– UMO Helsinki Jazz Orchestra on kiistatta maailmanluokan big band, jota valitettavasti ei tosin riittävästi tunneta ainakaan Suomen ulkopuolella, sanoo orkesterin taiteellisena johtajana vuoden alussa aloittanut Ed Partyka. Chicagossa syntynyt nykyään 52-vuotias Partyka on on selvästi innostunut orkesterin tasokkuudesta.
– UMO on todella valtavan ammattitaitoinen orkesteri pystyen soittamaan korkeatasoisesti melkein mitä tahansa materiaalia. Esimerkiksi trumpettisektiota uskallan väittää ehkä korkeatasoisimmaksi mitä olen big bandeissa kuullut. Saksofonisektiossa taas on hienoa, että perusfonien lisänä soittajilla on todella laaja sivusoitinten valikoima.
Partyka kehuu vuolaasti orkesterin valmiuksia yhteistyössä kapellimestarin kanssa.
– UMO:n soittajat tajuavat pienestä ja myös muistavat tehdyt huomautukset. Kaikissa johtamissani orkestereissa tällaiset muutosesitykset ole aina suinkaan menneet perille.
Hänen mielestään olisi myös suotavaa, että orkesterin soittajien profiilia olisi terästettävä, sillä hänen mielestään orkesterissa monia mahtavia solisteja, joita yleisön olisi syytä arvostaa enemmän.
Kansainvälistymistä vahvistettava
– Olisi tärkeää, että Suomessa myös päättäjät havaitsisivat UMO:n olevan kansainväliselläkin asteikolla todellinen aarre. Siksi minua on kauhistuttanut puheet orkesterin tuen kaventamisesta. Päinvastoin, orkesteriin olisi panostettava lisää, jotta pystyisimme nostamaan myös sen tunnettuutta Suomen ulkopuolella.
– Se vaatii paljon tekemistä. Tärkeitä olisivat esimerkiksi kansainväliset kiertueet, levytykset ja myös ammattitasoiset videot, joilla orkesteria pystyisi markkinoimaan Suomen ulkopuolelle.
Ed pitää hyvänä esimerkkinä tällaisen panostuksen tuloksellisuudesta saksalaista WDR-orkesteria, joka on tehnyt useita kiertueita USA:kin ja saanut levyistään Grammy-ehdokkuuksia menestyen myös erilaisissa suosikkiäänestyksissä.
– Toivoisin, että julkisesta tuesta päättävät poliitikot ymmärtäisivät tämän ja lisäisivät UMO:n saamaa tukea.
Vakituisuus nostaa tasoa
Ed Partyka puolustaa vahvasti vakituisella pohjalla toimivia institutionaalisia big bandeja.
– Kyllä helposti kuulee erot yhteissoitossa sellaisten ja silloin tällöin koossa olevien orkesterien välillä. Jos orkesteri haluaa esittää hiemankaan vaativampaa musiikkia, se tarvitsee siihen riittävästi harjoitusaikaa. Kolmella harjoituspäivällä ammattimainen orkesteri siihen pystyy.
– USA:ssa monetkaan ammattisoittajista koostuvat isot orkesterit eivät juuri harjoittele taloudellisten syiden takia. Siksi myös niiden ohjelmisto rajoittuu usein erilaisiin tunnettujen orkesterien kappaleisiin.
– Sinänsä tässä ei ole mitään pahaa, soittaahan UMO:kin big band-klassikkoja. Mutta jos ainoa orkesterin mittari on lipputulot, silloin edistyksellisen ohjelmiston esittäminen ei onnistu.
Ed Partykalla on jo 40 vuoden big band-kokemus.
– Aloitin pasuunan soiton 10-vuotiaana ja jo 12-vuotiaana soitin koulun big bandissa. Pian myös huomasin, että soitan ihan hyvin hyvin ja päätin ryhtyä koulun jälkeen opiskelemaan musiikkia tosissani.
Yksi mittari tasosta oli hänen pääsynsä 18-vuotiaana eri puolilta USA:ta peräisin olleista muusikoista koottuun kesäkiertueen tehneeseen nuoriso-orkesteriin.
Bassopasuuna luonteva valinta
Jo varsin varhain Edin pääsoittimeksi tuli bassopasuuna. Sivusoittimena on ollut tuuba.
– Huomasin, että minulle luontevampaa on soittaa alapäässä. Jos soittaisin pasuunaa, niin pasunistien kesken olisi jatkuvaa kisaa soolotilasta ja siitä kuka on ykköpultissa, kuka kakkosessa ja kuka kolmosessa. Kun soitat bassopasuunaa, niin sinulla on oma tonttisi ja kun kehityt riittävän hyväksi, sinulla riittää myös työtä.
Ed aloitti opiskelut Northern Illinois-yliopistossa Chicagon lähellä. Siellä hän myös alkoi kirjoittaa musiikkia. Yliopistoaikanaan hän myös myös löysi esikuvansa.
– Kerran kaverini sanoi, että hänellä on uusi levy, joka minun on syytä kuulla. Se oli Bob Brookmyerin ja Mel Lewis big bandin albumi, jonka kaikki kapppaleet Brookmeyer oli säveltänyt ja sovittanut. Tuon albumin ansiosta hänestä tuli idolini.
BA-tutkinnon jälkeen Ed suunnitteli aluksi uraa Kaliforniassa säveltäjänä ja studiomuusikkona. Hän lähti 1990 suurin toivein Los Angelesiin, mutta pettyi nopeasti.
– Varsin nopeasti huomasin, että siellä musiikki on pelkkää bisnestä. Huomasin vihaavani Los Angelesia ja palasin Chicagoon. Paluuni jälkeen osallistuin Euroopassa jo pitkään asuneen pasunisti Jjiggs Whighamin pitämään workshopiin.
– Whigham oli myös professorina Kölnin musiikkikorkeakoulussa. Hän kehotti minua hakemaan sinne. Tuolloinhan Köln oli yksi kolmesta Euroopan korkeakoulusta, jossa saattoi opiskella jazzia yliopistotasolla. Nykyään sellaisia korkeakouluja on pelkästään Saksassa 17 ja muualla Euroopassa useita kymmeniä.
Idoli tuli luokse
Ed teki hakemuksen Kölniin ja pääsi koesoiton jälkeen opiskelemaan MA-tutkintoa.
– Alkuperäisenä ajatuksenani oli, että olen kaksi vuotta Kölnissä, minkä jälkeen muutan New Yorkiin ja ryhdyn opiskelemaan Bob Brookmyerin johdolla.
– Mutta kuinka ollakaan jo ensimmäisenä opiskeluvuotenani Bob Brookmeyer tuli Kölniin pitämään sävellys-workshopia. En ollut tiennyt, että hän oli muuttanut Eurooppaan jo 1988. Näin sitten kävi, ettei minun tarvinnut mennä Brookmyerin luokse, hän tuli minun luokseni.
Tästä alkoi melkein parikymmentä vuotta kestänyt yhteistyö, jonka puitteissa Ed myös soitti Brookmeyerin eurooppalaisista muusikoista kootussa New Art Orchestrassa soittaen myös sen levytyksissä 1997 lähtien.
Ed pitää menoaan Kölniin onnekkaana, sillä tuolloin siellä opiskeli lukuisia saksalaisia nuoren polven kärkimuusikkoja, muiden muassa trumpetisti Till Brönner. Opiskelun ohella saksalaiseen jazzkenttään verttuneesta Edistä tuli myös hyvin työllistetty freelance-muusikko asuen Kölnin jälkeen myös Stuttgartissa. Ensimmäinen hänen omissa nimissään tehty levytys oli 1997 äänitetty Tunnelvision.
Wien, Berliini, Graz
Saksan jälkeen Ed muutti 2001 Wieniin. Siellä hänen pääasiallinen työmaansa oli Matias Rüeggin johtama ja sovittama Vienna Art Orchestra.
– Sen kanssa teimme ehkä 75 keikkaa vuosittain. Sen ohella meillä oli Wienissä pääosin samoista muusikoista koostuva Concert Jazz Orchestra, koska halusimme soittaa muutakin kuin pelkkää Rüeggin kirjoittamaa musiikkia. Olin sen orkesterin kapellimestarina.
Ed oli myös soittanut Saksassa 1996 alkaen Nürnbergissä toimineessa Saturday Night Orchestrassa, jonka pääkapellimestarina ja taiteellisena johtajana hän toimi vuodet 2000-2006.
Tämän lisäksi hän alkoi 2000-luvun alussa vierailla monien orkesterien kapellimestarina Keski-Euroopassa. Kiinteää yhteistyötä hän on tehnyt mm. Franfurtissa toimivan WDR-mediayhtiön big bandin kanssa.
Wienin jälkeen Ed siirtyi Berliiniin 2007, jossa hän pääasiallisesti asui kolme vuotta. Berliinissä hän hän kokosi tulovuotenaan oman ison orkesterin.
– Ideana oli, että tämä orkesteri koostuisi Berliinissä asuvista muusikoista harjoittelun helpottamiseksi. Huvittavaa on, että muusikot ovat pysyneet suunnilleen samoina, mutta vain muutama heistä asuu enää Berliinissä. Aika moni heistä toimii nykyään opettajana korkeakouluissa ja he pystyvät järjestämään aikaa orkesterille.
Alusta lähtien Ed Partyka Jazz Orchestran tärkeä yhteistyökumppani on ollut b-flat -klubi, jossa orkesteri on harjoitellut ja tehnyt siellä useimmat keikkansa.
– Se on hyvä järjestely, sillä meille on kehittynyt sinne uskollinen yleisö, joka myös tuntee ohjelmistoamme ja osaa toivoa suosikkikappaleitaan.
– Kun 2010 muutin Itävallan Graziin, ajattelin aluksi siirtää orkesterinkin sinne, mutta huomasin nopeasti, että järkevämpää minun on matkustaa Berliiniin kuin että soittajat tulisivat Graziin.
Graziin Ed meni opettajaksi kaupungn taideyliopiston jazz-instituuttiin toimien nykyään sävellyksen ja teorian professorina sekä myös osaston johtajana. Samoin hän opettaa sävellystä Lucernessa Sveitsissä.
Grazin jazzlinjalla on noin 100 opiskelijaa ja noin 40 opettajaa, joista 15 päätoimista. Vuosittain sieltä valmistuu 20-25 opiskelijaa.
Ediin alkujaan kahdeksi vuodeksi kaavailema jakso Euroopassa on näin venähtänyt jo 30 vuoden pituiseksi eikä loppua näy.
UMO oli ennestään tuttu
Tulo UMO:n taiteellisen johtajan tehtävään käynnistyi kutsulla työhaastatteluun Helsingissä.
– Minut ja varmaan joitakin muitakin kanditaatteja pyydettiin haastatteluun. Minulle UMO ei ollut ennestään tuntematon. Minulla oli orkesterin levyjä ja tiesin UMO:n maineen. Siksi olin motivoinut tehtävään. Kun minut sitten valittiin, pystyin järjestelemään opetustehtäviä Grazissa ja Lucernessa saadakseni riittävästi aikaa UMO:lle. Näissä oppilaitoksissa katsotaan, että tällaisen johtamiskokemuksen ansiosta pystyn tuomaan myös opetukseen jotain uutta.
Edin ensimmäinen kevätkausi UMO:ssa katkesi koronavirukseen. Tautitilanten helpotettua orkesterin toiminta on pikkuhiljaa käynnistynyt uudelleen big bandista lohkottujen pienyhtyeiden voimin.
Keväkauden päätapauksiksi kaavaillut kaksi laulujavierailua eivät onneksi peruuntuneet kokonaan, vaan siirtyivät syksyyn. China Moses on kuultavissa 5. marraskuuta ja Ola Onabulé 12. joulukuuta.
