Kotimaisen jazz-skenen innovatiivisena edelläkävijänä tunnettu We Jazz järjestää Helsingin mbarissa neljän kesäklubin sarjan, joka alkoi tiistaina 19. toukokuuta. Musiikillisesti klubisarjan painotus on vahvasti uudessa kotimaisessa huippujazzissa, jota esittää peräti kolme ensi kertaa yleisölle esittäytyvää kokoonpanoa.
Avajaisillassa 19. toukokuuta livenä esiintyy uuden levynsä julkaisua juhlistava 11-henkinen nuorista jazzlupauksista koostuva Mikko Sarvanne Hip Company. Kesäkuussa mbarin kesäterassille puolestaan nousee uusi kokoonpano Lukkarinen/Lötjönen+ ja kolmatta klubia tähdittää niin ikään ensi kertaa livenä esiintyvä duo Verneri Pohjola X Tatu Rönkkö.
We Jazzin kesäklubisarja huipentuu elokuussa, jolloin pimenevässä illassa koetaan tähän mennessä ainoastaan We Jazz 2013 -tapahtumassa nähty tilausteos We Jazz Loft Sessions in 3D. Kyseessä on toinen versio rumpali Teppo Mäkysen kokoaman yhtyeen ja National RGB -VJ-kollektiivin kosmisesta matkasta kolmiulotteisen tulevaisuusjazzin syövereihin. Kussakin We Jazz -illassa vahva rooli on We Jazz DJs -kollektiivilla, jonka jazzvinyylikokoelmista löytyy kesätiistaiden svengaava soundtrack.
– Aiemmin säännöllisesti toimineen We Jazz -klubin jäädessä tauolle alkuvuodesta olemme etsineet uutta tapaa esitellä kiinnostavaa jazzmusiikkia itsellemme mieluisassa ympäristössä, toteaa We Jazzin taiteellinen johtaja Matti Nives.
– Se on tässä. Kesäklubimme mbarissa tarjoavat näyteikkunana jazzin nykyisyyteen ja lähitulevaisuuteen. Erityisen iloinen olen mahdollisuudesta toteuttaa toinen versio jatkuvasti yleisön toiveiden kohteena olevasta 3D-konseptistamme ja tietenkin yleisesti ottaen on mahtavaa päästä esittelemään kolme täysin uutta kokoonpanoa, unohtamatta myöskään viime joulukuun We Jazz Rising Star -palkitun yhtyeen levynjulkkareita. Mukava kesähomma.
We Jazz -kesäklubit
mbar, terassi (Lasipalatsin aukio, Helsinki)
showtime klo 20
vapaa pääsy
Tapahtuma Facebookissa.
ti 19.5. klo 19–02
Mikko Sarvanne Hip Company
We Jazz DJs
ti 16.6. klo 19–02
Lukkarinen/Lötjönen+
We Jazz DJs
ti 21.7. klo 19–02
Verneri Pohjola X Tatu Rönkkö
We Jazz DJs
ti 18.8. klo 19–02
We Jazz Loft Sessions in 3D
We Jazz DJs