Flame Jazz ja Turku Jazz Orchestra toteuttavat yhteistyössä tunnelmallisen musiikki-illan Logomossa perjantaina 18.12. Lavalle nousee illan aikana kaksi kokoonpanoa.
Ensimmäisellä puoliajalla kuulllaan Panu Savolaisen Toivo-kokoonpanon sekä laulaja Yonan tulkintoja Toivo Kärjen musiikista. Toisella puoliajalla lavalle nousevat Turku Jazz Orchestra ja jazzlaulaja Juki Välipakka, jotka esittävät Kärjen yhden suuren esikuvan Duke Ellingtonin kappaleita suomeksi tulkittuina.
Flame Jazz -konserttisarja julkistaa konsertin yhteydessä vuoden 2016 Flame Jazz -artistin, sekä myöntää aktiiviselle jazzkulttuurin taustavaikuttajalle vuoden 2015 Liekittäjä-palkinnon.
Panu Savolainen Toivo & Yona
Vibrafonisti Panu Savolaisen luotsama Panu Savolainen Toivo -yhtye julkaisi alkuvuonna Music by Toivo Kärki – albumin mestarisäveltäjä Toivo Kärjen (1915-1992) 100-vuotisjuhlavuoden kunniaksi. Yhtyeessä soittavat Savolaisen lisäksi maamme eturivin jazzmuusikoihin lukeutuvat kitaristi Teemu Viinikainen sekä basisti Jori Huhtala. Perjantain konsertissa yhtyeen solistiksi nousee lisäksi laulaja Yona.
Konsertissa kuullaan Kärjen rakastetuista ikivihreistä kappaleista sekä instrumentaalisovituksia että lauluversioita. Mukana on myös ennenjulkaisemattomia sävellyksiä, jotka ovat löytyneet Kärjen arkistoista hänen poikansa Kalervo Kärjen avulla.
Pori Jazzin vuoden taiteilijaksi vuonna 2010 valittu Panu Savolainen tunnetaan erityisesti HERD-yhtyeestään, joka julkaisi suurta kiitosta saaneen Jazzbasilli-albumin yhdessä laulaja Aili Ikosen kanssa syksyllä 2013.
Turku Jazz Orchestra & Juki Välipakka: Ellingtonia suomeksi
Duke Ellingtonin tuotanto sisältää monia tuttuja klassikoita, mutta suomeksi laulettuna hänen kappaleitaan ei juurikaan ole kuultu. Kirjailija, sanoittaja ja säveltäjä Mikko Koivusalo on tarttunut tehtävään ja kääntänyt Ellingtonin klassista 30-40-lukujen big band -ohjelmistoa koko konsertillisen verran suomeksi jazzlaulaja Juki Välipakalle.
Lauluntekijä ja kitaristi Välipakka on myös tunnettu jazzlaulaja sekä scat-improvisaation ja vokaliisien tulkitsija. Jazzrytmit-lehden kriitikkoäänestyksessä hänet on valittu useita kertoja vuoden miessolistiksi. Konsertissa kuullaan paitsi scat-improvisaatioita myös ensi kertaa suomeksi Jon Hendricksin vokaliisi-tekstiä Ben Websterin sooloon kappaleessa Cotton Tail – Pupujussi. Kapellimestarina konsertissa toimii Vellu Halkosalmi, joka vastaa myös kappaleiden sovituksista.
Ellingtonin ja Kärjen sävelin -konsertti
perjantaina 18.12. alkaen klo 19.00
Logomon Logi 3 -sali (Köydenpunojankatu 14, Turku)
Liput ovat myynnissä Lippupisteen kautta sekä ovelta