Joensuun vireästi toimiva Jazzkerho-76 aloittaa syyskautensa Lieksassa su 28.8. klo 17.00. Brahe-salin lauteille nousee Quartet Ajaton. Mia Simanaisen perustama eriskummallinen yhtye puhaltaa määritelmät taivaan tuuliin luodessaan vanhasta uutta!
Muusikoiden taustat ulottuvat poikkeuksellisen laajalle: jazzmusiikista barokkiin, argentiinalaisesta tangosta nykymusiikkiin, improvisointiin ja kaiken maailman kokeiluun. Yhtyeen instrumentaatio on alusta asti herättänyt ihastusta ja ihmetystä, ja se onkin maailmassa ainut laatuaan.
Mia Simanainen – laulu
Henrik Sandås – bandoneón
Kari Ikonen – moog-syntetisaattori
Aino Juutilainen – sello
Pääsyliput 20 €, Jäsenet 15 €, Opiskelijat 5 €

Case Kämäräisen uutuuslevyn julkaisukiertue
Puolalainen mystiikka, Norjan vuonojen kaiku sekä suomalainen romantiikka! Näistä lähtökohdista rumpali Tomi Kämäräinen on ammentanut levynsä Mystique From The North musiikin.
Case Kämäräinen on kansainvälinen jazzkvartetti. Yhtyeen sävellyksien melodioita tulkitsevat Kämäräisen lisäksi saksofonisti Marek Konarski (PL). Pianossa kuullaan New Yorkissa useita vuosia viettänyttä Tuomo Uusitaloa, jonka soitossa kuulee klassisen jazzin perinteet sekä vapaan improvisaation vaikutteet. Bassossa taidokas Petter Asbjørnsen (NO).

Albumin julkaisukonsertissa 3.9. klo 18.00 kuullaan myös erikoisvieraana vibrafonisti Severi Pyysaloa Joensuun Pakkahuoneella.
Pääsyliput 20 €, Jäsenet 15 €, Nuoret 5 €
Lisää syksyn ohjelmistosta ja lipuista Jazzkerho -76 kotisivuilta.