Eeppi Ursin on rakentanut määrätietoisesti uraansa koko 2000-luvun. Hän voitti vuonna 2001 Lady Summertime -jazzlaulukilpailun ja on sen jälkeen esiintynyt niin solistina, oman yhtyeensä kanssa kuin myös Club For Five -lauluyhtyeen riveissä. Albumeita on syntynyt tasaiseen tahtiin, joista viimeisin on Jäljet, joka julkaistiin syyskuussa 2017. Uuden albumin syntyvaiheita Eeppi availi etähaastattelussa.
Covid kirkasti uuden tekemisen suunnan
-Muutin New Yorkiin helmikuussa 2020 juuri ennen pandemian alkua. Kirjoitin suurimman osan albumin kappaleista pandemian aikana New Yorkissa ja Suomessa vuonna 2020. Tänä aikana mulle myös kirkastui, että haluan tehdä selkeästi singer-songwriter-tyylisen levyn, jossa on bändi mukana. Alun perin olimme tekemässä enemmän pop-levyä siinä mielessä, että oli tarkoitus käyttää enemmän ohjelmoituja osuuksia taustoissa.
Speechless
-Albumilla on 11 uutta kappaletta, joita on vaikea sijoittaa tarkasti mihinkään erityiseen kategoriaan. Kaksi raitaa on julkaistu Youtubessa. Albumi julkaistaan 4. helmikuuta. Levyn julkaisukeikka tehdään 12.2. Helsingin Koko-klubilla, jonne näillä näkymin voidaan ottaa 50 nopeinta lipun lunastanutta. Toinen keikka järjestetään Koko Jazz klubilla Iisalmessa 18.2.2022.
When It’s All Over
Albumin sävellykset ja sanoitukset ovat Eepin tuotantoa, ja hän vastaa myös pianosta ja laulusta levyllä. Muina muusikoina toimivat kitaristi Petteri Sariola, basisti Timo Hirvonen ja rummuissa Jyri Sariola.
-Teimme bändin pohjaäänitykset Mimix Studiolla toukokuussa 2021. Lauluäänitykset tein suurimmaksi osaksi kesällä 2021 New Yorkissa, ja viimeistelimme levyn tuotannon ja miksauksen Jyri Sariolan kanssa syksyllä 2021.
Onko albumilla joku teema/julistus?
-Albumin kantava teema ja henkilökohtainen tarinani liittyy nimikappaleeseen Speechless. Pikkutyttönä mua kiusattiin koulussa, koska olin ujo, enkä uskaltanut oikein puhua. Olin “speechless”. Musiikista tuli selviytymiskeino, kun rupesin soittamaan pianoa koulun juhlissa ja pian myös lauloin bändeissä ja tykkäsin esiintyä. Kaikki olivat ällikällä lyötyjä. Yhtäkkiä mulla oli ääni ja mä olin jotain muuta kuin ujo, säälittävä tyttö. Tässä vaiheessa uraa tuntuu luontevalta olla avoin tästä.
Kappaleiden nimistä syntyy tarina?
Speechless, Down, When It’s All Over, Lights Out, In the Rain, Abc 123, Angels Falling, Spring, Counterpart, Can You Remember, Take Me Home
– Mun tekstit ei usein ole kovin hilpeitä. Niissä on paljon haikeutta, kaipuuta paremmasta, pohdintaa moraalista, ihmisen valinnoista ja teoista. Semmosta elämästä selviytymistä. Laulujen kirjoittaminen on mun tapani käsitellä maailmaa ja elämää mun ympärillä. Olen pohjimmiltani aika ahdistunut tyyppi, mutta tosi toimelias sellainen.
Kuvan on ottanut Erika Haavisto ja kansitaiteesta on vastannut Jenni Hyttinen.