Hyytävä pakkanen puree poskista kaikkia ulkoilmaan uskaltautuvia Turun tammikuisessa illassa. Aura Flow´n Max Zenger, Henri Mäntylä ja Jussi Fredriksson istahtavat hetkeksi kertomaan kuulumisistaan ennen illan tärkeää tapahtumaa, levynjulkaisukeikkaa Café Tiljanissa.
Aura Flow´n alkutaipaleesta
– Yhtyeemme sai alkunsa loppuvuodesta 2010. Tunsimme toisemme entuudestaan ja siksi olikin helppoa lyödä hynttyyt yhteen ja alkaa soittaa jazzia. Yhteistyömme on ollut mutkatonta, sillä olemme hyviä kavereita keskenämme. Jussi on kaiken lisäksi ollut minun ensimmäisiä pianonsoitonopettajiani, samoin Maxin, selvittää Mäntylä.
– Meille oli myös tilausta sikäli, että Turun viettäessä kulttuuripääkaupunkivuottaan vuonna 2011 tarkoitus oli tuoda musiikkiohjelmistoon mukaan jokin turkulainen jazzbändi, kertoo Fredriksson.

Säveltäjät Mäntylä ja Zenger
Mäntylä kertoo bändin musiikkilinjauksen sijoittuvan hard bopin tietämille.
– Halusimme tehdä juurevaa ja svengaavaa, perinnetietoista jazzmusaa. Tyylisuuntamme alkoi hahmottua heti bändin alkutaipaleella ja linjaus tuntui luontevalta ilman keinotekoista säätämistä.
– Säveltämiseeni ei liity mitään suurta dramatiikkaa. Tavallisesti mieleeni tulee aluksi jokin idea, jokin rytminen teema tai melodinen aihe, joka voi olla lähtökohta ja josta saatan alkaa rakentaa sävellystä pidemmälle, kertoo Mäntylä.
Zenger puolestaan kuuntelee paljon musiikkia ja joskus inspiraatio saattaakin lähteä liikkeelle kuuntelun alla olevasta teoksesta, ei tietenkään kopioimalla, mutta ottamalla vaikutteita.

– Joskus sävellyksen lähtökohtana voi olla ihmissuhteet tai mikä tahansa muukin aihe. Kehittelen sävellystä eteenpäin ja jos siitä ei sillä kertaa tule valmista, se jää odottamaan seuraavaa työstökertaa.
– Emme olleet Henrin kanssa erikseen päättäneet minkä tyylisiä sävellyksemme tulisi olla Aura Flow´ta ajatellen. Tuotoksemme ovat vaan sopineet yhteen ja kuulostaneet hyvältä kokonaisuutta silmällä pitäen, selvittää Zenger.
– Levylle otettuja kappaleita olemme soittaneet jo pitempään yhdessä. Albumia varten ei ole tarkoituksella kirjoitettu uutta musiikkia, vaan pitkäsoittomme on eräänlainen ”The Best of Aura Flow” –kooste, nauraa Fredriksson ja jatkaa:
– Soitamme näitä biisejä kevään ja kesän mittaan keikoillamme ja sen jälkeen jo varmaan alkaa tehdä mieli kirjoittaa uusia biisejä. Ehkäpä alamme koostaa toista levyä, mutta tätä kapeammalla aikataululla. Tällainen fiilis minulle tuli eilen lupaavan Taalintehtaan keikan jälkeen!
– Yhtenäistä musiikillista linjaa pidämme tietenkin yllä, mutta nykyinen tyylimme voi tulevaisuudessa muuttuakin, sillä uusia biisejä ja uusia kujeita on joka tapauksessa tulossa, lupaa myös Zenger.

Jazzin monitoimimies Fredriksson vaihteeksi taustalla
– Olen tottunut siihen, että minulla on monenlaista vastuuta kannettavanani jazzkentällä ja keikkamaailmassa. Tuntuu rentouttavalta olla vaihteeksi taustalla. Osaan arvostaa sitä, että saan tässä projektissa pudottaa rooleja pois ja voin antaa hartioiden laskeutua. Mukava tehdä musiikkihommia välillä niin, että saan keskittyä erityisesti soittamiseen, iloitsee Fredriksson.
– ”You´ll hear from me” –albumi tehtiin YLE: n studioilla. Teimme äänitteen radio-ohjelmaa varten ja ostimme nauhan itsellemme. Käsittelin sen omassa studiossani jälkikäteen, äänite painettiin levyksi ja nyt olemme julkaisukiertueella, myhäilee Fredriksson.
Kysymykseen, mitä kotimainen jazzlevy keskimäärin myy, Fredriksson vastaa:
– Se vaihtelee paljon. Kokonaisuutta katsoen on havaittavissa selvä levymyynnin laskusuuntaus. Jos jokin pitkäsoitto menestyy, se saattaa myydä pari tuhatta kappaletta. Tavallisesti myyntiluvut kieppuvat 100-150 keskiarvon tietämillä, jotkut 100-400 välillä, mutta jazzlevyä ei kuitenkaan myydä kovin suuria määriä.

Kotikentällä Turussa
Kaverukset odottavat Turun keikkaa hyvillä fiiliksillä.
– Ennen levyn tekemistä pidettiin säännöllisiä treenejä ja tämän bändin kanssa itse asiassa treenataan keskimääräistä useammin. Me olemme ahkeria! nauraa Fredriksson.
Ja kun lätkästä puhutaan, tunnustautuvat Henri, Max ja Jussi TPS –faneiksi, tottahan toki! Max kuitenkin haluaa tarkentaa divaripuolella olevansa Turun Kisa-Veikkojen miehiä, samoin Kiekko-67 on ykkösseura Jussille.
Artikkelin kuvat Aura Flow´n debyyttialbumin “You`ll here from me” julkaisukonsertista Åbo Svenska Teaternin Café Tiljanissa 17.1.2014.
Kvintetissä soittivat Henri Mäntylän (piano) ja Max Zengerin (alttosaksofoni) lisäksi Jussi Fredriksson (rummut), Henri Marjamäki (kitara) sekä Teemu Åkerblom (basso).