Big band -perinnettä uudistaneen Sointi Jazz Orchestran 10-vuotisjuhlavuosi käynnistyy maaliskuussa kolmella yhteiskonsertilla nykykansanmusiikki-duo VILDÁn kanssa 16.-18.3. Helsingissä, Kangasalla ja Porvoossa. Lisäksi kevään ohjelmistoon kuuluvat konsertti säveltäjä-pianisti Sid Hillen kanssa 14.4. Temppeliaukion kirkossa, sekä 16.5. Uuden musiikin ilta Malmitalolla, jossa viulusolistina kuullaan Tero Hyväluomaa.

Rasmus Soinin kymmenen vuotta sitten perustamaa Sointi Jazz Orchestraa voi pitää monella tapaa ainutlaatuisena kokoonpanona sekä Suomen musiikkikentällä että kansainvälisesti. 18-henkinen nuorista ammattilaisista koostuva jazzorkesteri on uudistanut ja monipuolistanut big band -perinnettä kaihtamatta eri tyylilajien yhdistelemistä.
Uuteen musiikkiin keskittyvä yhtye toteuttaa vuosittain uusia juuri sille räätälöityjä konserttikokonaisuuksia; tilaustöitä, kantaesityksiä sekä sovituksia vierailevien artistien teoksista. Solisteina ovat vierailleet muun muassa Mathias Eick, Maria Faust, Marius Neset, Aili Ikonen ja Matti Johannes Koivu.
Alunperin koulutyönä syntyneen yhtyeen kymmenvuotiselle matkalle mahtuu niin Kolibri-albumin Teosto-palkintoehdokkuus, joukkorahoitteinen debyyttialbumi sekä kansainvälinen kilpailumenestys.
Sointi Jazz Orchestra 10-vuotisjuhlavuoden kevään ohjelmisto:
16.3. Sointi Jazz Orchestra & VILDÁ, Vuotalo, Helsinki
17.3. Sointi Jazz Orchestra & VILDÁ, Kangasala-talo, Kangasala
18.3. Sointi Jazz Orchestra & VILDÁ, Taidetehdas, Porvoo
14.4. Sointi Jazz Orchestra x Sid Hille, Temppeliaukion kirkko, Helsinki
16.5. Sointi Jazz Orchestra feat. Tero Hyväluoma: Uuden musiikin ilta, Malmitalo, Helsinki
Liput Sointi Jazz Orchestra