Kuluvan vuoden merkkihenkilöihin turkulaisen jazzmusiikin kentällä kuuluu itse oikeutetusti Turku Jazz Festivalin Vuoden artistiksi valittu pianisti Henri Mäntylä. Mäntylän on omalla sarallaan paitsi kiitelty pianisti ja säveltäjä, myös pianopedagogi ja musiikin intohimoinen kuuntelija ja kuluttaja. Mäntylä asuu tätä nykyä Vantaalla, mutta on Turusta kotoisin.
Terveysala vaiko muusikkous?
– Aloitin soitto-opintoni klassisella kitaralla, mutta aika varhaisessa vaiheessa piano alkoi kuitenkin kiinnostaa enemmän. Pääsin lukioaikana Sibelius Akatemian jazzosaston nuorisokoulutukseen sen aikaisen lukio-opettajani kannustamana. Terveydenhoitoala oli toisena ammattivaihtoehtona, mutta pian minulle alkoi hahmottua, että haluan panostaa musiikkiin tosissani. Niin muut asiat jäivät taka-alalle, kertoo Mäntylä.
Levylautasella pyörivät tuohon aikaan jazzin kulta-ajan levytykset, mutta varsinkin 1950-60-lukujen tuotannot puhuttelivat eniten.
– Suurimpia innoittajiani olivat Miles Davis ja John Coltrane sekä pianisteista McCoyTynerja Wynton Kelly. Kun kuuntelee useiden vuosien tauon jälkeen noiden mestareiden levyjä, on mielenkiintoista ja antoisaa huomata kuuntelevansa musiikkia aivan uusin korvin. Samalla levytyksistä löytyy tuoreita kuuntelukulmia, sillä jazzissa on monia eri ulottuvuuksia havainnoida esim. melodian tai rytmiikan puolella. Samoin instrumentin sointi, itse sävellykset ja kaikkinainen muusikkojen välinen vuorovaikutus on kiehtovaa tarkkailtavaa. Yhdellä kuuntelukerralla voi sävelmästä poimia jotain kiintoisaa, mutta kun kuuntelee pitkän ajan jälkeen teosta uudelleen, esiin voi nousta joitain sellaisia tasoja tai hienovaraisuuksia, joita ei ensimmäisellä kuuntelukerralla rekisteröinyt lainkaan, Mäntylä jatkaa.
– Etsin koko ajan uutta kuunneltavaa, mutta tuo 1950-60 -luku on se aikakausi, mistä ammennan mielenkiintoista materiaalia edelleen. Joe Henderson ja Sonny Rollins ovat sellaisia nimiä, joiden levytyksiä eksyy käsiini näinä aikoina kaikkein useimmin.
Musiikin anti ja sävellystyö
– Musiikki antaa minulle valtavasti. Se on elämäntapa, joka sulkee sisäänsä paljon: se on tapa tarkastella maailmaa, tapa kokea, nähdä ja kuulla. Musiikki, kuten taide yleensäkin, on tunnetta, tunteiden välittämistä ja kokemista tekijänä ja kuuntelijana.
Sävellystyössä Mäntylällä on mielessään yleensä jokin johtoidea, joka voi olla melodianpätkä, rytminen aihe tai vaikkapa sointukierto. Sen ympärille hän lähtee rakentamaan kokonaisuutta miettien, mikä sopisi mieleen nousseeseen sävellysideaan vastaukseksi, ja siten sävellyskokonaisuus rakentuu pala kerrallaan.
– Ensimmäinen idea voi tulla erilaisissa fiiliksissä koska ja missä vaan, mutta valmiin biisin saadakseen pitää istua alas ja tehdä töitä. Nimeän kappaleeni useimmiten vasta sitten kun se on täysin valmis. Välillä nimen keksiminen tuntuu keinotekoiselta ja hankalalta, sillä musiikin kieli ja meidän käyttämämme sanat eivät aina kohtaa. Toisinaan pureksin pitkäänkin löytääkseni sävellykselle vastineen sanojen muodossa.
Haasteena sävellystyössä Mäntylä kokee sen, ettei aina usko riittävästi siihen mitä on tekemässä, vaan alkaa kyseenalaistamaan tuotostaan. Välillä pulman tuottaa kokonaisuuden hahmottaminen.
– Joskus vasta bänditreeneissä huomaa, että joku osa ei toimikaan, tai että kokonaisuus vaatii jotain toisenlaista muotoa tai ratkaisua. Voi olla pitkä prosessi saattaa sävellys tiiviiseen, vahvaan ja ideoinniltaan loogiseen muotoon. Jossain vaiheessa pitää vaan päättää, että nyt kappale on valmis.
– Yleensä teen bändille partituurit valmiiksi, mutta olen avoin ehdotuksille, ja toivonkin kanssamuusikoilta kommentteja ja ideoita saadakseni teoksen toimimaan paremmin.
Mikä tekee hyvän jazzmuusikon?
– Sanoisin että kuuntelemisen taito. Pitää havainnoida, mitä muut tekevät ja pitää suhteuttaa kuulemansa omaan soittoonsa. Täytyy olla valistunut jazzmusiikin kuuntelija omaksuakseen jazzin estetiikan, harmonian ja rytmiikan. Sitä kautta voi ymmärtää, miten jazzmusiikki määrittyy. Muusikko itse voi silti aina valita taiteellisen painotuksensa, oli se sitten vaikka rytmiikka tai spontaanin heittäytymisen tuoma jännitys. Koen kuitenkin, että melodia on tärkein asia mikä musiikissa tapahtuu. Oli solistina sitten vokalisti tai instrumentalisti, vuorovaikutus on kaikkein tärkeintä: ei pidä liikaa keskittyä omaan suoritukseen, vaan jazzin tarkoitus on saada myös muut kuulostamaan hyvältä, painottaa Mäntylä.
Koronan kurittamat muusikot ja yleisö
Mäntylän keikkakalenteri ammottaa tyhjyyttään lähes kaikkien muidenkin muusikoiden tavoin. Hän on kuitenkin siinä onnekkaassa asemassa, että tekee opetustyötä.
– Ainakin toistaiseksi lähiopetusta on päästy jatkamaan, mutta kyllä nämä viime ajat ovat olleet enimmäkseen itsenäistä puurtamista. Toki aikaa on jäänyt musiikin kuuntelemiselle ja sävellystyölle, mutta toivotaan, että kesällä areenat avautuvat live-keikoille.
Turku Jazz Festivaleilla Mäntylää päästään kuulemaan verkossa striimattuna uuden trionsa kera. Lavalle hänen kanssaan nousevat rumpali Jussi Lehtonen, basisti Juho Kivivuori sekä vierailijana Mikko ”Gunu” Karjalainen.
– Turku Jazz Festival-yleisölle haluan sanoa, että vaikka kyseessä on virtuaalinen konsertti, toivottavasti pääsette eläytymään musiikilliseen hetkeen ja tunnelmaan.
Näin me varmasti teemme!
