Promoottori Jyrki Laihon vetämä porilainen Validi Karkia -klubi tarjoaa vielä ennen joulunalusviikkoja kahdeksan täysipainoista klubi-iltaa kattavan paketin vaihtoehtomusiikkia.
Ensimmäinen esitys tästä sarjasta kuullaan jo huomenna Porin kauppahalli avatessa ”takaoven” Spirit Bistron tiloihin. Lähinnä kait kotimaisen suoraviivaisen punkrockin räväkkänä sanansaattajana pidetty Sokea Piste esittää omaa musiikkiaan, missä tunnetilat heilahtelevat laidasta laitaan. Toisena yhtyeenä huomisillan konsertissa esiintyy luovaa noise rockia edustava Echo Is Your Love.
Jazzkansaa hellitään useamman yhtyeen ja erikoiskokoonpanojen kera. Olavi Louhivuoren kokoama Oddarrang on toiminut jo alun toistakymmentä vuotta luomalla täysin oman musiikillisen soundialueen. Se on herättänyt kiinnostusta maailmalla ja vienyt yhtyettä monille suurille festivaaleille kuten tänä vuonna jo toista kertaa Lontoon marraskuiselle Jazzfestivaalille, https://youtu.be/g5m7cwh6Mlg

Kitaristi Tuomas Paukku meni aikanaan Tukholmaan opiskelemaan ja jäi asumaan Ruotsiin, missä hän perusti Description -yhtyeen ruotsalaisten kollegoidensa kanssa. Nyt hän on liikkeellä Scription -kokoonpanon kanssa, missä hänen kanssaan soittavat uuden suomalaisen jazzsukupolven nousevia kykyjä edustavat pianisti Artturi Rönkä, kontrabasisti Janne Tuovinen ja rumpali Tomi Saikkonen. Yhtyeen musiikki nojaa vahvasti moderniin jazzimpressionismiin, mutta se etsii uusia maisemia ja ulottuvuuksia venyttämällä rohkeasti traditioiden karsinoivia raja-aitoja.
Pienkokoonpanoja edustavat japanilaisen naispianisti Yoko Miuran ja perkussiotaiteilija Janne Tuomen muodostama duo, mikä esiintyy erikoisessa paikassa, Rosenlew-museossa, tiistaina 29.11. kello 18.00 alkavassa konsertissa.
Tähän pienkokoonpanosarjaan liittyy myös Mikko Innanen & Simo Laihonen Duon esitys kauppahallin Spirit Bistrossa keskiviikkona 7.12, jolloin mukana on myös mielenkiintoinen Hepa Halme Prospekt -kokoonpanon pohjalta rakennettu erikoisprojekti Validi Sana & Karkiat Radikaalit. Esityksessä suomalainen rap-muusikko Asa (Matti Salo) ja Halmeen johtama radikaaliryhmä kohtaavat toisensa. Siitä saattaa syntyä mielenkiintoinen tuuletus samaan tapaan, mitä olemme saaneet kuulla Prospekt -yhtyeen Prospetrum sekä Hepa Halmeen ja Hannu Salaman yhteisellä Auringonnousun Talosta Helvetin Kuuseen – levyiltä. Niissä runonlausunta ja hyvä jazzhenkinen torvien törähtely saivat aikaan vallan mainion uudenlaisen musiikkielämyksen. Tätä samaa herkkua odottelemme vesi kielellä.

Berliiniläinen free jazz -trio Slavin–Eldh–Lillinger yhdistää voimansa amerikkalaisen, vallan erikoisesta trumpetin käsittelystään tunnetun, Peter Evansin kanssa ja saapuu konsertoimaan Suomeen joulukuun alussa. Yhtye on tällä kertaa viikon kestävällä Vapaat äänet -kiertueella Suomessa ja Virossa. Yksi neljän keikan Suomen osuudesta kuullaan Porissa perjantaina 2.12.
Saksalaiset alttosaksofonisti Wanja Slavin ja rumpali Christian Lillinger sekä ruotsalaisbasisti Petter Eldh saivat maineikkaan amerikkalaisvahvistuksen seurakseen ensi kertaa elokuussa 2015 Itävallan Bezau Beatz -festivaalilla ja Amok Amor -nimeä kantava kokoonpano on sittemmin julkaissut debyyttialbumin ja kiertänyt esiintymässä ympäri Eurooppaa.
Kolmikko Slavin-Eldh-Lillinger ei ole ensi kertaa Porissa. Heidät muistetaan vuoden 2013 esiintymisestä Pori Jazzin Ultra Music -konserttisarjassa, mutta Amok Amor -kokoonpanoa kuullaan ja nähdään nyt ensi kertaa Suomessa. https://youtu.be/kOzUZzpL7Lo
Kauppahallin Bistrossa 9.12. Tero-Petri (https://soundcloud.com/tero-petri) soittaa ja laulaa yhden setin ensin soolona ja sen jälkeen toisessa setissä Tuula Amberla laulaa Tero-Petrin säestyksellä.
Tämän vuoden viimeisessä klubi-illassa kitaristi Markus Pesonen, rumpali Janne Tuomi ja kontrabasisti Sampo Lassila johdattelevat mitä ilmeisemmin kuulijat improvisoidun musiikin saloihin omalla kiehtovalla tavallaan.
La 19.11.2016, Validi Karkia -klubi @ Spirit Bistro: Porin kauppahalli, (sisäänkäynti Isolinnankadun puolelta)
Echo Is Your Love – Sokea Piste
Showtime klo 20.00, ovet 19.00, Liput 10€
To 24.11.2016, Validi Karkia -klubi: Kirjasto, Gallen-Kallelankatu 12
Oddarrang (Olavi Louhivuori, Ilmari Pohjola, Osmo Ikonen, Lasse Sakara, Lasse Lindgren)
Showtime 19.00, ovet 18.30, Liput 15€
Pe 25.11.2016, Validi Karkia -klubi: Kirjasto, Gallen-Kallelankatu 12
Tuomas Paukku Scription
Showtime 20.00, ovet 19.30, Liput 10€
Ti 29.11.2016, Validi Karkia -klubi: Rosenlew-museo, Kuninkaanlahdenkatu 14, 28100 Pori
Yoko Miura (JAP) – Janne Tuomi
Showtime klo 18.00, Liput 15€
Pe 2.12.2016, Validi Karkia -klubi: Kirjasto, Gallen-Kallelankatu 12
Amok Amur (USA/GER/SWE)
Peter Evans (USA), Wanja Slavin (GER), Christian Lillinger (GER), Petter Eldh (SWE)
Showtime 19.00, ovet 18.30, Liput 15€
Ke 7.12.2016, Validi Karkia -klubi: Spirit Bistro, Porin kauppahalli
Mikko Innanen & Simo Laihonen Duo
Validi Sana & Karkiat Radikaalit
(Asa, Hepa Halme, Affe Forsman, Arttu Tolonen, Matti Riikonen + tba)
Showtime klo 19.00, ovet klo 18.30, Liput 15€
Pe 9.12.2016, Validi Karkia -klubi @ Spirit Bistro: Porin kauppahalli
Tero-Petri / Tuula Amberla
Klo 20.00 alkaen, Liput 15€
Su 11.12.2016, Validi Karkia -klubi: Kirjasto, Gallen-Kallelankatu 12
Markus Pesonen – Janne Tuomi – Sampo Lassila
Showtime klo 18.00, ovet 17.30, Liput 10€