Suomen Trumpettikilta ja Arttu Sipilä toteutti Hannu Pätysen haastattelun striimattuna Mikkelin vanhalla kasarmialueella. Haastattelu on katsottavissa killan FB-sivulla. Syyt tallennuspaikan valinnalle selviää myöhemmin tässä jutussa ja suoraa lähetystä seurasi ilahduttavan runsas joukko jäseniä, jotka myös esittivät kysymyksiä. Lähetys oli osoitus siitä innosta, jolla uusi media otetaan haltuun. Jatkoimme Hannun kanssa jutustelua siitä mikä unohtui livehaastattelusta.
Kotikaupunkini Mikkeli
– Synnyin Mikkelissä vuonna 1949 ja täällä vietin pari ensimmäistä vuosikymmentä. Musiikin harrastamisen aloitin seitsemänvuotiaana kirkon poikakuorossa. Minua peloteltiin äänenmurroksella mutta sopiva instrumentti oli aluksi hakusessa. Kuulin paljon Mikkelin Varuskuntasoittokuntaa, joka oli tasokas ja jonka konsertteja lähetettiin paljon radiossa.
Naapurissa asui kaveri, joka soitti bassoa ravintolabändissä ja hänelle tuli kerran kuussa Down Beat -lehti ja sen mukana aina joku uusi jazzlevy. Niitä kuunneltiin ja hän puhui soinnuista. Bix Beiderbecke, Louis Armstrong, Fats Navarro, Clifford Brown ja Chet Baker olivat mieleisiä.
Kun basistikaveri tuli vastaan kadulla, hän sanoi soinnun ja piti heti vastata mitä ääniä sointuun kuuluu. Vastauksen piti tulla kuin apteekin hyllyltä.
Vuonna 1958 pyrin Mikkelin musiikkiopistoon ja siellä opettajana toimi Pentti Ylönen, jolle olen kiitollinen alkuvaiheen opastuksesta. Ensimmäinen trumpettini oli itäsaksalainen, pienikelloinen Leader-merkkinen soitin, jossa oli alapuoliset venttiilijouset.
Esikuvat
Eihän siihen aikaan ollut niin hirveästi laitteita, mutta kyllä jonkun levyn pystyi kuulemaan silloin tällöin ja radiosta myös jotain. Ossi Runnen laulava soittotyyli tuli tutuksi ja Eddie Calvert ja Harry James soittivat myös hienosti.
Myöhemmin sitten Lill Jörgen Petersen. Asuimme aivan Urheilutalon naapurissa ja siellä järjestettiin tansseja. Sieltä jäi mieleen Reino Kotaviidan soitto. Kuuntelin soittoa ulkona tuuletusikkunan kautta, jonka eteen tein kasan lumesta.
Se kaikki vaikutti varmasti mielikuvaan miltä soiton pitäisi kuulostaa.
Soitto-oppilaana
Siihen aikaan oli mahdollisuus ryhtyä soitto-oppilaaksi ja niin tein vuonna 1963 viiden vuoden sopimuksen Puolustusvoimien kanssa. Siihen kuului neljä vuotta palvelusta soittokunnassa, alokasaika ja aliupseerikoulu, jonka jälkeen tarjottiin kersantin vakanssia. Elokuun 1. päivänä vuonna 1963 kävelin Mikkelin varuskunnan portista sisään ja aloitin palveluksen.
Herätys oli kello 6.45 eli puoli tuntia myöhemmin, kuin varusmiehillä. Sitten aamupesu ja aamupala, jonka jälkeen oli siivousta. Ensin ryhmän harjoitukset ja sitten koko soittokunnan harjoitukset. Iltapäivällä oli teoriaa tai sitten esiintymisiä. Harjoitteluun oli myös runsaasti aikaa, eri asia oli sitten mitä ja miten harjoiteltiin.
Olin sen verran pitkällä, että pääsin tanssikeikoille ja ansaitsin sen verran rahaa, että pääsin Heimo Savolaisen soittotunneille Helsinkiin. Heimo oli toiminut soittokunnassa aikaisemmin ennen siirtmistään Helsinkiin. Hän toimi vielä myöhemminkin tärkeänä mentorina.
Kun sitten kyseltiin rahakeikoille, niin jouduin menemään komentajan juttusille kysymään lupaa mennä 16-vuotiaana soittamaan ravintolaan. Arbania olin siihen mennessä harjoiteltu, joten korukuviot, helyt, trillit ja muut hienoudet oli hallussa eversti Jouko Hynninen, Mannerheim-ristin ritari, kysyi että kun siellä tarjotaan sitä alkoholia! Hetken mietin, että tässäkö tämä nyt oli. Sitten keksin, että onko niin, etten voi esiintyä myöskään aliupseeri- ja upseerikerhoilla. Eversti Hynninen vastasi, että hyvä on, lupa myönnetty.
Kasarmit olivat tietenkin puulämmitteisiä ja meidän soitto-oppilaiden piti huolehtia niiden lämmityksestä. Kasarmiaika ainakin opetti siivoamaan ja pilkkomaan halkoja. Lapsiahan me oltiin ja ehkä ympäristö ei ollut paras mahdollinen siinä iässä, mutta monella ei ollut varaa ja muita mahdollisuuksia saada soitonopetusta. Sodastakaan ei vielä ollut hirveän pitkä aika ja monet esimiesasemassa olleet käyttivät asemaansa väärin. En kuitenkaan halua avata asiaa enempää nyt, enkä myöskään myöhemmin.
On syytä mainita, että Mikkeli on ollut melkoinen paikka kasvaa nuorille trumpetisteille. Soitto-oppilaana siellä aloittivat myös Erkki Karjalainen ja Lahden orkesterissa soittanut Jouko Perälä.
Sotilassoitto riitti
Varusmiespalveluksen jälkeen olin vuoden väliaikaisella kessun vakanssilla. Vakituiseen vakanssin saamiseksi olisi pitänyt mennä sotakouluun ja se ei nuorta miestä kiinnostanut. Tulin eräänä sunnuntaina harjoittelemaan kasarmille ja sinne soitti timpanisti ja lyömäsoittaja Raimo Nikulainen.
Raimo kehotti hankkimaan Helsingin Sanomat. Kävin ostamassa lehden ja ainoa kiinnostava juttu oli ilmoitus ”Jyväskylän sinfoniaorkesteri hakee trumpetinsoittajaa”.
Ilmoittauduin koesoittoon ja sain paikan. Jyväskylän konservatoriossa trumpetinsoiton opettajana oli Jorma Räsänen ja hän soitti säännöllisesti kakkostrumpettia tarvittaessa.
Kolme vuotta kului Jyväskylässä ja sitten aukesi paikka Radion Sinfoniaorkesterissa. Sinne päästiin samaan aikaan Heimo Savolaisen kanssa. Kolme vuotta konsertoitiin Kulttuuritalolla ja seuraava etappi oli Bulevardilla Kansallisoopperassa. Sain sieltä äänenjohtajan paikan. Tykkäsin oopperamusiikin soittamisesta, vaikka olihan se rankkaa, kun saattoi olla yhdeksän työvuoroa viikossa.
RSO
Karjalaisen Erkin tapasin vasta koesoittopäivänä, vaikka olin tietysti kuullut hänen soittoaan. Meitä oli RSO:ssa samanaikaisesti kolme trumpetistia Mikkelin soittokunnasta.
Kun Finlandia-talo valmistui, harjoittelimme edelleen Kulttuuritalolla ja vasta kenraaliharjoitus pidettiin Finlandia-talolla. Kaunis sali se oli muttei ehkä kovin toimiva.
Vielä oli edessä yksi koesoitto, kun Lauri Ojala jäi eläkkeelle Helsingin kaupunginorkesterista. Siellä toimin äänenjohtajana 30 vuotta.
HKO
Helsingin kaupunginorkesteri on ollut hieno työpaikka. Teimme paljon kiertueita. Olen laskenut, että olen ollut yhteensä yli puoli vuotta Japanissa. Kolmen viikon kiertue, 19 konserttia 19 paikkakunnalla. Aikaero ja soittokunnon ylläpito oli tosi haastavaa. Se oli silloin rankkaa, mutta nyt jälkeenpäin kaikki tuntuu ihan kivalta.
Paavo Berglundin johdolla soitimme paljon Sibeliusta, ja joka kerralla hän löysi tulkintaan jotain uutta.
Harjoittelu
Harjoitteluuni kuuluu hyväksi koetut perusrutiinit. Tarpeitten mukaan käytän tiettyjä perussääntöjä. Clarke ja Arban ovat hyviä lämmittelyharjoituksia. Pitkiä ääniä soittamalla pääsee flow-tilaan. Lämmittelyn/harjoittelun raja on usein aika häilyvä.
Lämmittelyrutiiniin 50 minuuttia riittää, tärkeää on mitä tekee sen lopun ajan. Kun sellisti Pierre Fournier järjesti mestarikurssin, hän kertoi kertoi, että häneltä kysytään yleensä, kuinka paljon harjoittelet. Harvemmin kukaan kysyy, miten harjoittelet.
Trumpetistin elämä on jatkuvaa muutosta. Tiedon ja ammattitaidon kanssa tasapainoilua. Eihän tällä ole järjen kanssa mitään tekemistä. Onneksi joku aina jää koukkuun.
Savonlinnan oopperaorkesteri
Savonlinnan oopperaorkesterissa soitin 30 kesää. Se oli upea kokemus. Oopperoissa on niin paljon hienoa soitettavaa. 70-luvun loppupuolella elettiin suomalaisen oopperan nousukautta. Aulis Sallisen Ratsumies ja Joonas Kokkosen Viimeiset Kiusaukset olivat menestysteoksia.
Savonlinnan meiningissä oli talkootekemisen henkeä, jota loi Martti Talvela. Korkeatasoiset solistivieraat pitävät Oopperajuhlia edelleen yleisöä houkuttelevana festivaalina.
Muita orkestereita
Olin perustamassa Suomalaista vaskiyhtyettä 70-luvun lopulla ja perustajajäsen myös Suomalaisessa Kamariorkesterissa. 90-luvun taitteessa syntyi ajatus yhdistää jazz- ja klassisen puolen muusikoita samaan bändiin.
Esko Heikkinen kirjoitti arrit ja Super Brass tarjosi monityylisen kattauksen vaskitulkintoja muun muassa vanhemmista jazzstandardeista sekä elokuvasävelmistä.
Työkalut
Trumpettina minulla on karvalakkimallin Bach 37, joka on tehty 70-luvulla ja pari vuotta sitten vaihdoin Wedgen suukappaleeseen. Sitä ennen soitin yli 30 vuotta Bachin 1 C:llä, jonka oli modifioinut tanskalainen Hovald. Siihen porattiin isompi aukko. Kun oli töitä jatkuvasti en uskaltanut vaihtaa kapulaa.
Trumpettikilta
Olin mukana trumpettikillan perustamisvaiheessa. Kokoonnuimme meidän yksiössämme Kulttuuritaloa vastapäätä. Paikalla olivat Erkki Karjalainen, Raimo Sarmas ja Aki Välimäki. Perustava kokous pidettiin sitten Tampereella. Kesällä 1977 pidettiin ensimmäinen leiri Pinsiössä. Heti alussa pyrittiin solmimaan suhteita kansainväliseen trumpettikiltaan.
Olen ilolla seurannut miten kiltalaiset ovat ottaneet uuden teknologian käyttöön. Tosi kivoja videoita on julkaistu mm. Jukka Eskolalta, Miikka Saariselta ja Visa Haaralalta. Tiedonvälitys on tärkeää.
Levytyksiä
Helsingin Kaupunginorkesterin kanssa tehtyjen taltiointien määrää en edes muista. Solistiyhtye Imperialin kanssa teimme pitkäsoiton. Varsinkin 70-luvulla oli paljon myös studiokeikkoja, kaikenlaista kevyttä musiikkia.
Harrastukset
Hankin lentolupakirjan ja kävin usein kenraaliharjoituksen ja konsertin välissä puolen tunnin lennolla pyörähtämässä meren päällä. Se auttoi keskittymään. Lukeminen on säilynyt myös harrastuksena aivan soitto-oppilasajoista lähtien.
Musiikki
Vaikka jazz- ja kevyt musiikkikin kiinnostivat, olen sielultani klassisen musiikin muusikko. Ja on pakko sanoa, että työpaikkamusiikki on ollut hyvää.
60-luvulla kasarmilla oli sellainen ylellisyys, kun ULA-radio. Radiosta tuli ohjelma, jossa Eino-Juhani Rautavaara avasi Claude Debussyn teosta La Mer. Silloin mietin, että peeveli vieköön, pääsisipä joskus tuollaista soittamaan.
Eläkkeellä
Harjoittelin eläkkeelle jäämistä pitämällä sapattivuoden ja menin opettamaan Kuopion konservatorioon. Siellä oli pari laiskan sutkeata oppilasta. Päätimme perustaa Lee Morgan -kerhon, joka kokoontui lauantaisin. Kuuntelimme levyjä ja soitettiin Clarkea.
Palasin muutamaksi vuodeksi orkesteriin ja nyt olen ollut nyt 12 vuotta eläkkeellä. Vaikeata se on kyllä ollut. Sitä yrittää pitää itsensä kuosissa ja lueskella. Tykkään myös laiskotella.
Telkkarista tulee katsottua hyviä konsertteja. Minulla on ollut muutama oppilas kansanopistossa. Katsotaan nyt, miten jatketaan koronatauon jälkeen.
Pidän edelleen yhteyttä moniin trumpetisteihin ja puhelimessa voidaan keskustella vaikkapa ansatsista, mistäpä muusta.
Takaisin Mikkeliin
Parisuhteen myötä asuinpaikaksi valikoitui Mikkeli, jota ennen asuin kymmenen vuotta Lallukan taiteilijakodissa. Tämähän on leppoisa paikka ja vanhastaan tuttu ympäristö.
Lopuksi
Petteri Salomaa totesi Cardiffin laulukilpailun yhteydessä jotenkin näin, ”jokaisen laulajan pitää löytää oma sielunsa”. Tämä ajatustapa sopii hyvin myös trumpetistille.
