Kokoonpanojen erikoisuuteen ja harvinaisuuteen kiinnitetään erityishuomiota. Nämä asiat siitä syystä, että olisi mahdollista kuulla hyvin yllättävää ja erikoista musiikkia. Kyseessä ei ole jamit, vaan kokeilu tuottaa uutta musiikkia poikkeavien kokoonpanojen avulla.
Konsertissa esiinrtyvät seuravvat artistit:
Mikko Innanen (1978) on suomalainen saksofonisti ja säveltäjä. Viimeisen noin kymmenen vuoden aikana Innanen on saavuttanut aseman yhtenä innovatiivisimmista saksofonisteista ja säveltäjistä Suomessa ja Pohjoismaissa jazz- ja improvisoidun musiikin alueella. Vuonna 2000 Innanen voitti parhaan solistin palkinnon Getxon kansainvälisessä jazzkilpailussa Espanjassa. Vuonna 2001 Innanen voitti ensimmäisen palkinnon Jukka Perkon saksofonikilpailussa. Vuonna 2008 hän voitti Yrjöpalkinnon vuoden jazzmuusikkona. Vuonna 2009 Innanen sai Taiteen keskustoimikunnan kolmivuotisen apurahan taiteelliseen työhön. Innanen oli ehdolla Pohjoismaiden neuvoston musiikkipalkinnon saajaksi. Innanen on esiintynyt liiderinä noin 20 äänitteellä ja ollut tämän lisäksi 15 muulla äänitteellä mukana muusikkona.
Manuel Dunkel (1971) on vakiinnuttanut itsensä yhtenä vahvimmista äänistä Suomen jazzskenessä. Dunkelin soitto on rikasta, melodisesti vahvaa ja sille ominaista voimakas swing. Dunkel on palkittu Pekka Pöyry-saksofonipalkinnolla vuonna 1996 ja hänet äänestettiin vuosina 1999-2001 Jazzrytmit-lehdessä vuoden parhaaksi saksofonistiksi. Hän on ollut vuodesta 1994 hän on ollut jäsenenä UMO jazzorkesterissa (johtava ammattimainen big band Suomessa).
2000-luvun alussa Dunkel toimi intensiivisesti Jukka Perko & Hurmio orkesterissa, joka äänitti menestyksekkään albumin Blue Note -levymerkillä ja kiersi Kaukoidässä (Australia, Kiina, Singapore, Etelä-Korea ja Thaimaa). Vuosina 1998-2005 hän kiersi useita kertoja Keski-Euroopassa (Saksa, Hollanti, Belgia, Sveitsi) Platypus Ensemble -yhtyeen kanssa. 2001 hän kiersi Suomessa ja Ruotsissa pohjoismaisen Tonic -yhtyeen kanssa, jossa Dunkelin lisäksi soittivat norjalainen kosketinsoittaja Christian Wallumrød ja ruotsalainen trumpetisti Anders Bergcrantz. Dunkel alkoi johtaa omaa kvartettiaan vuonna 1996. Vuodesta 1998 hän on julkaissut liiderinä neljä kvartetti-albumia, joissa on pääasiallisesti hänen sävellyksiä.
Dunkel on esiintynyt solistina Suomessa ja ulkomailla, esimerkiksi viikon pituisella keikalla japanilaisen trion kanssa Tokiossa 2004 ja konsertti sveitsiläisen kitaristin Harald Haerterin kanssa Suomessa vuonna 2005. Vuonna 2000 hän soitti solistina Viron Dream Big Band -orkesterissa.
Tuomas Paukku (1984) on monipuolinen muusikko ja säveltäjä joka on valmistunut keväällä 2012 Tukholman Kungliga Musikhögskolanin jazzosastolta. Jyväskyläläislähtöisen kitaristin tämän hetkein tärkein kokoonpano on suomalais-ruotsalainen Tuomas Paukku Quintet, joka pitää majaansa Tukholmassa. Paukun muita yhtyeitä ovat mm. Tuomas Paukku Quartet ja Chank Groove. Kitaristi toimii myös aktiivisena freelance-muusikkona ja soittokumppaneina vuosien varrella ovat olleet mm. Marian Petrescu, Severi Pyysalo, Tuomo Dahlblom, Kristian Brink ja Jorma Kalevi Louhivuori.
Simo Laihonen (1982) toimii muusikkona yhtyeissä sekä tanssijoiden sekä teatteri/performanssitaiteilijoiden kanssa. Hän on myös tehnyt konserttijärjestäjän työtä Fly-Rite Festival klubin puitteissa.
Laihosen aktiivisia yhtyeitä ovat mm. Black Motor, Black Motor Duo (Sami Sippola & Simo Laihonen), Jorma Tapio & Kaski (Jorma Tapio, Tero Siitonen, Simo Laihonen), Dxxxa D. & The Boys (Dxxxa D., Janne Hast, Juppo Paavola, Simo Laihonen), Dxxxa & Nukkehallitus, Talata T (Tane Kannisto, Hideyuki Shima, Simo Laihonen) ja Kusti Vuorinen-Simo Laihonen Duo.
Muusikoiden sokkotreffit – vapaan improvisaation ilta
torstaina 23.8. klo 22 alkaen
Vastavirta-klubi
Pispalan valtatie 39, Tampere
Konsertin järjestää Pispalan kulttuuriyhdistys ry.
Liput 6 / 5 euroa