Yksi taideyliopisto Sibelius-Akatemian nor.DIG.-festivaalin kotimaisessa katsannossa kiinnostavimpia esiintyjiä oli Antti Lötjönen Quintet East-ryhmän konsertti Musiikkitalon Black Boxissa torstai-iltana, jossa kokenut muusikko tuli nyt vahvasti esiin säveltäjänä. Mitä moninaisimmissa yhtyeissä luottobasistiksi profiloitunut muusikko mieltää silti itse roolinsa ennen muuta kontrabasistiksi, ei niinkään säveltäjäksi. norDIG -iltakonsertin jälkeen torstaina oli tilaisuus keskustella maineikkaan basistin kanssa. Seuraavassa osia keskustelusta.
Hienosti onnistuneen illan Antti lukee yhtyeen ansioksi. Kvintetin muodostivat Jussi Kannaste (saksofoni), Joonas Riippa (rummut), Verneri Pohjola (trumpetti), Mikko Innanen (saksofonit) ja tietysti Antti itse, kontrabasso. Säveltäjä itse toi spiikeissään esiin vahvaa kaveruutta ja tuttuutta, mikä helpottaa musiikintekoa.
– En ole opiskellut sävellystä, enkä aio opiskellakaan. Minusta säveltäjän rooli on niin tykkänään toisenlainen kuin muusikon rooli, että koen ne vaikeaksi yhdistää. Sävelmiä tietysti teen mielelläni ja varsinkin, kun tunnen soittajat, Antti pohdiskelee.
Tehdä järjestelmällisesti kurinalaisia sävellyksiä tuntemattomille muusikoille ei siis innosta. Näin ollen varsinaisia esikuvia sävellystyöllekään ei oikein ole – Charles Mingus on tietyllä tavalla poikkeus. Mingusille tyypillinen, riffien bluesinomainen käyttö tuli vahvasti esiin nytkin, erityisesti balladityylin sovelluksissa ja bluessävyissä, vaikka varsinaista bluesnumeroa ei soitettukaan. Samoin Charlie Haden ilmentyi bassolinjoissa.
– Nykyään on kai aika vaikeaa olla jazzkontrabasisti kuulostamatta ainakin toiselta heistä… Kyllä he ovat minullekin erittäin tärkeitä innostajia ja tiennäyttäjiä, ja kiva juttu, jos sen kuulee tuotoksesta, Antti sanoo.
– Ehkä erityisesti Haden on ennakkoluulottomalla ja uudistavalla soitollaan vaikuttanut ajatteluuni ja musiikilliseen kehittymiseeni; ei ehkä niinkään riffien, mutta loop -sovellusten kautta.
Haden vältti totunnaista lähestymistapaa ja perinteistä kuviointia, ehkä yhtenä poikkeuksena Soapsuds, Soapsuds -levy yhdessä Ornette Colemanin kanssa. Näyte tässäkin konsertissa kuultiin tuon juuri tuon levyn avausraidalta, Mary Hartman, Mary Hartman -tunnarilla.
Mary Hartman oli yhdysvaltalainen, saippuaoopperoita parodioiva televisiosarja, jota esitettiin 1976–1977. Kappaleen jazztulkinta lienee nähtävä osana Colemanin omalaatuista huumoria, vaikka kuuntelukokemus nyt olikin tyylikäs ja henkevä.
Kontrabassolla on ilmeisesti melko hankalaa säveltää, varsinkin pizzicato -soitolla?
– Todella hankalaa – ehkä joskus soittaessani saan jonkun riffin tai patternin tai muun idean, mutta kyllä minä sitten istun pianon ääreen ja alan työstää ideaa eteenpäin, Antti kuvailee.
Ammattilaisen työkalut
Antti Lötjönen asettaa vaativat kriteerit sekä soittimelle että vahvistinlaitteille. Kontrabassossa oli todella viehättävä, syvä ja samalla vahva sointi, ei kuitenkaan päällekäyvä. Menin samaan vipuun kuin ilmeisesti kaikki muutkin, arvaillessani soittimen ikää vanhaksi.
– Se on vuodelta 2011, soitinrakentaja Jarkki Heinisen käsityötä ja tehty varta vasten minulle, tilaustyönä. Soundi on jo nyt hyvä ja paranee soiton myötä koko ajan, tyytyväinen basisti kertoo.
Suomen oloissa keskieurooppalaiset, perinteiset kontrabassomerkit eivät oikein menesty. Rankka ilmastomme asettaa varsinkin ahkerasti keikkailevan muusikon herkän soittimen kovien paineiden alle.
– Soittimen kestävyyden lisäksi tulee tietysti sointi, jonka haluan kuulostavan juuri minulta. Tämä on iso kontrabasso ja pidän kielet korkealla, käytän Sandhillin nauhamikrofonia – haluan soittoni kuuluvan bändin läpi, muttei sen yli, Antti tiivistää.
Flow festivaali joutui hurrikaanin kynsiin ja keikalla ollut Antti Lötjönen joutui pelastamaan ensin soittimensa – vahvistimien ja kaiutinkaapin pelastaminen olikin sitten myöhäistä.
Black Box -konsertissa käytössä ollut MarkBass oli lainavehkeitä ja soi muhkeasti, mutta uutta haetaan.
– Nyt etsin uutta vahvistinta ja siihen kaappia, ja tässä onkin haastetta: alan yrittäjät toimivat pitkin Eurooppaa, yleensä pienissä putiikeissa ja shopeissa, heitä on hankala löytää ja laitteiden testaaminen on lähes mahdotonta.
Muistikuva Antti Lötjösestä bassokitaristina piti paikkansa, vaikka hänet nykyisin tunnetaan kontrabasistina. Stanley Clarkin ja muiden lailla hän ei kuitenkaan aio yhdistää näitä kahta roolia.
– Toi olikin aika hauska juttu; juuri vastikään näin videon, jossa soitin bassokitaraa Kerkko Koskisen bändissä, aika kauan sitten, Antti muistelee huvittuneena.
– Mutta kyllä se aika on jo ohi; kahta roolia en tässäkään suhteessa aio kuljettaa rinnakkain – olen nimenomaan kontrabasisti ja haluan kehittyä siinä edelleen.
* * * *
Haasteita siis riittää. Toivotaan kuitenkin, että Antti Lötjönen jatkaa musisoinnin ohella myös sävellystyötä. Nyt kuullut sävelmät olivat kiinnostavia, niissä oli vahva groove ja haastetta löytyi nopeissa kuvioissa kokeneillekin soittajille.
Antti Lötjönen Quartet East; norDIG. festivaali torstai 5.10.2017, Musiikkitalon Black Box
Antti Lötjönen, kontrabasso / Joonas Riippa, rummut / Verneri Pohjola, trumpetti / Jussi Kannaste ja Mikko Innanen, saksofonit
