Jukka Eskola kuuluu suomalaisten trumpetistien Hall of Fameen. Hän on yhtä lailla kotonaan vahvana sektiosoittajana kuin oman pienyhtyeensä keulakuvana ja taitavana solistina. Espoossa syntynyt Jukka muutti 1-vuotiaana Kuopioon. Hän aloitti soittamisen yhdeksänvuotiaana.
Ala-asteelta lukioon
– Kuopion vahva puhallinorkesteriperinne ja isoveljeni Jari ovat toimineet alkusysäyksenä trumpetistin uralleni. Veljeni oli musaluokalla ja siitä innostuneena myös minä pyrin sinne, vaikka tavallinen koulu olisi ollut aivan paljon lähempänä kotiamme. Jari soitti saksofonia ja minulle järjestyi sitten trumpetti.
Haapaniemen koulussa toimi maineikas puhallinorkesteri, jota johti Pekka Ulmanen. Hän oli vanhan liiton puhallinorkesteripuritanisti, hyvällä tavalla. Soittaminen siellä oli pääasiassa klassisen perinteen mukaista ja jo ala-asteella koulussa tehtiin musiikin teorian opintoja aina 3/3-kurssiin saakka.
Samaan aikaan kävin Kuopion konservatoriossa trumpettitunneilla, siellä ensimmäinen opettaja oli maineikas Jorma Rautakoski. Jo silloin puhallinorkesterissa soittaessa kevyen musiikin sovitukset taisivat kiinnostaa enemmän, erityisesti jos kappaleessa oli beat-komppi tai vastaava.
Pekka Ulmanen laskee, että Haapaniemen oppilaista on hänen aikanaan tullut yli 50 ammattimuusikkoa. Kaiken kaikkiaan Haapaniemeltä on hänen aikanaan musiikkiin syvällisesti perehtynyt lähes tuhat nuorta. – Viikkosavo 8.4.2006
Minna Canthin koulun yläasteella ja lukiossa jazzkärpänen sitten pääsi puraisemaan kunnolla. Samaan aikaan siellä koulua kävivät muun muassa rumpali Mika Kallio ja basisti Timo Tuppurainen.
He olivat veljeni Jarin kanssa lukiolaisia, myöhemmin mukaan tuli myös pianisti Aki Rissanen. Jo yläasteella aloitin big band -urani Minari big bandissa ja lukioikäisenä Pohjantie big bandissa. Ajastaan PBB:ssa Jukka on kertonut SAVO-LEHDESSÄ 27.2.2016
Trumpetisti Jukka Eskola nauraa, että Pohjantien Big Band oli hänen ensimmäinen freelancer-keikkansa.
– Kävin ala-asteen Haapaniemellä ja yläasteen ja lukion Minna Canthin koulussa. Minut rekrytoitiin mukaan Pohjantien Big Bandiin, ja se oli selvästi ensimmäinen askeleeni isompiin saappaisiin soittajana. Siinä oli sellainen puoliammattimainen tekeminen.
– Eskola pitää Hannu Koposta tärkeänä mentorina ja innoittajana omalle soittouralleen. Merkittäviä hetkiä olivat myös yhteiset konserttimatkat ja koululla käyneet vierailijat. Olin solistivieraana käyneen pasunisti Mikko Mustosen soitosta niin fiiliksissä, että pyysin häntä lopulta opettajakseni.
Opinnot
– Kirjoitin ylioppilaaksi vuonna 1997, päätin pitää välivuoden ja lähdin Englantiin Newcastleen töihin erääseen hotelliin. Jalkapallon ja oluen lisäksi tutustuin siellä paikalliseen trumpetistiin nimeltä Gordon Marshall.
Hän pyysi minua mukaansa keikoille, ja soitti minulle englantilaisia jazzlevyjä. Muistan että niistä parhaiten jäi mieleeni trumpetisti nimeltä Gerard Presencer. Englannissa ollessani tajusin, että soittamisesta voisi ehkä kuitenkin tulla ammatti enkä halua tehdä muuta.
Vuonna 1998 aloitin Helsingin Pop- jazz-konservatoriolla, jossa opettajinani olivat Raimo Korhonen, Timo Paasonen ja Tero Saarti, kaikki tärkeitä hahmoja. El Papa Korhonen oli mahtava ja positiivinen persoona.
Timo Paasonen pedanttina soittajana painotti, että aina pitää pyrkiä soittamaan skarpisti, ja että perus tekniikkatreeninkin tulee kuulostaa hyvältä. Tero Saarti taas oli loistava improvisoija. Sibikseen pääsin vuonna 2001 ja siellä muun muassa Esko Heikkinen koulutti tekniikkaa ja rekkaria, ja Jukkis Uotila rytmiikkaa sekä harmonioita.
Toinen kuopiolainen trumpetisti Mikko Koponen pyysi minua tuuraajakseen Passi ja Hammasharja -TV-ohjelmaan jo vuosina 1997–1998, ja sitä kautta alkoi tulla muitakin keikkoja. Arabian konsalla syntyi sosiaalisia verkostoja ja kontakteja, jotka ovat kantaneet pitkälti tähän päivään. Näihin aikoihin tutustuin myös Lenni-Kalle Taipaleeseen, Sami Pitkämöön, Ako Kiiskeen ja Kalle Torniaiseen, joista kaikista tuli sittemmin TV-kapellimestareita ja tärkeitä työnantajia minulle.
Ennen Helsinkiin tuloa soitin soolot lähinnä korvakuulolta. Kuopiossa big bandien lisäksi oli myös pienyhtyeitä, joissa kyllä soitettiin improvisoituja sooloja, mutta varsinaisesti jazzmusiikin teoriaa aloin sisäistää vasta Helsinkiin muutettuani.
Veljen levyhyllystä tartuin useamman kerran Clifford Brownin Compact Jazz -levyyn. Sitten 90-luvun alussa alkoi hip hop -vaihe. Acid jazz -tyylisuuntaa edustavat Jamiroquai, Incognito ja Brand New Heavies kiinnostivat aikoinaan kovasti, niissä oli tiukat puhallinsektiot.
Kuopion Musiikkikeskuksen klubilla kuulin lukioikäisenä ensimmäisen kerran Anders Bergcrantzia, ja Ylläs Jazzeilla Tim Hagansia. Nämä trumpetistit tekivät silloin suuren vaikutuksen.
On paljon trumpetisteja, joita olen kuunnellut ja kuuntelen yhä mielelläni. Clifford Brownin lisäksi esimerkiksi Clark Terry, Kenny Dorham ja Freddie Hubbard muutamia legendoja mainitakseni. Myös tämän hetken nuoremmasta trumpettisukupolvesta löytyy hienoja ja mielenkiintoisia soittajia.
Sibis
– Sibiksen aika oli hienoa. Vapaus opiskella omaan tahtiin oli minulle elinehto, olin kuitenkin koko opiskeluaikani erittäin työllistetty. Olin myös paljon keikoilla ulkomailla. Jos olin kaupungissa, jossa asui joku nimekäs trumpetisti, otin heihin yhteyttä ja hoidin soittotunnin, usein Sibiksen kautta.
Olen ollut tällä tavoin reissun päällä opissa muun muassa Wayne Bergeronin, Gerard Presencerin, Andy Hadererin ja Brian Daviksen tunneilla. Puhumattakaan Sibiksen jazzosastolla opettajina vierailleista trumpetisteista ja muista jazzmuusikoista.
Sibiksen kautta olen päässyt soittamaan useiden nimekkäiden jazzmuusikoiden kuten Adam Nussbaumin, Peter Erskinen, John Scofieldin, Jeff ’Tain’ Wattsin ja David Liebmanin kanssa.
Ehkä mieleenpainuvin yksittäinen soittotunti oli free-trumpetisti Peter Evansin kanssa. Oli mieltä avaavaa jutella hänen kanssaan vapaammasta soitosta. Häntä kuunnellessa tajuaa, että trumpetti voi olla todella mielenkiintoinen soolosoitin ihan yksinäänkin.
Olen kiitollinen Sibelius-Akatemialle kaikesta avusta ja joustavan opiskeluympäristön luomisesta. Nyt toimin itse myös tuntiopettajana Jazzosastolla.
Ansatsi
– Ansatsin kanssa olen ollut onnekas. Olen alusta asti soittanut tietyllä tavalla, enkä ole koskaan joutunut muuttamaan ansatsiani merkittävästi. Jos jotain ongelmia on tullut, olen selvinnyt niistä pienin muutoksin. Tietysti kaikki vaatii äärettömän paljon töitä. Trumpetin soitossa oikotietä onneen ei ole.
Vaskisoittajilla menee melkein pari tuntia päivässä siihen, että pidät itsesi jo saavutetussa kunnossa. Välillä yksikin välipäivä vaatii veronsa. Lomat ovat tietyllä tavalla jopa taakka, tauon jälkeen soittaminen voi tuntua aluksi todella ankealta. Usein valitsen kevyen treenaamisen lomillakin.
Teknisessä harjoittelussa käytän erilaisia opuksia ja itse keksimiäni rutiineja. Käytän paljon muun muassa Laurie Frinkin Flexus-kirjaa, sitä voin suositella muillekin.
Tuttu TV:stä
– Telkkarityöt ovat iso osa omaa soittouraani. Nyt korona-aikana niitä on edelleen mahdollista tehdä. Syksyllä tehtiin kahdestoista kausi Tanssii Tähtien Kanssa -tuotantoa. Olen ollut vuosia mukana myös SuomiLovessa, Elämäni Biisi- ja The Voice Of Finland- ohjelmissa ja Nenäpäivä-lähetyksissä.
Kussakin ohjelmassa bändin liideri kokoaa bändiin muusikot. Itse vastaan puhallinsovituksista useisiin ohjelmiin, viime syksynäkin tein sovituksen yhteensä varmaan 80 kappaleeseen. Toki aina puhaltajien rooli ei ole valtava nyky pop-musiikissa. Usein ne tuovat pientä maustetta kokonaisuuteen, vähän lisää orgaanista soundia.
Kirjoitan arrit Sibelius-ohjelmalla ja muusikot soittavat stemmansa digitaaliselta iPadilta. Se on kätevää ja nopeuttaa prosessia, koska usein korjauksia tehdään vielä viimeisissä harjoituksissa. Yhden TV-ohjelman jakson kuvauksiin menee harjoituksineen normaalisti 1–2 päivää, ja päivät venyvät helposti jopa 12-tuntisiksi.
Audio-äänitykset levyille ovat muuttuneet suhteellisen harvinaisiksi, aikaisemmin studiosessioita oli melkein viikoittain. Nykyään kukin voi soittaa raitansa kotona silloin harvoin, kun blåsareita vielä tarvitaan.
Työkalut
– Jazztorvena käytän Hub Van Laarin Oiram II -trumpettia ja Wedge 3C suukappaletta, sektiosoitossa usein pienempää Hub Van Laarin R1:stä ja Wedgen 13A4A kapulaa. Flyygelitorvena on Conn Vintage One. Trumpetin, ja välillä myös suukappaleen valitsen tilanteen mukaan.
Kun soittaminen ei riitä
– Olen ajautunut myös tuotantopuolelle ja taiteelliseksi johtajaksi muutamalle eri taholle. Oulun Elojazzeissa olen ollut mukana vuodesta 2012. Savoy JAZZFest ja Oulu All Star Big Band ovat olleet mukana kuvioissa 2019 alkaen.
Viime keväänä Savoy jazzit ehdittiin tekemään viikko ennen lockdownia. Tämän kevään ohjelmakin on kasassa, katsotaan miten meille käy. On tosi mielenkiintoista koota festariohjelmaa, siihen liittyy niin paljon asioita. Säätöä riittää koko vuoden ajaksi, mutta onnistuessaan homma on todella palkitsevaa.
Orkesterit ja sektiosoitto
– Big bandit ovat kuuluneet koko uran ajan kuvioihin. UMOn kanssa soitin ensimmäisen kerran nuorena solistina vuonna 2004, ja sen jälkeen aika ajoin tuuraajana sektiossa. UMOn kanssa olen päässyt esittämään myös omaa musiikkiani. Espoo Big Bandissä aloitin vuonna 2006, Ricky-Tick Big Bandissä soitan lead-trumpettia.
Vantaan Viihdeorkesterissa soitin ensimmäisen kerran vuonna 2008 kun Markku Johansson pyysi minua solistiksi erääseen konserttiin. Markku on kotimaisista trumpetisteista suuri esikuvani. Ensimmäisessä konsertissa sainkin soittaa Markun sovituksen kappaleesta Kun Syksy Saapuu Helsinkiin. Nykyään olen Vantaan Viihdeorkesterissa trumpettisektion äänenjohtaja.
Suuren orkesterin soundi on minulle todella mieluinen. Olen onnekas, kun olen saanut soittaa usean big bandin ja sinfoniaorkesterin solistina niin Suomessa kuin ulkomailla. Yksi kohokohdista on Marzi Nymanin minulle kirjoittama trumpettikonsertto, jonka ensiesitys oli Tapiola Sinfoniettan kanssa April Jazzeilla vuonna 2017.
Sektiomuusikkous on kuitenkin se mitä tulee ehkä tehtyä eniten. Vuosien varrella olen saanut soittaa useiden pop-, viihde-, jazz-, ja soul-artistien taustayhtyeissä ja levyillä. On erittäin nautinnollista soittaa hyvässä ja yhteen hioutuneessa pikkubändissä.
Omat bändit ja levytykset
– Ensimmäiset pienyhtyeet olivat kuvioissa jo Kuopion aikoina, ne olivat tärkeitä oman kehityksen kannalta. Kun opiskelin Arabian pop/jazz -konservatoriossa vuonna 2000, sain Nokia Young Talent-stipendin. Siihen kuului studioaikaa, ja mahdollisuus tehdä kahden kappaleen single. The Waves – EP julkaistiin, ja se jaettiin Rytmi-lehden välissä kaikille lehden tilaajille.
Ensimmäinen varsinainen soololevyni Jukka Eskola ilmestyi vuonna 2005. Levy julkaistiin kansainvälisesti, ja muun muassa pelkästään Japanissa sitä myytiin yli 5 000 kappaletta, mahdottomuus nykypäivänä. Albumilla soittivat lisäkseni Timo Lassy, Jukkis Uotila, Antti Lötjönen, Timo Hirvonen sekä Teppo Mäkynen, joka myös tuotti levyn.
Japani onkin ollut tuon jälkeen keikkamatkojen kohde jo toistakymmentä kertaa. Pääsyy tähän on ollut suosittu The Five Corners Quintet -yhtye, jonka kanssa kiersimme aktiivisesti ympäri maailmaa vuosina 2005-2010.
Ensimmäisen soololevyn jälkeen tulivat Hub Up ja Walkover, joissa soitti paljolti sama porukka. Neljäs soololevyni oli nimeltään Jukka Eskola Orquesta Bossa, jossa yhdistyivät jazz-kvintetti, jousikvartetti, ja bossa nova -tyylinen musiikki, kuitenkin originaalein sävellyksin.
Tämä oli mielenkiintoinen ja erittäin onnistunut kokonaisuus, oli mahtava soittaa näin ison yhtyeen kanssa, vaikka bändin suuren koon vuoksi keikkamyynti olikin haastavaa.
Projekti vietiin jopa niin pitkälle, että Jussi Lampela teki kappaleista orkesterisovitukset ja pääsin soittamaan niitä muutaman sinfoniaorkesterin solistina.
Sen jälkeen tyyli muuttui, bändi pieneni trioksi, ja jatkoin Jukka Eskola Soul Trio -nimisellä kokoonpanolla. Tällä bändillä on julkaistu kaksi levyä ja keikkailtu ahkerasti.
Siinä soittavat lisäkseni rumpali Teppo Mäkynen ja urkuri Mikko Helevä. Soololevyjä on vuoden 2005 jälkeen ilmestynyt suhteellisen tasaiseen tahtiin parin kolmen vuoden välein, seuraavakin on jo ajatuksissa.
Tässä ja nyt
– Nykytilanne on muusikoille todella vaikea. Elinkeino on viety, eikä monella ole mitään tuloja. Useat muusikot voivat tosi huonosti. Itse odotan jo maaliskuuta, jolloin alkaa uusi SuomiLove-kausi ja pääsee taas soittamaan toisten muusikoiden kanssa. Tässä onkin mennyt monta kuukautta yksin treenatessa, vähän sama tilanne, kun keväällä 2020. Monella tämä tilanne on jatkunut jo vuoden ajan.
Olen aina halunnut pysyä monipuolisena freelance -muusikkona. Mielestäni on mahdollista toimia soittajana monessa eri roolissa ja musiikillisessa ympäristössä. Tämä vaatii tietysti monipuolisuutta instrumentin kanssa, ja tietämystä eri musiikkityyleistä.
Usein se johtaa myös kompromisseihin, et pistä kaikkia paukkuja solistisen uran edistämiseen, tai välillä joudut tinkimään instrumentin äänen kvaliteetista etsiessäsi persoonallista soundia.
Oma urani on kuitenkin osoitus siitä, että kaikkea musiikkia on mahdollista soittaa monipuolisesti korkeallakin tasolla, jos jaksaa tehdä töitä sen eteen.
