Saksofonisti Timo Lassyn suositut duokonsertit Ravintola Murussa jatkuvat maanantaina 6.2.2023 kun vieraaksi saapuu suomalaisen musiikkielämän legenda Seppo Hovi.
Pianisti, kapellimestari, televisiojuontaja ja musiikkineuvos Seppo Hovin tie musiikin ammattilaiseksi alkoi Sibelius-Akatemian nuoriso-osastolta. Dannyn, Kirkan ja Katri-Helenan säestysbändien sekä opettajavuosien jälkeen hän jäi freelanceriksi. Televisio teki persoonan tutuksi mm. Seppo Hovin seurassa sekä Bumtsibum-ohjelmien myötä ja niistä tuli palkintoina myös useita Venloja sekä Koura-kunniakirja.

Hovi on työskennellyt paljon eri laulajien kanssa viihteellisten konserttien pianistijuontajana ja orkesterien johtajana. Hänet on nimetty Vuoden puhujaksi. Jazzpiirit ovat nimenneet hänet Suomen Jazzlegendaksi numero 24. Seppo Hovi on vuonna 2012 perustetun Suomen PerinneJazz ry:n isä ja kunniajäsen nro 7.
Suomalaisen jazzin kansainvälisiin ykkösnimiin lukeutuva saksofonisti Timo Lassy on levyttänyt ja esiintynyt sooloartistina vuodesta 2007 alkaen. Lassylla on ollut vahva luottamus omaan, itse säveltämäänsä musiikkiin jo soolo- uran alusta lähtien. Hänen keikoillaan viihdyttäminen, perinteen kunnioittaminen sekä huippuunsa hiottu soittaminen ovat tiivistyneet nautinnolliseksi kokonaisuudeksi.

Lassy on valmistunut musiikin maisteriksi Sibelius-akatemian jazzosastolta pääsoittimenaan tenorisaksofoni. Näihin opintoihin sisältyi myös vaihto-opiskeluvuosi Amsterdamin Konservatoriossa. Timo Lassy on Suomen lisäksi esiintynyt laajalti Euroopassa sekä myös Brasiliassa, USAssa ja Japanissa.
Helsingin bistroklassikko Murun perustivat kaverukset 2010, tarkoituksenaan tehdä itselleen hyvä työpaikka ja kavereilleen paras mahdollinen ravintola. Muru on kirinyt vuosien aikana Helsingin ehdottomaksi klassikoksi. Muru tunnetaan sekä hyvästä ruuasta että niihin sovitetuista loistavista viineistä ja tinkimättömästä intohimosta asiakaspalvelua kohtaan.

Ilta alkaa konsertilla Murun Viinibaarissa (Lönnrotinkatu 14) ja illalliselle siirrymme kulman taakse Ravintola Muruun konsertin jälkeen.
Ovet aukeavat klo. 17.30 Viinibaarissa, konsertti alkaa klo 18.00, lllallinen n. klo 19.00 Ravintola Murussa
Lippuja tapahtumaan on rajoitettu määrä. Lipun hintaan 109 eur/hlö sisältyy konserttilippu ja Murun keittiömestarin suunnittelema neljän ruokalajin menu.
Liput konsertti-illalliselle TÄSTÄ