About Coltrane Quartet tarjoaa la 3.9. klo 19.00 ravintola Popparissa koskettavan läpileikkauksen legendaarisen jazzin pioneerin väkevään musiikkiin. John Coltrane (1926–1967) oli modernin jazzin keskeisiä uranuurtajia. Seikkailunhaluisen riskinottajan oman soundin etsintä Miles Davisin yhtyeessä ja “Tranen” omat pienyhtyelevytykset antoivat suuntaa koko lajityypin kehitykselle.
Coltranen levytyksistä klassisimpia ovat vuoden 1959 Giant Steps sekä pianisti McCoy Tynerin, basisti Jimmy Garrisonin ja rumpali Elvin Jonesin kanssa 1960-luvulla tehdyt levyt, joiden huipentumana pidetään vuoden 1964 A Love Supremea.
About Coltrane Quartetia (FI/IT) johtaa Helsingissä nykyään vakituisesti asuva italialaisrumpali Alessandro D’Anna. D’Anna on luonut kansainvälistä uraa esiintyen usemmalla mantereella mm. Dave Kikoskin, John Taylorin ja Rotem Sivanin yhtyeissä.
Mestarillinen Coltrane-tulkitsija, saksofonisti Manuel Dunkel kuuluu suomijazzin vahvimpiin ääniin. Dunkel on tullut oman soolouransa lisäksi tunnetuksi mm. UMO:n saksofonisektiosta ja lukuisten pienyhtyeiden luottofonistina.
Emma-palkittu pianisti Alexi Tuomarila edustaa eurooppalaisen nykyjazzin kärkeä. Oman trionsa lisäksi hän mm. vaikuttanut 2018 edesmenneen trumpetistilegenda Tomasz Stankon kokoonpanoissa.
Jyväskyläläislähtöinen basisti Eero Tikkanen on noussut kysytyksi basistiksi erityisesti Suomen jazzkentän vapaammilla vyöhykkeillä. Tikkanen soittaa mm. Mopossa, Pauli Lyytisen Magnetia Orkesterissa ja folkartisti Joose Keskitalon yhtyeessä.
Jazz Jkl Live: About Coltrane Quartet Ravintola Popparissa la 3.9. Klo 19. Liput 15/10 €
Alkusyksyn Jazz Jkl -ohjelmaa:
Ti 13.9. Petäjäveden jazzklubi: Jussi Fredriksson Trio
To 15.9. Jazz Jkl Live: Jussi Fredriksson Trio
Ke 21.9. Keskiviikon jazzklubi: Jazz Jkl Collective feat. Severi Pyysalo
La 1.10. Jazz Jkl Live: Mariana Zwarg Sexteto Universal