Kai Lindin asemaa nuorten suosikkina kuvastaa hyvin se, että Iskelmä-lehden lukijat äänestivät hänet vuoden 1962 suosituimmaksi suomalaiseksi laulajaksi. Ääniero oli selvä toiseksi tulleeseen Olavi Virtaan nähden. Kaitsu on pitkän viihdyttäjän uransa lisäksi ollut mukana tiiviisti myös television musiikkiohjelmissa aivan TES-TV:n ajoista asti. Paljasjalkainen stadin kundi on edelleen täydessä iskussa ja keikkailee säännöllisesti.
Marraskuun lopulla Kaitsu esiintyy Savoy-teatterissa Annimari Rinteen kanssa Pentti Lasanen Big Swing Orchestran laulusolistina Swinging Highligts -illassa. Samassa kuussa on myös kuusi juhlakonserttia legendaarisen Four Catsin 50 -vuotisen taipaleen merkeissä. Pentti Lasanen perusti ystäviensä Kaitsun ja Esa Laukan kanssa tämän maamme kaikkien aikojen lauluyhtyeen.
– Jazzkipinä iski minuun Ruotsissa sotalapsena ollessani. Meitähän oli siellä 70 000, mukana monia tunnettuja musiikin ammattilaisia kuten Laila Kinnunen, Brita Koivunen, Jaakko Salo ja Pentti Lasanen. Sota vei parhaat jazzvoimat, rintamilla kaatui suuri joukko hyviä miehiä. Suomalainen jazz jäi vähän ohueksi 1940- luvulla. Ruotsissa minulla oli kova koti-ikävä. Eteeni lyötiin veivigrammari ja nippu vanhoja jazzlevyjä. Veivasin levyt melkein puhki ja unelmoin rumpalin hommista, Kaitsu herkistelee.
Koti-Suomeen palattua Kaitsu sai oppia kornetissa Kalliolan setlementtiopistossa perustetussa soitinryhmässä. Tuuban saloihin hän pääsi syventymään viedessään pikkuveljeään Pelastus- armeijan pyhäkouluun. Niissä ympyröissä joku kysyi hänen kiinnostustaan ja sieltä sai myös soittimen. Laulua Kaitsu harrasti matkimalla levyiltä mm. Dean Martinin ja Frank Sinatran bravuurinumeroita.
Estradioppia Lintsiltä
– Sitten hiffattiin kavereiden kanssa, että naapuriin Linnanmäelle tulee Tivoli. Sinne piti tietysti päästä. Mentiin aidan yli. Minä olin se klassinen tapaus, joka jäi housun persuksista kiinni. Talutettiin niskasta johtajan eteen. Hän oli tanskalainen tivolimies Svend Jarlström, joka tuohon aikaan omisti suurimman osan Linnanmäen laitteista. Hän ei ymmärtänyt suomea, siinä juteltiin ruotsiksi kaikenlaista. Seurauksena oli, että minut palkattiin myymään ohjelmalehtisiä.
– Sirkuksessa soitti Kullervo Linnan orkesteri. Aina kun olin saanut ohjelmalehtiset myytyä, menin kuuntelemaan bändin viereen soittoa. Opin kaikki biisit, olin silloin 14 – 15 -vuotias. Lintsin tanssipaviljongin puolella seurasin muun muassa Erkki Ahon orkesterin soittoa. Katsoin silmä kovana kun Erkki Valaste ja muut sen ajan huippurumpalit komppasivat pattereidensa takana hienossa lasikopissa. Ajattelin, tonne kun pääsis! Linnanmäki oli sen ajan nuorten pintapaikka ja siellä soittivat maan eturivin orkesterit.
Jostain piti alkaa. Espalla oli soitinliike Arpiainen, josta Kaitsu osti ensimmäiset vispilät ja alkoi harjoitella tempoja nurin käännettyyn tarjottimeen vispaten. – Kun pääsin sitten kesätöihin ostin vaatimattoman itä-saksalaisen Lefima-rumpusetin. Aloin saada kutsuja jameihin ja koululaiskeikoille. Tutustuin sovittajalegenda, pianisti Jukka “Sluuso” Kortelaiseen, joka oli tärkeä oppi-isä minulle.
– Bändit alkoivat pyytämään keikoille ja rahaakin alkoi tulla. Kaikki ansiot menivät rumpukaluston parantamiseen ja levyihin. Niistähän oli kova pula niin kuin kaikista tuontihyödykkeistä. Kumisaappaiden tai autonrenkaiden ostamiseen ei riittänyt raha, tarvittiin lisäksi lisenssi. En ollut kovin kiinnostunut Dixielandista, vaan menin suoraan beboppiin. Minua viehätti erikoisesti mm. ruotsalainen jazz. Hehän olivat valovuoden päässä meistä.
Parempi kuin Lindblom?
Eräänä päivänä Kaitsu kutsuttiin Leo Lindblomin puheille. – Olin kuunnellut bändiä Linnanmäellä ja osasin sen ohjelmiston ulkoa. “Tehän voitte auttaa minua”, Lindblom sanoi, siihen aikaan teititeltiin. “Loukkasin sormeni auton oveen”. Latasin siinä “työhönottohaastattelussa” täysillä minkä osasin ja tuloksena oli, että minut palkattiin Lindblomin toiseen orkesteriin. Tilaisuudesta jäi mieleen pianisti Valto Laitisen lohkaisu Lindblomille; “Kaverihan soittaa paremmin kuin sinä”.
– Esiinnyttiin ravintola Espilässä joka ilta. En uskaltanut jättää yhtään iltaa väliin. Muusikoiden yksi kultainen sääntö on: “Älä koskaan hanki parempaa tuuraajaa, kuin itse olet. Paikkasi voi mennä”. Joissain ravintolan joulujuhlissa basistilaulaja oli kateissa ja minulle tarjottiin vakanssia. Se ei ollut sitä, mistä haaveilin, mutta kun kuulin mitä siitä maksettiin, en voinut kieltäytyä. Hävetti kyllä kovasti, koska en osannut soittaa bassoa kovin hyvin. Kaverit kuitenkin auttoivat ja pääsin pikkuhiljaa sisälle.
Näihin aikoihin Kaitsu tutustui Ossi Maliseen. Itseoppinut muusikko Malinen oli maamme eturivin tenoristi, huilisti ja sovittaja. Malinen houkutteli Kaitsun levyn tekoon ja kiinnitti myöhemmin hänet omaan orkesteriinsa. Kaitsun esikoisäänite vuodelta 1960 Kuusitoista vain, teki hänestä tunnetun teini-idolin. Suosio kasvoi edelleen Billy Boyn (1960) ja Annamaija rakkahin (1960) sekä Putti putin (1961) myötä. Uran kehitystä häiritsi levy-yhtiöiden HMV:n ja Scandian väliset kärhämät.
Malisen jäätyä vuodenvaihteessa 1961/62 pois, bändi jatkoi Kai Lindin orkesterin nimellä. – Siinä soittivat Heikki Laurila kitara, Kalevi Nyqvist, hanuri. Keikoilla oli helpompi kuljettaa hanuria, pianot olivat siihen aikaan mitä olivat. Soitin itse rumpuja. Lisäksi siihen kuuluivat Masa Huttunen ja Kauko Koponen jonka tilalle tuli myöhemmin Junnu Aaltonen. Kaikki erinomaisia muusikoita Kaitsu täydentää.
– Keikkailtiin ahkerasti ympäri maata. Yleensä ensimmäinen setti soitettiin jazzia tyhjälle “parketille” ennenkuin linja-autokaravaanit tulivat paikalle. Vasta “tangon taika” sai väen liikkeelle. Orkesterin jäseniä vaihtui ja aloin suuntautua entistä tiiviimmin tv- ja studiotyöhön. Vuoden 1968 pyörin kokoonpanolla Seppo Rannikko, Heikki Sarmanto, Matti Bergström ja minä. Sitten Heikki lähti opiskelemaan Amerikkaan, pistin omat bändit pinoon ja jäin free lanceriksi.
“Vapaana miehenä” Kaitsu osallistui sittemmin moniin menestyksekkäisiin ravintolashow -esityksiin. Nehän olivat silloin uutta Suomessa. – Kalastajatorpalla oli muutamia, Vienon ja Penan kanssa tehtiin Adloniin pari ja Ragni Malmstenin kanssa Malmsten Ole´ Kaivohuoneella. Sitä myytiin myös muuallekin Suomeen. Niitä oli hauska tehdä.
Four Catsista Bumtsi Bumiin
Kaitsu oli tutustunut Pentti Lasaseen vuonna 1958. – Pena halusi kokeilla millaista olisi sovittaa musiikkia modernille lauluyhtyeelle. Se oli alunperin Esa Laukan kvartetti, joka oli koottu Polin teekkareista. Jäsenet häipyivät joukosta sitä mukaa kun valmistuivat. Pena kysyi haluaisinko tulla mukaan ja mikä ettei. Four Fresmen ja Delta Rhythm Boys -soundit olivat lähellä sydäntäni.
Four Catsista on muodostunut Kaitsulle yksi tärkeimpiä foorumeja. Kvartetin neljäntenä jäsenenä oli alussa Kai Ruohonen. PSO:ssa levyä tehtäessä nimi muuttui Four Catsiksi kansainvälisten esikuviensa mukaan. Siinä “Cats” ei tarkoita kissoja vaan jazzsoittajia, jazzdiggareita. Four Cats juhlii marraskuussa 50 -vuotissyntymäpäiväänsä ja voi hyvin. Nykyisin yhtyeessä laulavat Lindin ja Lasasen lisäksi Esa Nieminen sekä Martti Metsäketo.
Kai Lindin monipuolisen uran ehkä vähemmän tunnettu puoli ovat televisiotyöt. Jaakko Salo oli tässä merkittävä primus motor. – Ensimmäinen esiintymiseni tv:ssä lienee ollut vuonna 1957. Soitin Leo Lindblomin orkesterissa Teknillisen korkeakoulun koestudiossa Albertinkadulla. Four Catsin kanssa olimme mukana Montreux´n kultaisen ruusun vuonna 1965 voittaneessa VEK:n Lumilinna-ohjelmassa.
Kaitsu on toiminut juontajana yhdessä tv-viihteen rakastetuimmassa ohjelmassa eli Lauantaitansseissa. Samoin hän on ollut mukana alusta lähtien suositun Bumtsi Bumin taustatiimissä etsimässä kysymyksiä ja keksimässä yksittäisiä rivejä kappaleista. Omalla ensimmäisellä LP:llään, Kai Lind 1979, hän toimi myös säveltäjänä. Sittemmin Kaitsu on näyttänyt leijonan kyntensä sovittajanakin.
Vuoden 1962 Euroviisujen kotimaan karsinnat voitti kappale Tipi-Tii. Sen lauloivat sekä Kaitsu että nuori Marion Rung. Vaikka Kaitsu oli siihen aikaan yksi Suomen suosituimpia laulajia, raadit valitsivat 16 -vuotiaan Marionin Luxemburgiin. Myös vuoden 1964 karsinnoissa hän jäi hopealle Lasse Mårtensonin esittämän Laiskotellen jälkeen. Kaitsu on ollut mukana Euroviisukarsinnoissa neljä kertaa.
Jazz on vaikea asia
– Kyllä minä varmaan olisin jazzmuusikko, jos sitä soittamalla olisi kohtuullinen toimeentuloa tullut. Suomessa suuri yleisö ei juuri ymmärrä jazzia eikä pelkästään jazz juuri elätä. “Ringo Starr´ien” ottamista Poriin on arvosteltu. Jos olisi härkäpäisesti pidetty kiinni puhtaasta jazzlinjasta, niin Kirjurinluodolla ei istuisi enää kuin kourallinen väkeä Jyrki Kankaan kanssa.
– Jazz on vaikea asia tavalliselle ihmiselle. Ottamalla mukaan populaarimusiikin maailman tähtiä, on siitä saatu “salonkikelpoinen”. “Mitäs teitte viime kesänä, olimme Porin jazzeilla ja Savonlinnan Oopperajuhlilla”. Kuka siellä esiintyi? “Se, se Beatles….” Aitoja jazzdiggareita on todella vähän.
Paavi kysyi Louis Armstrongilta. Kuule Louis, sä kun tunnet näitä juttuja, kerro mikä se jazz oikein on. Satchmo vastasi: If you ask, you never know.
– Jazz on soittotapa. Sen salaisuus lienee “timing” eli svengi… Duke Ellington sanoi aikanaan It don’ t mean a thing if it ain’t got that swing (Jengi ei innostu, jos svengi puuttuu). Vanhoilla rumpaleilla kuten Valasteen Ekillä, Hännisen Kalevilla ja Oilingilla “timing” oli kohdallaan. Eräiltä nykyisiltä popmusiikin puolelta tulleilta patteristeilta puuttuu tämä taito.
– Uudemman jazzin miehet ja naiset säveltävät monesti itse kappaleensa. Jos sinulla ei ole tuttua perustaa, jonka sointupohjalle rakennat improvisaation, niin on vaikea verrata mihin se johtaa. Tällaisella atonaalisella musiikilla on vähän niin kuin “Keisarilla uudet vaatteet”. Amerikassa modernistit, archie sheppit ja muut hallitsevat niin dixien kuin bebopin. Heillä on se pohja selkärangassa.
– On muutamia modernisteja, joille nostan hattua. Sarmannon Hessu kulkee täysin omia teitä. Hän ei ole koskaan lähtenyt soittamaan kaupallista musiikkia, mainoksia. Samoin pitkän tien kulkijat Junnu Aaltonen ja Pentti Lahti ovat erittäin hyviä soittajia. Edesmennyt Esko Linnavalli oli loistava muusikko ja sovittaja. Hänen kanssa tein paljon yhteistyötä. Lauloin UMO:n solistina suosituilla työpaikkakeikoilla ja hoitolaitoksissa. Toimin näillä kivoilla keikoilla myös juontajana.
Laulujazz? – Jos laulat niinkuin Frank Sinatra, Michael Bublee tai Robbie Williams, se on ihan ok. Mutta kun joku malli ilmoittaa naisten lehden haastattelussa, että hän alkaa laulaa nyt “jazzia”. Sitä en oikein ymmärrä. Jos sinä laulat jonkun evergreenin, niin en välttämättä lähtisi alleviivaamaan, että se on jazzia. Jos matkit Ellaa ja laulat samoja fraaseja, en minä tiedä… en osaa oikein ottaa kantaa. En myöskään väitä, että itse laulan jazzia. Minä kyllä vihellän jazzia, improvisoin ja vedän soolot. Se on hyvä apuväline keikoilla.
– Vaimoni veli toi minulle joskus Beatles -levyn, jonka ensimmäinen kappale oli Twist and shout. Ajattelin, että mitä ihmettä tämä on. Se ei mennyt minulle ollenkaan. Ehkä olin liian vanha. Sitten rupesin funtsaamaan, kun poikani toi minulle Eppu Normaalia ja muuta. Käänsin asian toisinpäin. Miksi en tykkää tästä musiikista? Tulin siihen tulokseen, että se ei ole minulle tarkoitettu. Siihen liittyy määrätty ikä, pukeutuminen ja aate, kokonaispaketti. Jos lähdet näitä vertaamaan vaikkapa Four Fresmen -soundiin, niin kolari tulee.
– En tuomitse nuorten musiikkia, mutta en ymmärräkään kaikkea sitä. Luin juuri, että joku Lauri Tähkä myy kaksois-timanttia ennenkuin levy on vielä edes kaupassa. Miten se on mahdollista? Onko se hienoa? Meillä on sama aate, mulla on Tähkän levy, onko sulla? Joo on, sä oot kaveri niiden kanssa ja kuulut jengiin.
Harkitsitko koskaan “kunniallista” ammattia? – En, en koskaan. Pikkupoikana minulla oli kaksi toiveammattia. Toinen oli raitiovaunun kuljettaja, koska se oli jännää. Toinen oli saada nimi elokuvateatteri Rexin valotaululle. Jälkimmäinen onnistui, yhden leffan yhteydessä.
Kaitsu on esiintynyt ja työskennellyt yhdeksässä elokuvassa. Ensimmäinen rooli on vuodelta 1958 Pekka ja pätkä miljonääreinä -elokuvassa, jossa hän esiintyi muusikkona soittaen helistimiä. – Onhan sitäkin työtä tullut tehtyä vaihtelevalla menestyksellä. Olen esiintynyt myös kahdessa kesäteatterissa. Annie Mestariampujassa näyttelin miespääosan, Frank Butlerin roolin. Inga Sulin oli Annie Oakley. Vuonna 1985 esitin Georg Malmstenia Stadin kundissa
Ikimuistoinen keikka? – Soitin kerran Norjan TV:ssä pianoa. Vaimoni Arja Tuomarila oli Finnairin palveluksessa ja lähetettiin Norjaan edustamaan yhtiötä johonkin kansainväliseen tapahtumaan. Kappale äänitettiin täällä ja tarkoitus oli, että Arja laulaa sen playbackina. Kun tultiin perille, kävikin ilmi, ettei nauha sopinut paikallisiin laitteisiin. Päätettiin, että esitetään se orkesterin kanssa. Kappale oli kuitenkin tuntematon orkesterille. Kirjoittelin äkkiä muutaman komppilapun orkesterille ja aloin selittää pianistille niitä. Hän sanoi silloin, että parasta kun hoidat itse tämän. Ei juma…osasin kyllä kappaleen. Vein tempon sisään ja tulos oli ilmeisesti kohtuullinen. Oli kyllä tähtihetki, kun ohjaaja sanoi kuvaajalle; “Aloitamme sitten pianistin käsistä”.
Tulevaisuus? – Minulla on loistava tulevaisuus takana. Pääasia, että pysyisin terveenä ja saisin kuolla terveenä. Enää ei tarvitse tehdä töitä henkensä pitimiksi. On mukavaa palata lähtöruutuun, voi tehdä musiikkia harrastuksenaan, päättää herrasmies Kaitsu leppoisan juttutuokiomme pilke silmäkulmassaan.
Kuvat:
KAVA (SF:n kuva)
Viihdeohjelmat Oy
Matti I Korhonen
Four Cats
Kai Lindin kotialbumi
Jutun toimittaja
