Sekakuoro Vola ja dixielandorkesteri Alvi’s Dixie Stompers (ADS) pitävät yhteisen konsertin Vuosaaren uuden lukion monitoimisalissa 12.5.2023 klo 19.00. Konsertin nimeksi valikoitui Volan 2018 ilmestyneen CD:n tunnussävel Sentimental Journey, joka kuullaankin nyt konsertissa ADS:n säestämänä versiona.
ADS:n vuosaarelainen banjonsoittaja Jarmo Nissinen kuuli sekakuoro Volaa heidän joulukonsertissaan. Tässä hän huomasi mahdollisuuden toteuttaa yhden musiikillisista ideoistaan. Hän oli jo pidemmän aikaa halunnut yhdistää kahta samoista elementeistä, rytmistä ja harmonioista koostuvaa, mutta täysin eri tavoilla tuotettua musiikkia samaan konserttiin.

Tulokseksi saataisiin yhdistelmä rytmikästä New Orleans -svengiä 1900-luvun alkupuolelta sekä laaja kirjo kuoron moniäänisesti esittämää kevyttä musiikkia. Vola-kuoro, joka toimii suurelta osin itäisessä Helsingissä oli luonteva yhteistyökumppani tällaisen tapahtuman järjestämiseksi. Tapahtuman ideointi on lähtöisin täysin Volan ja ADS:n jäseniltä, ilman kaupungin tai muun virallisen tahon osallisuutta.
Yhteistyössä on voimaa
Konsertin esityspaikaksi löytyi Vuosaaren lukion 2021 käyttöön otetun uudisrakennuksen monitoimisali. Koululla on musiikkilinjaa vahvasti tukevat tilat: mm. hyvin varusteltu iso musiikkiluokka, äänitysstudio sekä ääni- ja valotekniikalla varustettu iso näyttämö, joka tarjoaa oivat puitteet musiikki-, tanssi- ja teatteriesityksille. Näyttämöltä voidaan tulevaisuudessa nauhoittaa musiikkiesitykset suoraan äänitysstudioon.
Korvaamatonta apua konsertin toteuttamisessa saadaan lukion musiikinopettajilta Aki Ekroosilta ja Marianna Jakobssonilta sekä lukion musiikkilinjan opiskelijoilta. Opiskelijat hoitavat konsertin ääni- ja valotekniikan sekä nauhoituksen opettajansa ohjauksessa osana opintojaan näyttämötekniikan, studiotekniikan ja musiikin tuotannon kursseja.

Yhteistyössä on voimaa ja sen myötä kehitellyt koulun ulkopuoliset projektit luovat tärkeän rajapinnan opiskelijoiden kokemusmaailmaan. Tästäkin syntyy mielenkiintoinen yhdistelmä: nuoret lukio-opiskelijat yhteistyössä Volan ja jo varsin kypsään ikään ehtineen ADS:n kanssa. ADS:n muusikoiden keski-ikä on n. 69 vuotta, Volan laulajien ikää ei uskallettu kysellä, koska suurin osa heistä on naisia eikä naisen iän kysymistä pidetä kohteliaana.
Yhteistyö ADS:n ja Vuosaaren lukion välillä on suunniteltu jatkuvan siten, että orkesterin jäsenet pääsevät jakamaan omaa arvokasta tietotaitoaan ensi lukuvuoden aikana lukion musiikin kursseilla workshop-luonteisesti. ADS:n tyylisuunnan mukainen musiikki ei ole välttämättä nuorisolle ennalta kovin tuttua, mutta nykyaikainen kevyt musiikki ja varsinkin jazz, ovat kuitenkin paljon velkaa 1900-luvun alun amerikkalaiselle dixielandille. Sen juuret ovat New Orleansissa. Siitä syystä on hyvä kaivella esille noita juuria nuorten kuuluville.
Sekakuoro Vola KUVA Eeva Mehto
Vuosaarelaisten oma kuoro
Vola on vuosaarelainen kuoro, joka on innostunut yhtenäisestä soundista ja hyvästä rytmiikasta. Kuoroon kuuluu reilut 30 laulajaa, sopraanoja, alttoja, tenoreita ja bassoja. Monipuolinen ohjelmisto painottuu kevyeen, rytmiseen kuoromusiikkiin. Kuoro perustettiin vuonna 1978. Ensimmäiset 40 vuotta se tunnettiin nimellä Puotin Laulu, mutta 2019 alussa vaihdettiin kuoron käyttönimeksi Vola.

Vola esiintyy Helsingissä omissa kevät- ja joulukonserteissaan sekä joulunalusaikoina ostoskeskuksissa ja osallistuu vuosittain isompiin kansallisiin kuorotapahtumiin.
Vola on esiintynyt myös kuorofestivaaleilla Italiassa, Espanjassa ja Virossa ja parhaillaan on suunnitteilla jatkoa ulkomaan esiintymisiin. Vola on julkaissut 3 CD-levyä:), “Jouluruno” (2007), “Kevyesti” (2011) ja “Sentimental journey” (2018). Näytteen voi kuunnella TÄSTÄ
Alvi´s Dixie Stompers New Orleans jazzia pohjoismaisilla mausteilla
Alvi’s Dixie Stompers (ADS) perustettiin 15.11.1996 Espoossa. Orkesteri on nimetty perustajansa Alvian ”Alvi” Leppälän mukaan. Yhdeksänmiehinen orkesteri soittaa 1900-luvun alun iloista ja svengaavaa dixieland-, blues- ja gospelmusiikkia New Orleans-hengessä maustettuna pohjoismaisella soittotyylillä.

ADS on osallistunut useisiin festivaaleihin Suomessa etelästä pohjoiseen: Baltic Jazz, Pori Jazz, Crusell-viikot, Kouvolan Komia, Imatra Bigband Festival, Kaamosjazz. ADS on järjestänyt myös lukuisia gospel-kirkkokonsertteja Uudenmaan alueella.
ADS-jamit joka kuukauden ensimmäisenä torstaina keräävät salin täydeltä musiikin ystäviä Espoon Haukilahteen ravintola Charlieen kuuntelemaan ADS:n ja vierailevien yhtyeiden esityksiä. Näitä jameja on järjestetty jo lähes 300 kertaa vuosien mittaan.
ADS on julkaissut viisi CD-levyä. Orkesterin vierailevina laulusolisteina ovat esiintyneet mm Hannah Wilson, Caron Barnes, Marle Mikkola, Bianca Morales ja Jussi Raittinen.
ADS orkesterin kokoonpano:
Alvian ”Alvi” Leppälä: saxofonit
Kimmo Leppälä: saxofonit, klarinetti
Cajus ”Pricken” Lindroth: kornetti
Matti Iiramo: pasuuna
Kenneth Ojutkangas: tuuba, sousafoni
Valeri Nikitin: piano
Erkki Hurri: rummut
Jarmo Nissinen: banjo, kitara, ukulele

Laulusolistina toimii upea bassobaritoni Pasi Saarelma. Pasi tukee orkesterin komppia perinteisellä pesulaudalla.
Musiikin monitoimimies Kimmo Leppälä on tehnyt orkesterisovitukset osaan konsertin kappaleista.
pe12.5.2023 klo 19.00, Vuosaaren lukio, Mosaiikkiraitti 2b, Helsinki
Liput: 20 e paikan päältä, 15 e kuorolaisilta tai bändiltä ostettuna
vola.kuoro@gmail.com ja jarmonissinen@hotmail.com