– Olemme suunnitelleet yhdistyksellä tälle syyskaudelle viisi keikkaa toteutettavaksi. Tilanne keikkojen järjestämisen suhteen vaikuttaa turvalliselta ja monet muutkin toimijat ovat jo alkaneet järjestää erilaisia tapahtumia. Monilla jazz ja blues musiikin ystävillä on varmasti ollut kova ikävä päästä taas kuuntelemaan musiikkia livenä, mutta nyt tähän ikävään on tarjolla lääkettä. Nähdään turvallisesti keikoilla, kutsuu puheenjohtaja Jasper Sarinko.
Jazzliiton kiertuesyksyn avaava viiden tähden kokoonpano on lyömätön maineessa ja kokemuksessa. Reiska Laine Quintet valloittaa intensiivisellä kiertueellaan kuopiolaiset jazzin ja bluesin ystävät 15.9. Rumpali Reiska Laine on yli 50-vuotisen uransa aikana soittanut useissa kokoonpanoissa ympäri maailmaa, mutta varsinaista omaa yhtyettä miehellä ei aiemmin ole ollut.

Vuonna 2018 Laine vihdoin kokosi haaveidensa bändin, johon kuuluvat kosketinsoittaja Seppo Kantonen, kiertueella pianossa Alexi Tuomarila ja kontrabasisti Ulf Krokfors sekä saksofonistilegendat Eero Koivistoinen ja Juhani Aaltonen.
Tämä suomijazzin “mestarit areenalla” keräsi suurta suosiota vuosien 2019 ja 2020 konserteillaan muun muassa Pori Jazzissa, Jazz-Espalla ja Tampere Jazz Happeningissä. Viisikko pureutuu jazzin ytimeen sekä ilmaisussaan että kappalevalinnoissaan. Tarjolla on sekä muusikoiden omia sävellyksiä, että parhaita paloja 1960-luvulta, muun muassa John Coltranen kynästä.
“Kun suomalaisen jazzin kokeneimmat muusikot olivat yhdessä lavalla, niin oli lupa odottaa soitannollisesti hienosti tulkittua huippujazzia. Olin asennoitunut siihen, että tulemme kuulemaan paljon kulutettuja ikivihreitä hyvien soittajien tulkitsemana, mutta saimmekin nauttia aivan muusta, ylivertaisesta korvaamattoman ainutlaatuisesta näytöksestä.” – Jouko Kirstilä, Jazzrytmit
REISKA LAINE QUINTET (Jazzliiton kiertue)
KE 15.09.2021 KLO 19 – Trattoria Sorrento Wanha Mylly
Liput: 20€ normaali ja 15€ jäsenet, opiskelijat. Lipunmyynti aukeaa puolituntia ennen keikan alkua.
ISMO HAAVISTO ONE MAN BAND
TO 30.09.2021 KLO 19:30 – Hygge Bro
Liput: 10€. Lipunmyynti aukeaa puolituntia ennen keikan alkua.
Ismo Haavisto kuuluu Suomi-bluesin taidokkaaseen ammattilaiskaartiin. Yli 30-vuoden blueskokemus takaa vankan ammattitaidon ja syvältä sielusta kumpuavan tulkinnan. Hän keikkailee ympäri Suomea ja ulkomaita.
TOMI NIKKU 5TET (Jazzliiton kiertue)
KE 13.10.2021 KLO 19 – Hygge Bro
Liput: 15€ normaali ja 10€ jäsenet, opiskelijat. Lipunmyynti aukeaa puolituntia ennen keikan alkua.
Tomi Nikku 5tet on viiden suomalaisen eturivin muusikon jazzyhtye, jonka tunnistettava soundi ja ajankohtaiset sävellykset säväyttävät Jazzliiton kiertueella lokakuussa 2021.

PAULI LYYTINEN MAGNETIA ORKESTERI
TO 28.10.2021 KLO 19 – Hygge Bro
Liput: 15€ normaali ja 10€ jäsenet, opiskelijat. Lipunmyynti aukeaa puolituntia ennen keikan alkua.
“Lyytisen sävellyksissä on yleensä vahva melodia, mutta tulkinnat ja sooloilu eivät kangistu kaavoihin. Musiikki tuntuu usein vapaamuotoiselta, vaan ei muodottomalta. Hypnosis on levy joka kuiskii eikä tiuski ja sen sanoma syvenee joka kuuntelukerralla.” – Jazzpossu 2020
ELMA JUUDIT ALESSANDRA (Jazzliiton kiertue)
TI 30.11.2021 KLO 19 – Hygge Bro
Liput: 15€ normaali ja 10€ jäsenet, opiskelijat. Lipunmyynti aukeaa puolituntia ennen keikan alkua.
Muuta tapahtumaa:
Kuopio Jazz & Blues ry on mukana yhteistyökumppanina Kuopion Vilimit 2021 järjestettävässä Filibus x Ainon tapahtumassa. Kyseessä on elokuvailta live-musiikin säestämänä. Elokuvakonsertin jälkeen ehtii vielä hyvin Hygge Bro ravintolaan kuuntelemaan Ismo Haavistoa, joka aloittaa klo 19:30. Torstai 30.9. on kulttuurin täyteinen ilta, jota ei kannata jättää välistä.
RIKOS-VILIMIT, AVAJAISKONSERTTI: FILIBUS x AINON
To 30.9.2021 KLO 18:00 – Kino Kuvakukko
LIPUT: 10 €, suoraan ovelta, Vuorikatu 27. VILIMIT-lipunmyynti avautuu to 30.9.2021 klo 16.
Järj. Alueellinen elokuvakeskus ISAK ry, yhteistyössä Kino Kuvakukko
Lisätietoja osoitteesta: www.vilimit.fi