Tänä keväänä nähdään UMOlta ennätysmäärä ilmaiskonsertteja, mm. uudenlaiset pop-up-konsertit Kauppakeskus Kampissa osana Musica nova Helsinki 2017 -festivaalilla, yhteiskonsertit KYNin ja Higher Ground Vocalsin kanssa sekä mielenkiintoisia solistivieraita niin maailmalta kuin koti-Suomestakin. Myös suositut lounaskonsertit saavat jatkoa.
Kevään ulkomaisiin solistivieraisiin kuuluu kamerunilainen Grammy-voittaja, jazzbasisti ja laulaja-lauluntekijä Richard Bona, joka saapuu UMOn solistiksi keskiviikkona 8.2.. Kamerunissa vuonna 1967 syntynyt ja varttunut ja sittemmin newyorkilaistunut Bona on varsinainen multi-instrumentalisti. Karismaattisen muusikon hyppysissä taipuvat niin basso, kitara, erilaiset puhaltimet kuin lyömäsoittimetkin. Hän yhdistelee kamerunilaisia juuriaan jazziin ja fuusioon, lopputuloksenaan virtuoosimaisia, omaperäisiä bassosooloja, tarttuvia melodioita ja tyylikkäitä afrikkalaisrytmejä. Omaa nimeään kantavan sekstettinsä lisäksi hän on kiertänyt konserttilavoja mm. Jaco Pastoriuksen, Pat Methenyn ja Paul Simonin riveissä. Konsertin kapellimestarina nähdään tanskalainen Jesper Riis.
UMO ja pianisti Kari Ikonen ilahduttavat kaupunkilaisia torstaina 2.2. soittamalla kolme minikonserttia Kampin Kauppakeskuksessa. Konserteissa kuullaan Antti Auvisen upouusi teos Twelve Fn Kies, joka on sävelletty Moog-syntetisaattorille ja big bandille. Osittain esitystilanteessa paikan päällä muotoutuva konsertti tuo musiikin keskelle kuulijan arkea. Tempaus on osa Musica nova Helsinki 2017 -festivaalia ja konsertteihin on vapaa pääsy.
UMO on konsertoinut pian 20 vuoden ajan pitkäperjantaisin erityisellä Silent Music -teemalla. Tänä vuonna konserttien ketju saa uuden helmen nauhaansa, kun 16-miehisen UMOn rinnalle Mikael Agricolan kirkkoon astelee Suomen naiskuorokärkeen kuuluva KYN, joka on toiminut pioneerina kuoron ja jazzyhtyeen sekä erilaisten instrumenttien yhdistämisessä. Pitkäperjantaina on luvassa konsertillinen suomalaista musiikkia mm. Anna-Mari Kähärältä ja Mikko Hassiselta, joka on myös sovittanut osan kappaleista. Orkesteria johtaa Kirmo Lintinen, kuoronjohtajana Kaija Viitasalo.
UMOn suositut lounaskonsertit jatkuvat Savoy-teatterissa yleisön pyynnöstä. Kevään konserteissa kuullaan tuoretta musiikkia UMOn ja kotimaisten solistien tulkitsemana. Jokaisessa konsertissa nousee pääosaan big bandissa harvemmin kuultu soitin, kuten vibrafoni, gamba ja banjo. Konsertit pidetään tuttuun tapaan Savoy-teatterissa ja niihin on vapaa pääsy. Lounaan voi halutessaan nauttia viereisessä Ravintola Prestossa ennen tai jälkeen konsertin, hinta alk. 10,20 €.
UMO jatkaa myös jazzkonserttiensa sarjaa Koko Jazz Clubilla ja Helsingin kulttuuritaloissa. Konserteissa pureudutaan jazzin syntysijoille Amerikkaan, ja jazzia tutkitaan niin itä- kuin länsirannikonkin näkökulmasta. Tammikuussa on suurennuslasin alla Dizzy Gillespie, jonka syntymästä tulee tänä vuonna kuluneeksi 100 vuotta. Tässä konsertissa solisteina toimivat UMOn trumpetistit. Maaliskuun konserteissa liikutaan Yhdysvaltain länsirannikon cooleissa musiikillisissa maisemissa ja kuullaan musiikkia sikäläisiltä jazz-sovittajilta ja -säveltäjiltä. UMOn solistina on nuori saksofonisti Max Zenger. Huhtikuussa UMO ottaa käsittelyynsä jazzia merkittävästi rikastuttaneen Broadwayn laajan musiikillisen valtatien, jonka varrelta on poimittu monia unohtumattomia sävellyksiä. Konserttien solistina nähdään trumpetisti Tomi Nikku. Orkesteria johtaa kaikissa konserteissa Mikko Hassinen.
UMO ja gospelkuoro Higher Ground Vocals ilahduttavat soulin ja gospelin ystäviä. Ilta koostuu legendaaristen soul- ja gospel-klassikoiden lisäksi Higher Groundin omasta ohjelmistosta. Konsertin vieraileva solisti julkaistaan myöhemmin. Higher Ground Movement on rajat ylittävä vallankumouksellinen musiikillinen yhteisö. Sen osana toimii 25 laulajan Higher Ground Vocals, jota on live-esitysten lisäksi nähty useiden artistien taustalla mm. Suomi Love, Tanssii Tähtien kanssa ja Tähdet tähdet -ohjelmissa. Kuoro hallitsee mustan musiikin tyylit ja nyanssit ja heittäytyy täysillä musiikin virtaan omalla, ainutlaatuisella soundillaan.
Lisätiedot www.umo.fi