Vuoden 2016 viimeisellä Summer Jazz Clubilla Jyväskylässä yhdistyvät jälleen Jyväskylän ja muun Suomen nuorten huippujen jazzosaaminen, kun tiistaina 16.8. Popparin lavalle nousevat Tuomas Paukku Scription sekä Jonne Taavitsainen Threedom. Molemmat bändit ovat ajankohtaisia, sillä niiltäkummaltakin ilmestyy lähitulevaisuudessa debyyttialbumi.
Tuomas Paukku Scription edustaa nuoren suomalaisen jazzsoittajiston aktiivista kärkiryhmää ja se tulkitsee kitaristin omaleimaista ja tiivistunnelmaista musiikkia vastustamattomalla palolla. Tyylillisesti Scriptionin musiikki nojaa vahvasti moderniin jazzimpressionismiin, mutta se etsii uusia maisemia ja ulottuvuuksia venyttämällä rohkeasti traditioiden karsinoivia raja-aitoja.
Tukholmassa jazzia opiskelleen ja sittemmin sekä Jyväskylän konservatoriolla että Jyväskylän Ammattikorkeakoulussa kitaransoittoa ja musiikin teoriaa opettaneen Paukun lisäksi yhtyeessä soittavat pianisti Artturi Rönkä, basisti Eero Seppä ja rumpali Tomi Saikkonen.
Toukokuun klubilla Alexi Tuomarilan taustalla ihastuttanut rumpali Jonne Taavitsainen tuo nyt Jyväskylään oman yhtyeensä Threedomin. Modernia jazzia kitaratrioformaatilla soittava Threedom tuo ilmoille tuoretta ja ennakkoluulotonta musiikkia. Levyltä on kuultavissa yhteenhioutunut, monipuolinen soittotyyli ja bändin keskinäinen kemia. Kaikki levyn kappaleet on sovitettu yhdessä Taavitsaisen, basisti Joonas Tuurin sekä kitaristi Joel Parvamon kesken.
Lipunmyynti alkaa Popparissa kello 20.30, ensimmäinen bändi aloittaa 21.00. Liput 8/5 euroa.
Ennakkoliput myynnissä osoitteessa: https://mesenaatti.me/summer-jazz-club-2016/
Summer Jazz Clubin toiminta on Musiikin Edistämissäätiön tukemaa. Yhteistyössä Omenahotellit, Jyväskylän Yliopistopaino, Poppari sekä kulttuuriyhdistys TUFF!.
Uusiin ennätyksiin tänä kesänä yltänyt Summer Jazz Club jää tämän konsertin jälkeen tauolle toukokuuhun 2017 saakka.