Koko Jazz Clubissa on kesän alussa Jazzin Superviikoksi ristitty tapahtumaketju, johon kuuluu konserttien lisäksi myös Sibelius-Akatemian jatkotutkinto-opiskelijoiden luentoja tutkimusaiheistaan. Konsertteihin, joissa on vieraina myös ulkomaisia tähtiartisteja, myydään myös kaikki konsertit kattavia sarjalippuja. Luennot ovat ilmaisia.
Viikko käynnistyy tiistaina 30.5. klo 17 kitaristi Varre Vartiaisen luennolla, jossa hän avaa tutkimusaihettaan ja demoaa soittonäyttein jazzkitarismiaan. Klo 20 alkavassa illan konsertissa Vartiaisen kanssa soittavat vibrafonisti Severi Pyysalo, basisti Timo Hirvonen ja rumpali Jussi Lehtonen. Ohjelmistossa on luvassa musiikkia myös hänen uudelta Almost Standards-levyltään.
Keskiviikon konsertissa tähtiesiintyjinä ovat pitkään yhteistyötä tehneet tanskalaiset laulajatar Sinne Eeg ja pianisti Jacob Christofferssen, joilta on luvassa tunnelmallisten balladien lisäksi riehakkaampaakin menoa.
Torstaina 2.6. ulkomaisena vierailijana on brasilialainen, nykyään pääasiassa USA:ssa vaikuttava kitaristi Chico Pinheiro, jonka kaksi albumia on ollut viime vuosina Grammy-ehdokkaana. Lukuisten Herbie Hancockin kaltaisten amerikkalaisten huippumuusikoiden kanssa yhteistyötä tehnyt Pinheiro on myös arvostettu laulaja. Hänen kanssaan klo 19 alkavassa konsertissa soittavat hänen suomalaiset ystävänsä Jukkis Uotila, piano, Timo Hirvonen, basso ja Jussi Lehtonen rummut.
Perjantaina klo 17 alkavassa konsertissa kuullan edellisen illan kokoonpanoa vierailijanaan laulajatar Jenny Robson. Luvassa on Pinheiron omien kappaleiden lisäksi myös ns. Great American Soongbookiin sisältyviä ikivihreitä.
Kello 21 alkavassa perjantain toisessa konsertissa soittaa Jukka Eskola Soul Trio, jossa ovat trumpetisti Eskolan lisäksi kotimaisen jazzin ykkösurkuriksi nimetty Mikko Helevä ja monin tavoin kunnostautunut rumpali Teppo Mäkynen.
Lauantaina 4.6. klo 16 luennoi jatko-opintoja Sibelius-Akatemiassa suorittava Jaska Lukkarinen omasta tutkimusaiheestaan. Illan klo 19 alkavassa konsertissa ulkomaisena vieraaana on trumpetisti Tim Hagans, jonka mukana kuullaan tenoristi Joonatan Rautiota, vibrafonisti Severi Pyysaloa, basisti Timo Hirvosta ja nyt rumpuja soittavaa Jukkis Uotilaa.