Tim Hagansin (s.1954) ura lähti liikkeelle Daytonista, Ohiosta, mistä hän ponnahti Stan Kentonin orkesterin soolotrumpetistiksi 1974-77. Hän teki lyhyen visiitin Woody Hermanin orkesteriin ja muutti Ruotsiin, Malmöön.Euroopassa Hagans soitti Thad Jonesin Eclipse Big Bandissa ja useissa eri skandinaavisissa kokooonpanoissa.
Tim muutti takaisin Yhdysvaltoihin 1982 ensin Cincinnatiin ja sitten Bostoniin Berklee Collegeen opettajaksi. Hän alkoi toden teolla varsinaisesti kansainvälisesti merkittävän solistikarriäärinsä 1987, jolloin hän vihdoin muutti New Yorkiin pysyvästi. Saksofonisti Joe Lovanon yhtyeessä Hagans sai Blue Note levy-yhtiön kiinnostumaan ja teki 1994 alkaen neljä CD:tä merkille. Kaksi läheisen työkumppani Bob Beldenin tuottamaa julkaisua näistä palkittiin Grammy-ehdokkuudella.
Tim Hagans toimi myös vuosina 1995-2012 ruotsalaisen Norrbotten Big Bandin kapellimestarina ja viimeinen Grammy-ehdokkuus tuli juuri orkesterin Avatar Sessions-levyn kappaleesta “Box of Canoli”.
Vuosien varrella Hagans on esiintynyt lukuisissa yhtyeissä (mm. Bob Mintzer, Yellowjackets, Maria Schneider, Gary Peacock, Kenny Werner) sekä solistina muutamissa elokuvien soundtrackeissä
(mm. “The Score”). Illan konsertissa esitetään retrospektiivinen katsaus Hagansin big band-tuotantoon, pääosassa ovat myös kotimaiset vahvat solistit.
Sibis Alumni Big Band
trumpets:
Teemu Mattson, Janne Toivonen, Mikko Pettinen, Kalevi Louhivuori
trombones:
Heikki Tuhkanen, Kasperi Sarikoski, Antti Hermaja, Tom Bildo
saxophones:
Ville Vannemaa, Markus Holkko, Manuel Dunkel, Antti Hynninen, Janne Murto
Sami Linna guitar
Jussi Fredriksson piano
Antti Lötjönen bass
Jussi Lehtonen drums
Severi Pyysalo vibes
30.5. klo 19.00
Musiikkitalo Black box Sali
liput: 15/10/5 € www.lippu.fi p. 0600 900900 tai Musiikkitalon lipunmyyntipiste