Lyyrisen kitarasoundin legenda Bill Frisell riisuu kaikkien tuntemista kappaleista turhat rönsyt pois paljastaen melodioiden koko kauneuden. Huvilassa kuullaan musiikkia Bill Frisellin uudelta “All We Are Saying” -levyltä. Ainutlaatuisista tulkinnoista huokuu syvä kunnioitus The Beatlesin kappaleisiin. Frisell on sanonut tarttuneensa aikoinaan kitaraan juuri John Lennonin ansiosta.
Bill Frisell on vaikuttanut vahvasti, 1970-luvulta saakka, niin amerikkalaisen kuin eurooppalaisenkin nykyjazzin äänimaisemaan. Hänen musiikissaan jazz, blues, country ja americana sattuvat yllättävästi yhteen maailmanmusiikin virtausten kanssa. Frisell leikittelee uskomattoman laaja-alaisesti eri tyylilajeilla säilyttäen kuitenkin aina oman äänensä.
1980-luvulla Frisell raivasi myös New Yorkin kokeellisen laidan jazz-maastoa ja soitti liki kaikkien skenen suuruuksien kanssa, muun muassa John Zornin kulttibändissä Naked City.
Nuoremman polven uniikkia jazz-ilmaisua Juhlaviikkojen Huvila-teltassa edustaa Verneri Pohjola Quartet. Eurooppalaisen jazzin kärkikaartiin nopeasti kohonnut Pohjola ulottuu soinnillaan saumattomasti klassisesta moderniin äänimaisemaan. Kvartetti antautuu Huvilassa cover-biiseillekin, mm. Björk- ja Radiohead-tulkinnoille.
Huvilan swing-illan tähtinä toimii juhlavuottaan viettävä Antti Sarpila yhdessä The Great Helsinki Swing Big Bandin kanssa. 1980-luvulla svengaamisen aloittanut Sarpila on pysynyt koko uransa ajan tyylilleen uskollisena ja saanut laajan fanikunnan klassisen jazzin ystävistä Suomessa ja maailmalla. Nyt pitkän linjan ammattilaisen swing valloittaa Huvila-teltan Benny Goodmanin hengessä. Luvassa on tanssiaiset aitoon vanhan ajan tyyliin – huoliteltu pukeutuminen on sallittua ja jopa suotavaa!
Sarpilalla on ollut jo pitkään erityisen lämmin suhde Benny Goodmanin musiikkiin. Hän opiskeli uransa alussa amerikkalaisen klarinetistin ja saksofonistin Bob Wilberin kanssa, ja parivaljakon yhteistyö huipentui New Yorkin Carnegie Hallissa vuonna 1988 “A Tribute to Benny Goodman” -konsertissa.
Keulamiehen tahdissa soittaa The Great Helsinki Swing Big Band, jonka kanssa Antti Sarpila on aiemmin sovittanut muun muassa ooppera- ja balettimusiikkia swingiksi. Big bandien Suomen mestari vuodelta 2010 vaalii tyylilajin kultakauden henkeä, soundin autenttisuus on yhtyeelle sydämen asia.
Bill Frisell: All We Are Saying
Verneri Pohjola Quartet
Huvila-teltta, keskiviikko 29.8. klo 19
Liput: 39 €. Liput myy Lippupalvelu
Bill Frisell, kitara
Tony Scherr, basso
Greg Leisz, kitarat
Kenny Wollesen, rummut
Verneri Pohjola Quartet:
Verneri Pohjola, trumpetti
Aki Rissanen, piano
Joonas Riippa, rummut
Antti Lötjönen, basso
Antti Sarpila & : A tribute to Benny Goodman
Huvila-teltta, torstai 23.8. klo 19
Liput: 30 €. Iiput myy Lippupalvelu.
Lue lisää Juhlaviikkojen kotisivuilta.
Koko Juhlaviikkojen ohjelmisto löytyy osoitteesta www.helsinginjuhlaviikot.fi