Syyskuussa esikoislevynsä julkaissut Tomi Nikku 5tet tekee 12.-22. lokakuuta Suomen Jazzliiton järjestämän yhdeksän konsertin kiertueen, joka alkaa Joensuussa ja päättyy Espooseen. Flame Jazz Recordsin julkaisema Light & Shade-albumi on monissa kokoonpanoissa soittaneen kotimaisiin kärkitrumpetisteihin kuuluvan Nikun ensimmäinen levy yhtyeenjohtajana. Kvintetissä soittavat Nikun lisäksi altisti ja bassoklarinetisti Max Zenger, vibrafonisti Ilkka Uksila, basisti Vesa Ojaniemi ja rumpali Jonatan Sarikoski, jotka kaikkia on myös kuultu monissa muissakin kokoonpanoissa. Aiemmin tämä Nikun johtama kvintetti on esiintynyt mm. Pori Jazzissa ja Jazz-Espalla. Tuoreen levynsä kaikki kappaleet säveltänyt Tomi Nikku on jo ehtinyt olla mukana yli kymmenellä albumilla ja on on soittanut esimerkiksi Alder Egon, Bowman Trion, Maxxxtetin ja Sointi Jazz Orchestran riveissä, samoin UMO:n solistina. Kiertueen aikataulu:
|