Kokoonpano käyttää itsestään nimeä Bulevard Jazzband ja Sturenkadun keikka on heidän varsinainen debyyttinsä. Pojat on soittaneet “Bulevardina” kerran aiemmin, mutta ei aivan samalla miehityksellä. Soitanta alkaa klo 19.30 ja sisältää kolme puolen tunnin settiä. Nopeimmat voittavat, jos haluaa saada istumapaikan!
“Bulevard Jazzbandin” soittajat kuuluvat suomalaisen perinnejazzin ydinryhmään:
Nalle Nyman (s. 1934) aloitti jo 1950 -luvun alussa Mustard Moonshiners kvartetissa ja Eddiés Feetwarmers yhtyeessä. Vuodesta 1959 lähtien hän on kuulunut DDT Jazzbandiin. Elämäntyönsä siviilipuolelle Nalle on tehnyt mainosalalla.
Fred Andersson (s. 1938) soitti ensimmäisen julkisen keikkansa vapun aattona 1953. Merikapteenin ura siinteli mielessä, mutta isä pani vastaan ja Fredistä tuli hammaslääkäri. Soittaminen on kuitenkin ollut toinen puoli elämää varsinkin DDT Jazzbandin jäsenenä 1958 lähtien.
Christer Sandell (s. 1941) harkitsi ammattimuusikon uraa, kun Erkki Valaste pyysi häntä bändiinsä. Mutta kuten Fredillä, isä pani vastaan ja Christer teki siviiliuransa autojen parissa. Hän soitti puoliammattilaisena useissa merkittävissä tanssiorkestereissa ja on ollut DDT Jazzbandin pianisti vuodesta 1967 lähtien.
Raimo Näätänen (s. 1943) kävi “soittokoulunsa” Pieksämäen VR:n torvisoittokunnassa. Jazzkärpänen puraisi häntä Kulttiksella 1959 Quincy Jonesin Big Band -konsertissa. Sittemmin insinöörin paperit hankkinut Raimo on soittanut kymmenissä eri orkesterissa ja vuodesta 1981 alkaen DDT Jazzbandissä.
Pekka Sarmanto (s.1945) on pesunkestävä ammattimuusikko ja todennäköisesti eniten levyttänyt suomalainen jazzmuusikko. UMOn perustajajäsen on nykyisin taiteilijaeläkkeellä, mutta soittaa jatkuvasti monissa eri kokoonpanoissa.
Thomas Rönnholm (s. 1972) soittaa päätyönään lyömäsoittimia Kaartin Soittokunnassa. Nuoresta iästään huolimatta hänellä on jo vankka asema suomalaisten jazzrumpalien keskuudessa. Erittäin laaja-alainen Thomas soittaa useissa orkestereissa mm. DDT Jazzbandissa.
Olle Ekman on vetänyt jazzklubeja jo lähes neljännesvuosisadan. Ravintola Sturen klubi aloitti toukokuussa 1997. Silloinen kulttuuriministeri Claes Andersson avasi virallisesti “Sture Jazz Clubin” 28.8.1997 ja soitti itsekin samassa tilaisuudessa. Helmikuussa 2006 nimi muutettiin Sture Jazz Bariksi.