Vuonna 2019 perustettu North of Kallio Ensemble juhlii ensimmäistä levyään levynjulkaisukeikalla Musiikkiteatteri Kapsäkissä. Yhtyeen musiikki on skandinaavista jazzia, joka ottaa vaikutteita elokuvamusiikista. Luvassa on suuria tunteita, pieniä herkkiä hetkiä, elämän suruja sekä iloja. Levynjulkaisukeikalla vierailee myös palkittu trumpetisti Jukka Eskola.

“Musiikkimme on skandinaavista jazzia, joka ottaa vaikutteita elokuvamusiikista sekä jäsentemme musiikillisista matkoista läpi vuosien. Luvassa on suuria tunteita, pieniä herkkiä hetkiä, elämän suruja sekä iloja”, kuvailee yhtye musiikillisia lähtökohtiaan.
Nimi North Of Kallio Ensemble juontaa juurensa New Yorkin SoHo:sta (South of Houston Street). Helsingin Kallio, aivan kuin aiemmin SoHo, on boheemi, kulttuuririkas ja avoinkatseinen alue, jossa muusikot ja monenlaiset taiteilijat tulevat yhteen juhlistamaan elämää ja taidetta. Samaan aikaan kun yhtye perustettiin, jäsenet asuivat Kallion pohjoispuolella, joka johti nimeen ”North Of Kallio Ensemble”.
North of Kallio Ensemblen jäsenet:
Jennie Storbacka – voc.
Lasse Piirainen – keys.
Ville Herrala – bass
Tuomas Timonen – drums
Aika: 23.03.2023 19:00
Paikka: Musiikkiteatteri Kapsäkki, Hämeentie 68
00550 Helsinki
Liput: 20€/15€ (opiskelijat)
Kesto: n. 1h 20min ei väliaikaa