihen. Vuotta myöhemmin laitoin kauneimman kukkamekon päälle ja tein mitä pyydettiin…
Myöhemmin konservatorion klassisella osastolla oopperatunnit viehättivät, mutta jazzin kutsu oli vahvempi. Sibelius -lukiossa Henriika tutustui moniin bändeihin ja laulu sytytti hänet uudelleen.
– Halusin samantyylisen ja mielellään samanhenkisenkin porukan, ja se oli ohjaamassa omiin valintoihin. Kaupunginteatterin orkesterissa soitin myös jonkin aikaa, mikä myös lähensi minua tekstuuriin – samalla selvisi se huikea työmäärä, mitä esimerkiksi musikaalin tuottamiseen vaaditaan, Henriika muistelee.
Esperanza Spaldingin musiikista solisti pitää erityisesti, vaikka tämä onkin laulava basisti.
– Kyllä iso kiitos menee ensimmäiselle opettajalleni Iralle (Ira Kaspi, nykyisin Rytmiomenassa): hän soitti minulle Ella Fitszgeraldin How high the moon, ja se kolahti kerrassaan! Tosin se tuntui aluksi aivan liian vaikealta, mutta siitä se lähti, oikealla ohjauksella, Henriika muistelee lämmöllä. -Jyväskylässä Mikko Karjalaisen tapaaminen on vaikuttanut paljon siihen, että uskallan kokeilla siipiäni. Opettajan rooli tällä alalla on todella merkittävä!
Muodikkaat laulu- ja äänenmuokkausmetodit – Complete Vocal Technique, Estil Voice Training jne. – saavat solistilta myönteistä vastakaikua, jos kohta hän on hieman varovainen pelkän tekniikan suhteen.
– Henkilökohtaisesti en lukkiudu tiettyyn metodiin. Asioita on niissä lokeroitu todella taitavasti, mutta laulajan oma tapa täytyy myös löytää. Helposti unohtuu oma ääni ja työkalu alkaa ohjata tuotosta, nuori laulaja pohtii.
A cappella -laulua Henriika Steidel ei ole kokenut kovin läheiseksi itselleen; hän tekee mieluiten soittajien kanssa töitä ja hakee soittimista uusia sävyjä omaan lauluunsa. Tällöin juuri jazzilmaisussa vokalisti voi vaikka leikitellä kitaraslurrien kanssa tai heittää melodioissa unisonoja.
-Haluan kuitenkin olla teknisesti taitava ja varma siinä mitä teen; ääni on niin herkkä ja sensitiivinen instrumentti, että täytyy tietää mitä on tekemässä, Henriika tiivistää.
* * * *
Kuukausittain touko-elokuussa järjestettävillä Summer Jazz Club -keikoilla esiintyy jokaisella kaksi omaa musiikkiaan esittävää jazzyhtyettä. Klubin toiminta on Musiikin Edistämissäätiön tukemaa. Summer Jazz Clubin tarkoitus on tuoda esille uusia, omaa musiikkiaan tekeviä jazzyhtyeitä sekä edistää Jyväskylän jazzkulttuuria. Vuosi sitten ensimmäistä kertaa järjestetty klubisarja osoitti, että Jyväskylässä jazzkeikoille on tilausta ja että yleisön kiinnostus kasvaa, kun tapahtumia vain on tarjolla.
