Kokoonpanojen erikoisuuteen ja harvinaisuuteen kiinnitetään erityishuomiota. Nämä asiat siitä syystä, että olisi mahdollista kuulla hyvin yllättävää ja erikoista musiikkia. Kyseessä ei ole jamit, vaan kokeilu tuottaa uutta musiikkia poikkeavien kokoonpanojen avulla.
Heinäkuun 18. päivä järjestettävät Muusikoiden sokkotreffit ovat järjestyksessään kolmannet.
Esiintymään tulevat: Eero Savela (trumpetti), Martti Vesala (trumpetti), Juha-Pekka Linna (kitara), Otto Pulkkinen (kitara), Mikko Nurmi (sähköbasso)
Eero Savela on soittanut mm. Soul Captain Bandissa, Jukka Pojan kanssa, Astro Can Caravanissa, Pelottomassa ja Bad Ass Brass Bandissa.
Savelan seuraksi toiseksi trumpetistiksi esiintymään tulee Martti Vesala. Vesalan yhtyeistä mainittakoon Maratone Quintet, Damn Seagulls, Miss Saana and the Missionaries ja Martti Vesala Quintet. Maratone Quintet on esiintynyt mm. Getxo international Jazz Group competition 2010 -jazzyhtyekilpailun finaalissa (Espanja).
Juha-Pekka Linna on toiminut kitaristina mm. Seamus, Veljeni Valas ja Kirlian Crossing -yhtyeissä.
Kolmikko saa seurakseen tamperelaiset muusikot Otto Pulkkisen ja Mikko Nurmen.
Elokuun 23. päivänä järjestetään kesän viimeinen Muusikoiden sokkotreffit -konsertti. Tuolloin esiintymään tulevat Mikko Innanen, Manuel Dunkel, Tuomas Paukku sekä Simo Laihonen.
Aikaisemmissa sokkotreffeissä ovat esiintyneet Kari Sonny Heinilä, Tero Saarti, Julius Heikkilä, Markus Ketola, Teemu Viinikainen, Mikko Iivanainen ja Suva.
Muusikoiden sokkotreffit – vapaan improvisaation ilta
Keskiviikkona 18.7. klo 22 alkaen
Vastavirta-klubi
Pispalan valtatie 39, Tampere
Konsertin järjestää Pispalan kulttuuriyhdistys ry
Liput 6 euroa