Klassisen jazzin ystävät kaipaavat kaiholla Harri Aavaharjun aikoja Storyvillen ohjelmapäällikön puikoissa. Euroopan Dixieland-taivaan loistavimmat tähdet tuikkivat silloin vielä kirkkaina ja Harri sai lähes kaikki kärkinimet Helsinkiin. – Maine oli kiirinyt ja yhteydenottoja tuli eri puolilta maailmaa viikoittain, muistelee hiljattain 60 vuotta täyttänyt Harri kiireisiä Storyville-vuosiaan 1995-2004.
– Kaikki halusivat nähdä, olivatko siellä jo käyneiden muusikoiden tarinat totta. Storyvillen ainutlaatuinen hiilikellari-miljöö, tunnelma, bailaaminen ja henkilökunnan ystävällisyys lumosivat kaikki. Tosin myöhäinen esiintymisaika ja usean setin soitto laimensivat joidenkin intoa myöhemmin. Alkuvaiheessa bändeille riitti ”kättä-päällä sopimus”, ei tarvittu kymmenien sivujen ”raidereita”, eikä esiintymispalkkio ollut esteenä.
Storyvillessä esiintyneiden orkestereiden lista on vannoutuneelle dixie-fanille todella vakuuttava. Muutamia poimintoja vuosien varrelta: Dutch Swing College Band (NL), Kenny Ball And His Jazzmen (UK), Second Line Jazzband (SE), Magnolia Jazz Band (NO), Original Dixieland Jazz Band (New Orleans), Papa Bue´s Viking Jazz Band (DK), Barrelhouse Jazzband (DE) jne. Luonnollisesti kotimaan parhaimmisto on esiintynyt kokonaisuudessaan Storyvillessä.
Norma-trumpetista se alkoi
Harri Aavaharju (s. 1954) on paljasjalkainen stadin kundi Helsingistä Kallion kulmilta. Kotona ei musiikkia juuri harrastettu ja ensikosketus soittamiseen tuli Alppilan Yhteislyseossa vuonna 1965.
– Se oli loistava koulu, oppilaita kannustettiin kaikenlaiseen kulttuuriin. Meillä oli oma sinfoniaorkesteri, aamunavauksissa soitettiin niin dixietä kuin freejazziakin. Oppilasvoimin tehdyssä Sound of Musicissa oli päätähtenä Margareta Haverinen.
– Koulussa minua ei trumpettien arvonnassa tärpännyt. Myöhemmin kuulin, että Alppilan seurakunnan puhallinbändissä oli tarjolla Norma-merkkinen trumpetti, jolla sitten urani aloitin. Sillä osallistuin myös koulun opetukseen mm. Lauri Ojalan ja Jorma Svanströmin ohjauksessa. Svanström on ollut esikuvani elämäni monessa vaiheessa.
Putkiasentaja-isä oli havainnut Harrin lahjat ja innon soittamiseen. Niinpä pojalle hankittiin ensimmäinen oma kunnon instrumentti Pohjoismaiden Sähkö Oy:stä. Sen möi maineikas torvikauppias Yrjö Latva.
Harrin ensimmäinen varsinainen kontakti jazziin tapahtui vuonna 1970 Settlemen Big Bandin harjoituksissa. SBB:tä johti tuolloin Erkki Hyvönen, vahvasti musikaalinen persoona. Orkesteri osallistui vuonna 1973 Kuopion SM-kisoihin ja sijoittui kolmanneksi neljästä osallistujasta.
Insinööriksi ja OTJB:n oppiin
Muusikon arkeen Harri tutustui varusmiespalveluksessa Turun Laivaston Soittokunnassa. – Varsinais-Suomen varuskunnat tuli kierrettyä ja soittajan arki valkeni hyvine ja vähemmin hyvine puolineen. Minua houkuteltiin armeijan leipiin Sibelius-Akatemian kautta.
– Päätin kuitenkin pitää musiikin harrastuksena ja valmistuin LVI-insinööriksi vuonna 1979 Helsingin Teknillisestä Opistosta. Aloitin heti päivätyöt Insinööritoimisto Olof Granlund Oy:n palveluksessa.
Vuonna 1978 Old Time Jazz Bandissa (OTJB) vapautui trumpetistin paikka ja Harri sai kiinnityksen orkesteriin liki kymmeneksi vuodeksi. Munkki-niemessä 1950-lopulla alkunsa saaneen orkesterin pojat etunenässä Tapani Renkonen, Pertti Mustonen ja Jussi Piha olivat taltioineet valtavan määrän jazzin varhaisvuosien repertuaaria.
– Näistä stemmoista oli hyvä aloittaa klassisen jazzin perusopinnot. 1980-luvun alussa nousimme harjoituskellarista esiintymislavoille. Keikkapro-moottoreina toimivat Alpo Collanus ja Ilpo Rahtu.
OTJB:n keikka 2.11.1981 huomioitiin jopa Helsingin Sanomissa valokuvan kera. Julius Heikkilä kirjoitti mm. ”samoin saatiin todeta Harri Aavaharjun oikein onnistuessaan linjakkaaksi trumpetistiksi”.
Keikkoja alkoi pukata. OTJB esiintyi säännöllisesti mm. Groovyssa ja yksityistilaisuuksissa. Porin jazzeilla esiinnyttiin useampana vuonna, samoin tutuksi tuli Sea- ja Kaamosjazzit. Harri oli merkittävässä osassa bändin uudelleen tulemisessa. OTJB oli elänyt ”mystistä kellarivaihetta” useita vuosia.
– Old Time Jazz Bandin silloisen uran tähtihetki koettiin vuonna 1986 New Orleansissa, jossa se esiintyi Jazz & Heritage festivaalien virallisessa ohjelmassa ainoana eurooppalaisen yhtyeenä. Siellä syntyivät myös Harrin ensimmäiset kontaktit paikallisiin muusikkopiireihin.
Harrin trumpetti vaihtui kornettiin OTJB:n 40-vuotiskonsertissa Savoy-teatterissa syksyllä 1997. – Olen ollut aina ”vastarannan kiiski”. Yleensä kornetista siirrytään trumpettiin. Löysin pehmeäsointisen torven ja se tuntui paremmalta.
Musiikilliset näkemyserot johtivat sittemmin OTJB:n jakautumiseen kahteen osaan, syntyi Reine Rimón & Her Hot Papas. ”Papoissa” Harri jatkoi New Orleans jazzin jatko-opiskelua Alpo Collanuksen ohjauksessa.
Varsin pian oli kuitenkin aika koota omia yhtyeitä mm. Riverboat Jazz Band ja Bourbon Street Brothers. Vuonna 1994 Harri perusti tunnetuimman omista bändeistään nimeltä Riverside Rascals.
– ”Jokivarren Vintiöt” sai alkunsa olutpanimon sponsoroimasta kvartetista, joka täydentyi myöhemmin sekstetiksi. Kokoonpanomme miehitys on elänyt vuosien varrella. Tärkeää on muusikoiden kuuntelu ja ideoihin tarttuminen. Solistivieraita riveissämme on vieraillut aina New Orleansista ja Australiasta saakka.
New Orleans -kokemuksia Harri pitää urallaan hyvin merkittävinä. – Siellä leipänsä tienaavia muusikoita tavatessa on aina hienoa huomata miten laajasti he ymmärtävät jazzin ja sen historian. Poikkeuksetta kaikilla muusikkoura on alkanut brass bandeissa. He tuntevat traditionaaliset kappaleet, oli kyse sitten gospeleista tai standardeista. Nuotteja ei tarvita.
Classic Jazz ry – toimittaja
– Pääkaupunkiseudun jazzelämä oli 1990-luvun alussa varsin synkkää. Groovy oli kuollut ja kuopattu, keikkoja oli tarjolla varsin vähän. Puolenkymmentä klassisen jazzin orkesteria kitkutteli harjoituskämpillään miettien, että olisi kiva soittaa joskus elävälle yleisölle, muistelee Harri tilannetta, kun ”Helsinki oli Tiranan lisäksi ainoa eurooppalainen pääkaupunki, jossa ei ole jazzklubia”.
Eräänä alkukevään iltana 1990-luvun alussa kokoontui Helsinkiläisessä ravintolassa joukko tyylisuunnan muusikoita. Mukana olivat Antti Sarpila, Pekka Mesimäki, Pekka Iiramo, Ilkka Virto, Jukka Järvelä, Jouko Keskimäki ja Harri Aavaharju.
Muutaman tuopin ja vilkkaan keskustelun jälkeen kiteytyi ajatus yhdistyksen perustamisesta. Sen toiminta-ajatukseksi muotoutui mm. jazzmusiikin tunnettuvuuden parantaminen ja bändien esiintymismahdollisuuksien lisääminen. Näin syntyi Classic Jazz ry. Puheenjohtajaksi valittiin Harri ja sihteeri-rahastonhoitajaksi Jukka Järvelä.
– Ryhdyimme välittömästi toimiin ja varasimme Savoy-teatterista illan syksyllä 1991. Ensimmäisillä festivaaleilla esiintyi kotimaisten bändien lisäksi brittipasunisti Campbell Burnap. Yleisö löysi tilaisuuden ja jazz svengasi riemukkaasti.
– Jazzkoulutuksen ja -kurssitoiminnan ohella toimitimme Classic Jazz News -lehtistä huhtikuusta 1993 aina huhtikuuhun 1995 saakka, yhteensä noin 20 numeroa. Sitä jaettiin mm. Storyvillen asiakkaille. Yhdistyksen jäsenet tekivät myös jazz-aiheisia ohjelmia radioon.
Classic Jazz ry liittyi Suomen Jazzliiton jäseneksi vuonna 1994 ja Harrista tuli myös hallituksen jäsenen. Yhdistyksen jakama vuosittainen Louis Armstrong -palkinto on saavuttanut suurta arvostusta. Sitä on jaettu parisenkymmentä kertaa. Ensimmäisen palkinnon sai Jan Lindén vuonna 1991.
Päätoiminen promoottori
– Ensimmäisillä Classic Jazz Festivaaleilla meille esittäytyi myhäilevä herrasmies, nimeltään Jorma Railonkoski. Varsin pian selvisi, että hän oli avaamassa Helsinkiin jazzklubia, jonka ohjelmapolitiikka seuraili yhdistyksemme linjoja.
Tammikuun lopulla 1993 avattiinkin Museokadun vanhaan hiilikellariin Storyville ja Classc Jazz ry:n bändit kiinnitettiin sinne vakioesiintyjiksi. Paikan suosio oli heti alusta lähtien valtaisa. Storyvillen 21 vuotta ovat lisänneet merkittävästi muusikoiden työmahdollisuuksia.
Rakennusalalla elettiin hiljaista aikaa 1990-luvulla. Harri perusti oman yrityksen ja jätti turvallisen leipätyön. Hän oli työskennellyt LVI-alan merkittävimmän konsulttitoimiston palveluksessa valmistumisestaan lähtien. Toiminimi mahdollisti mitä erilaisimmat toimeksiannot insinööritehtävistä soittokeikkoihin.
– Vuoden 1995 alussa Jorma Railonkoski kutsui minut palaveriin. Sen seurauksena alkoi uusi urani elämysteollisuuden palveluksessa. Storyvillen keikkabuukkaukset laajenivat myös Railonkosken On The Rocks ja Copacabana -ravintoloihin. Tutustuin syvemmin uusiin muusikoihin ja genreihin; salsaan sekä rock and rolliin. Parhaimmillaan ”ohjelmatoimistoni” hoiti vuosittain 900 esiintyjäbuukkausta.
Harrin lehtimiehen rooli jatkui tiiviisti samalla Railonkosken ravintoloiden Happy Hour News –lehden toimittamisella. Näiltä ajoilta saakka olemme saaneet lukea Harrin asiantuntevia ja erinomaisia kirjoituksia myös Jazzrytmit -lehden sivuilla ja nettilehdessä.
Storyville kausi oli Harrille melkoista verkostoitumisen aikaa. – Sain seurata hienolta näköalapaikalta jazzmaailmaa ja tutustuin lukemattomiin muusikoihin. Eri kulttuureista tulevien muusikoiden välillä on selviä eroja.
– Jazzmuusikot ovat säännöllisesti helppoja tapauksia. He ovat tottuneet liikkumaan itsenäisesti ja kaikki toimii. Sen sijaan latinomuusikoita pitää isännöidä ja paijata. Heidän aikataulunsa ovat aivan omaa luokkaansa.
– Monella jazzbändillä olisi oppimista rockareiden työtavoista ja valmiudesta myydä itseään. Heillä on loistavasti tuotettuja tuotteita, hyvä-soundisia levyjä, julisteita ja kotivuja sekä nykyisin myös tasokasta YouTube -aineistoa.
Paluu juurille
Storyvillen hektisen kymmenen vuoden työrupeaman jälkeen Harri jätti musiikin harrastukseksi ja palasi juurilleen Ins.tsto Olof Granlundille vuonna 2004. – Työssäni on ollut paljon hyötyä soittajataustasta. Suunnittelukohteita on kertynyt monipuolisesti ja myös pari musikaalistakin kohdetta, Kuopion Musiikkikeskus ja Sibelius-Akatemian Töölönkadun saneeraus.
Vankan toimittajakokemuksensa Harri hyödynsi kirjallisessa 400-sivuisessa suurtyössä. Hän toimitti yhdessä Reijo Hännisen ja Markku Jokelan kanssa Olof Granlundin historiikin: ”Suomalaista talotekniikan suunnittelua vuodesta 1960”. Juhlakirja valmistui vuonna 2010 yhtiön täyttäessä 50 vuotta.
– Konsultointitehtävissä ja projektityössä hankitusta osaamisesta on puolestaan ollut hyötyä niin keikkojen myynnissä kuin taloushallinnossakin.
– Muusikoiden on edelleen hyvin vaikea ymmärtää mistä palkkio koostuu. Monet lakisääteiset velvoitteet, matka- ja puhelinkulut ym. pienentävät rivisoittajalle käteen jäävää osuutta. Luullaan, että bändiliideri vetää itselleen välistä.
Vuonna 2010 Harri siirtyi virkamieheksi Vantaan kaupungille. Hän toimii Rakennusvalvonnassa LVI-tarkastusinsinöörinä ja on tyytyväinen monipuoliseen työhönsä. – Päivät täyttyvät erilaisista palavereista, työmaakatselmuksista, rakennuslupien käsittelystä, neuvonnasta ym.
Soittaminen kuuluu edelleen Harrin elämään kiinteästi. Hän laittoi kornetin kaksi vuotta sitten toistaiseksi ”telakalle” ja soittaa ukuleleä elokuussa 2013 perustamassaan Helsinki Ukulele Orchestrassa. Harri asuu Vuosaaressa vaimonsa Raijan kanssa. Harrilla on kaksi aikuista lasta.
Harri Aavaharjun tärkeimpiä bändejä:
– Old Time Jazzband 1978-1987
– Reine Rimon & Hot Papas 1987
– Riverboat Jazz Band 1987-1995
– Bourbon Street Brothers 1993-1996
– Riverside Rascals 1994-
– Hardy´s Gäng 1996-
– Helsinki Ukulele Orchestra (HUO) 2013-
Teksti perustuu Osku Rajalan artikkeliin “Puolivuosisataa Harri Aavaharjua”, Jazzrytmit 1/2004 ja täydennetty haastattelulla maaliskuussa 2014.
